Joudutko maksamaan naapurisi asuntolainat? – HS: Suomessa muhii miljardien "piilovelka", josta jo varoitellaan

Poliisin kuva takavarikoiduista rahoista. Itä-Uudenmaan poliisilaitos

toimitus

Etenkin suurten kaupunkien asuntomarkkinoille on muutaman viime vuoden aikana juurtunut uusi velkailmiö, joka voi osaltaan olla rakentamassa Suomeen asuntokuplaa.

Kyse on taloyhtiöiden lukuun otettavien yhtiölainojen voimakkaasta kasvusta.

Helsingin Sanomienmukaan yhtiölainojen määrä kasvaa nyt suhteellisesti ja jopa euromääräisestikin nopeammin kuin asuntovelat. Ilmiöstä puhutaan "piilotettuna asuntovelkana".

Suomalaisilla kotitalouksilla oli yhtiölainaa viime vuonna jo noin 17 miljardia euroa. Asuntolainataakka oli samaan aikaan yli 90 miljardia.

Yhtiölainoja on perinteisesti otettu vanhoissa taloyhtiöissä remontteja varten. Tällaiset remonttilainat ovat kuitenkin usein pieniä, kun niitä verrataan uusina myytävien asuntojen valmiiseen yhtiölainataakkaan.

Esimerkiksi 300 000 euron uuden asunnon hinnasta jopa yli 200 000 euroa voi olla yhtiölainaa. Tällöin ostajalle jäävän henkilökohtaisen asuntolainan osuus jää alle 100 000 euroon.

Suomen pankin ekonomisti Markus Aaltonen sanoo HS:lle pelkäävänsä, että kaikki asunnonostajat eivät ymmärrä, miten suuri taakka tämän luokan yhtiölainan maksusta tulee.

Asuntojen myyjät saattavat houkutella ostajia lisäksi lainanlyhennysvapailla vuosilla.

Yhtiölainamäärien kasvusta kannattaa kantaa huolta siksikin, että riskiä ei kanna vain asunnonostaja.

Jos joku asuntoyhtiön osakas ei pystyisikään maksamaan lainaa, vastaavat muut osakkaat siitä yhdessä.

Yleensä ratkaisuna on maksukyvyttömän osakkaan asunnon myynti. Mutta mikäli realisointi ei onnistukaan eikä pankki tee myönnytyksiä, laina kaatuu muiden osakkaiden kontolle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Raidejokeri jumiutui valituskierteeseen Helsingissä – asukasyhdistys ja luonnonsuojelijat haluavat muuttaa pikaratikan linjausta
  2. Kaupunginteatterin ja Kansallisen teatterisyksy käynnistyy koronasta huolimatta – paikkoja myydään edelleen vain puolet normaalista
  3. "Tupsahda" kuuntelemaan iltasatuja – Malmin kirjastossa luetaan syksyllä satuja
  4. Jätkäsaareen valmistui puisto, joka ei näytä järin luonnolliselta – vanhemmat seuraavat sydän kurkussa aluetta halkovan pyörätien liikennettä
  5. Pyöräilijä kaatui Malmilla – Haki kaupungilta 10 000 euron korvauksia
  6. Helsingissä joukkoaltistuminen koronalle viime viikonlopun musiikkitapahtumassa
  7. Pyörällä kouluun
  8. Työvoima valuu Helsingin liepeille asuntojen hintojen, liikenneratkaisujen ja eläköitymisen vuoksi – Päätoimittaja Karri Kannala: "Helsinki ei voi ummistaa silmiään"
  9. Ikääntyneiden heikko työllisyys johtuu syrjinnästä, johon laki ohjaa
  10. Päätoimittaja Kannala: Korona, asuntojen hintataso, liikenneratkaisut ja eläköitymiset eivät edistä muuttamista Helsinkiin vaan sen liepeille
  11. Perhejuhlat koronasta huolimatta – mitä jos vierailijat porrastaa eri aikoihin, entä saako kukkia ojentaa? Asiantuntijalääkäri vastaa
  12. Kertakäyttömaskien määrä kasvaa vauhdilla – miten ne pitäisi käytön jälkeen hävittää? Ainakaan yhteen paikkaan niitä ei saa laittaa, varoittaa asiantuntija
  13. Tukesilta 7 faktaa maskinostoon: Mieti ensin, mihin käyttöön olet maskia hankkimassa
  14. Verenluovutukseen varataan edelleen aika – pandemian tuoma muutos saattaa jäädä pysyväksi
  15. T24: Virossa kolme uutta koronavirustartuntaa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Pyöräilijä kaahannut Mechelininkadulla jo kaksi kertaa yli 50 km/h – Poliisi epäilee menopelin laillisuutta: "Melkoiset muskelit saa olla jaloissa..."
  2. "Onpa jäätävän kolkko bunkkeri" – Helsinkiin avautui uusi 335 lapsen päiväkoti, jonka harmaat betoniseinät herättävät kummastelua
  3. Pyöräilijä kaatui Malmilla – Haki kaupungilta 10 000 euron korvauksia
  4. Kaivopuiston ajoestekokeilu keskeytetään – "Hyvistä tavoitteista huolimatta ei ollut onnistunut"
  5. Raidejokeri jumiutui valituskierteeseen Helsingissä – asukasyhdistys ja luonnonsuojelijat haluavat muuttaa pikaratikan linjausta
  6. Jätkäsaareen valmistui puisto, joka ei näytä järin luonnolliselta – vanhemmat seuraavat sydän kurkussa aluetta halkovan pyörätien liikennettä
  7. Helsingissä joukkoaltistuminen koronalle viime viikonlopun musiikkitapahtumassa
  8. T24: Virossa kolme uutta koronavirustartuntaa
  9. Jättikorttelin yhteispiha Helsingin kantakaupungissa on kuin linnan puisto – asukkaat kutsuvat sinne vieraitaan eväsretkelle
  10. Tukesilta 7 faktaa maskinostoon: Mieti ensin, mihin käyttöön olet maskia hankkimassa
  11. Nyt tuli suositus kasvomaskien käytöstä Helsingin joukkoliikenteeseen – Pormestari Jan Vapaavuori: "Kaupunki varmistaa, että vähävaraisilla on mahdollisuus suosituksen noudattamiseen"
  12. Tällaista murskakritiikkiä sai Kaivopuiston kesäkokeilu: Kaikki liikkuivat niin kuin ennenkin, yrittäjät kärsivät ja betoniporsaat olivat rumia
  13. Työvoima valuu Helsingin liepeille asuntojen hintojen, liikenneratkaisujen ja eläköitymisen vuoksi – Päätoimittaja Karri Kannala: "Helsinki ei voi ummistaa silmiään"
  14. Helsinkiläinen Tiitu, 35, sai punkin puremasta pahan taudin: "Heräsin niin kovaan pääkipuun että oksensin – naama roikkui"
  15. Asukkaat vastustivat ruokakauppaa, ovat saamassa nyt tilalle Mäkkärin

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.