Vanhemmat syytävät raha-apua aikuisille lapsilleen – "On huolta siitä, jäävätkö lapsemme meitä köyhemmiksi"

Vanhempien antama tuki on keskimäärin noin 150 euroa kuukaudessa. Kuvituskuva. Arkisto/Johanna Halava

Tuomas Massinen

Joka viides 18–29-vuotias nuori aikuinen saa vanhemmiltaan taloudellista tukea, selviää Nordean teettämästä tutkimuksesta.

Keskimäärin tuki on noin 150 euroa kuukaudessa.

–Moni vanhempi näyttää tukevan lapsiaan taloudellisesti myös sen jälkeen, kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa. Opiskelijoilla ja muilla pienituloisilla nuorilla vanhempien tuki voi olla tarpeen esimerkiksi asumiskustannusten kattamisessa, selvittää Nordean yksityistalouden ekonomisti Olli Kärkkäinen

Opiskelijoista joka kolmas saa vanhemmiltaan rahallista apua.

–Joka kuudes opiskelija saa vielä 26–29-vuotiaanakin vanhemmiltaan taloudellista tukea keskimäärin 100 euroa kuukaudessa, Kärkkäinen kertoo.

Tutkimuksen mukaan joka kolmas nuori uskoo, että oma taloustilanne tulee olemaan parempi kuin vanhemmilla.

Sen sijaan joka viides nuori ennakoi omien talousnäkymien olevan vanhempiaan synkemmät.

–Julkisuudessa on esitetty huolta siitä, jäävätkö lapsemme meitä köyhemmiksi. Näin näyttäisi uskovan joka viides nuori, Kärkkäinen sanoo.

Nuoret miehet olivat vastauksissaan hieman naisia optimistisempia.

Pääosa nuorista uskoo, että heidän taloudellinen tilanteensa tulee olemaan aika samanlainen kuin heidän vanhemmillaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Vauvalle teipattiin tutti suuhun – poliisi epäilee vauvan huoltajia törkeästä pahoinpitelystä, heitteillejätöstä ja huumausainerikoksesta
  2. Etätyöt toivat iljettävän vaaran putkistoihin – muista 2 minuutin sääntö, kun valutat vettä
  3. Etätyöstä on tulossa "uusi normaali" – Työterveyshuollon ylilääkäri kertoo kullanarvoiset vinkit
  4. Vuonna 1948 syntyneet Pekka, Lauri ja Pauli harjoittelevat Käpylän jalkapallokentällä SM-kisoihin – tämä potku on kielletty yli 70-vuotiailta
  5. Paulan ja Sepon puutarhaohjelmasta tuli ajankohtainen – "Kasvien hoitaminen tuo hyvinvointia tämän ahdistuksen keskellä"
  6. EIT-huijauksen esitutkinta laajentui: Väärennettyjä papereita irakilaismiehen väitetystä kuolemasta toimitettiin oikeudelle jo Suomessa
  7. Ministeriö haluaa hankkia lisää suojavarusteita 100 miljoonalla – Hankinnalla pyritään turvaamaan myös kotimaista tuotantoa
  8. Auto ilmiliekeissä Espoossa aamuyön hämärissä – Poliisi kaipaa havaintoja erityisesti huppariasuisesta miehestä
  9. Koronakevään puutarhatöistä ja varastojen siivouksista ennätyksellinen ruuhka Sortti-asemille – kävijämäärä joudutaan rajoittamaan
  10. Karu luku Etlalta: Suomen BKT laskee tänä vuonna 8 prosenttia, hotelli- ja ravintola-alalla lähes kolmanneksen sukellus
  11. T24: Tallinnan hotellit ja ravintolat odottavat malttamattomina suomalaismatkailijoita – Tärkeä kesäsesonki lyhenee päivä päivältä
  12. Lapset murehtivat perheidensä toimeentuloa ja huoltajiensa jaksamista, henkinen hyvinvointikin lujilla – Tuore selvitys kertoo karuja lukuja korona-ajasta
  13. Helsingin poliisin laaja ihmiskauppa- ja seksuaalirikostutkinta laajentunut lisää – STT: kyseessä Veijo Baltzarin tapaus
  14. Kysely: Korona sai suomalaiset tukiostoksille verkkoon
  15. Matkailu: Olisitko arvannut, että Suomesta löytyy yhä 80 majakkaa, kun mukaan lasketaan myös pookit? – Minna Tauru olisi, sillä hän harrastaa majakoiden bongaamista

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Etätyöt toivat iljettävän vaaran putkistoihin – muista 2 minuutin sääntö, kun valutat vettä
  2. Asukkaat alkoivat vältellä Mustikkamaata ja Isoisänsiltaa – arkkitehti ei sulje pois varoituskylttejä tai kaistaviivoja
  3. HSL:n säästöjen seuraus: Bussit voivat ruuhkautua samalla hetkellä, kun koronan toinen aalto uhkaa
  4. "Bussilla pääsee nopeammin, mikä tästä tekee pikaratikan?" – 41 minuutin väitteestä roihahti kuuma nettikeskustelu
  5. Onko tässä Suomen pienin ravintola? – "Saan ottaa sisään 4 asiakasta, ei mitään järkeä!"
  6. Taksinkuljettajien ajotaidoissa raju romahdus Helsingissä – Poliisi: "Vaarannat ihmisten elämää olemalla huono kuljettaja"
  7. Itäkeskuksen vieressä ränsistyvän Puhoksen kehittäminen uinuu – HOK-Elanto tarjoaa Elmulle keikkapaikkaa
  8. T24: Tallinnan hotellit ja ravintolat odottavat malttamattomina suomalaismatkailijoita – Tärkeä kesäsesonki lyhenee päivä päivältä
  9. Senaatintorista tuunataan megaterassi kesäksi – "toteutuksen tulee olla tyylikäs"
  10. Posti ei kertonut asiakkaille, ettei muuttoilmoituksen henkilötietoja ole pakko antaa mainostajille, sai 100 000 euron seuraamusmaksun – Kaksi muutakin yritystä joutuu maksamaan tietosuojalain rikkomisesta, syynä muun muassa raskausutelut työnhakijoilta
  11. 12 kuoli koronaan Suursuon sairaalassa – USU: Kaikki hoitajat eivät käyttäneet suojavarustusta, kun potilaita hoidettiin samassa huoneessa koronaepäillyn kanssa
  12. Vauvalle teipattiin tutti suuhun – poliisi epäilee vauvan huoltajia törkeästä pahoinpitelystä, heitteillejätöstä ja huumausainerikoksesta
  13. Kauppakeskus Itiksen kävijämäärä kasvoi selvästi – taittuiko jo koronan valtakausi?
  14. Lauttasaaressa koeajettavana yli 30 erilaista venettä kesäkuun alussa
  15. Sadan metrin jono Suomenlinnan lauttaan – "Ollaan kuitenkin aika kaukana lautan maksimimatkustajamäärästä"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.