Hätäpainikkeet halutaan kouluihin Turussa – Helsinki ei näe tarvetta

TURVALLISUUS Helsinkiläiskouluissa on käytössä turvajärjestelmiä, mutta hätäpainikkeisiin ei katsota olevan tarvetta.

Suutarilan ala-asteen koulun rehtorin Kari Töyrylän liivin rintapielessä ja selässä lukee tikkukirjaimilla REHTORI. – Arjen turvallisuus on tärkein tekijä pienille lapsille. Tiedot, taito, tahto ja tunne. Ne kaikki pitää olla kunnossa. Johanna Erjonsalo

Sanna Jompero

Turussä jätettiin viikon alussa aloite hätäpainikkeiden asentamisesta kouluihin.

Helsinkiläisiin peruskouluihin hätäpainikkeita ei ole harkittu.

–Meillä ei ole noussut esille niihin tarvetta. Kouluilla on turvallisuusohjeet, jotka päivitetään tarpeen mukaan. Olemme myös kouluttaneet rehtorit vaara- ja uhkatilanteisiin, kertoo perusopetusjohtaja Outi Salo

Erilaisia turvallisuusjärjestelmiä kouluissa kuitenkin on.

–Kouluissa on muun muassa valvontakameroita ja lukitusjärjestelmiä. Teemme tiivistä yhteistyötä poliisin kanssa ja pystymme myös ennakoimaan tilanteita, Salo jatkaa.

Turvallisuuteen liittyvät kysymykset ovat arkaluontoisia, eikä yksityiskohtaisia tietoja koulujen käytössä olevista keinoista ja järjestelmistä voi antaa.

Turvajärjestelmiä hankitaan kouluihin tapauskohtaisesti, tehtyjen riskienarviointien perusteella.

–Emme halua tehdä kouluista kuitenkaan mitään bunkkereita. Suomi on avoin yhteiskunta ja avoimuuteen pyritään. Turvallisuus perustuu siihen, että ihmiset osaavat toimia oikein tietyissä tilanteissa. Se on tärkein asia erilaisten järjestelmien sijaan, kertoo kasvatuksen ja koulutuksen toimialan turvallisuuspäällikkö Jukka-Pekka Sorjonen

Turvallisuuteen liittyvien uhkailmoitusten määrä on helsinkiläisissä peruskouluissa viime vuosina kasvanut.

–Ilmoitusten määrät ovat nousseet vuosittain. Määristä ei kuitenkaan voida suoraan päätellä, että uhka- ja vaaratilanteet olisivat lisääntyneet. Turvallisuustietoisuuden lisääntyessä myös ilmoituskynnys on madaltunut, Sorjonen toteaa.

Koulun ulkopuolelta tulevat uhkatilanteet ovat erittäin harvinaisia. Suurin osa tilanteista liittyy koulun sisäisiin uhkatilanteisiin. Tällaisia tapauksia on aikaisempaa enemmän.

– Koulujen sisäiset vaaratilanteet ovat jonkin verran kasvaneet, sanoo Salo.

Salo arvioi, että helsinkiläisissä peruskouluissa on vuosittain satoja sisäisiä uhkatilanteita.

–Kaikissa kouluissa niitä on jonkun verran. Opettajien ilmoitusherkkyys tosin vaihtelee ja se, kuinka paljon saamme niistä tietoa.

Uhkatilanteiden välttämiseksi joitain oppilaita saatetaan siirtää esimerkiksi pienempiin opetusryhmiin.

Helsinkiläisissä peruskouluissa on 36 000 oppilasta.

Suutarilan ala-asteen koulussa ovia ei lukita koulupäivien aikana, kuten monissa uudemmissa kouluissa, joissa sähkölukot sulkevat ovet usein oppituntien ajaksi.

Suutarilassa koulun kanssa samassa rakennuksessa toimii muitakin toimijoita, kuten päiväkoti, nuorisotalo, kirjasto ja hammashoitola.

–Se tarkoittaa, että meidän täytyy kiinnittää kulunvalvontaan erityistä huomiota. Aina kun näemme koulussa vieraita ihmisiä kysymme, voimmeko auttaa ja kontrolloimme näin ihmisten liikkumista, kertoo rehtori Kari Töyrylä, joka on mukana myös peruskoulujen turvallisuustyöryhmässä.

Töyrylä ei innostu hätäpainikkeista, mutta ei ole niitä vastaankaan.

– Meillä on poliisin kanssa hyvä yhteistyö. Koulut on priorisoitu ykkösluokkaan eli meillä on hetkessä poliisin turva ja tuki, jos tarvetta on.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Jan Vapaavuori tyrmistyi väitteistä A-studiossa – "Maailmassa ei ole montaa organisaatiota, jossa..."
  2. Salaattibaarit tekivät paluun kauppoihin tauon jälkeen – "Koronan leviämisriski ottimien välityksellä pieni"
  3. Rautatieaseman historialliseen lippuhalliin avattiin uusi ravintola – tältä sisällä näyttää nyt
  4. Rantapuistoon tuli Helsingissä grillauspaikat mutta ei julkista vessaa, koska sitä vastustettiin – "Yksilön itsekkyys koituu aina kaikkien haitaksi"
  5. Upouuden koulun lasikatto ei kestänyt rankkasateita – "Seuraava ongelma on kosteuden aiheuttama huono sisäilma"
  6. Polkupyörävarkauksien sesonki kuumenee – Vuorokauden saldo Länsi-Uudellamaalla 22
  7. Koronakevät rojautti uusien henkilöautojen rekisteröinnitkin ennätyksellisen alas – sähköautojen ja hybridien suosio kasvaa edelleen
  8. T24: Eteläisestä Virosta voi olla vaikea löytää majoitusta syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna – Silloin ajetaan Rally Estonia
  9. Somessa on lietsottu huhuja Venäjällä sattuneesta ydinonnettomuudesta – Seurauksena mahdollisesti terveyshaittaa aiheuttava hamstrausilmiö
  10. Espoon tämän vuoden väestönkasvusta lähes 100 % vieraskielisiä
  11. "Sähköauto kulkisi tällä tuotannolla yli 10 miljoonaa kilometriä" – Sipoon jättimäiseen logistiikkakeskukseen asennetaan 4 000 aurinkopaneelia
  12. Vuokrat nousivat eniten isoissa kaupungeissa – poikkeusajasta huolimatta vuokra-asuntoja haettiin keväällä ennätysmäärä
  13. Kysely: Kosketuksia välttelee koronan takia enää alle puolet suomalaisista, myös luottamus asioinnin turvallisuuteen on noussut
  14. USU: Moni vuokranantaja vaati vuokralaiselta henkilötakaajan – Kuluttajaliitolla on erilainen suositus
  15. Lidlin jakelukeskuksissa kierrätetään kaikki jäte – saivat auditoinnissa korkeimman kierrätysluokituksen

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Nämä 9 Helsingin ravintolaklassikkoa tulisi kokea edes kerran elämässä – "Keittiö ja palvelu ovat olleet ensiluokkaisia kautta aikojen"
  2. Kuva: Senaatintorin terassi aukesi hyvin hiljaisena – juomien hintataso jakoi heti mielipiteet
  3. IS: Turkulainen Kristina ällistyi – Postissa tuli kirje ja 1200 dollaria presidentti Donald Trumpilta
  4. Jan Vapaavuori tyrmistyi väitteistä A-studiossa – "Maailmassa ei ole montaa organisaatiota, jossa..."
  5. Vihamielinen peli-ilmiö käänsi päitä Helsingin keskustassa – nämä 5 asiaa jokaisen tulee tietää The Last of Us Part II:sta
  6. T24: Viron koronatilanne 1. heinäkuuta: Viruksen leviämisvauhti jatkaa hidastumistaan
  7. Ainutlaatuinen saari avautuu retkikohteeksi Helsingissä – 1800-luvun luotsituvasta tehtiin ravintola
  8. "Aikataulussa ollaan enää nippa nappa" – Raidejokeri kohtasi vaikeuksia, jotka projektinjohtajan mukaan tässä kohti hanketta ovat "hankala asia"
  9. Rautatieaseman historialliseen lippuhalliin avattiin uusi ravintola – tältä sisällä näyttää nyt
  10. Upouuden koulun lasikatto ei kestänyt rankkasateita – "Seuraava ongelma on kosteuden aiheuttama huono sisäilma"
  11. Helsingissä hukkui kesäkuussa 5 ihmistä – MTV: Uimarannoille varoituskylttejä arabiaksi ja somaliksi
  12. Rantapuistoon tuli Helsingissä grillauspaikat mutta ei julkista vessaa, koska sitä vastustettiin – "Yksilön itsekkyys koituu aina kaikkien haitaksi"
  13. Lähes 100 päivää palanut koronasymboli sammutettiin Helsingissä – hotellinjohtaja paljastaa, kuinka jättisydän tehtiin
  14. T24: Viru-hotellin uusi johtaja Sari Sopanen: Paluu Tallinnaan on paluu juurille
  15. Harva tietää tästä Mauno Koiviston 60-vuotisjuhlan kunniaksi tehdystä muistopaikasta Helsingissä – "Häpeällistä, ettei ole hoidettu"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.