Napolin pizza paistuu äkäisesti Ogelissa

RUOKA Oulunkylään auenneeseen pizzeriaan on ollut tunkua. Palautetta on tullut laidasta laitaan.

Oulunkylässä sijaitsevan Pizzeria Capperin kuuma ydin on korea kuparikuorinen pizzauuni.

–Se on tuotu Napolista. Uuni lämpenee sähköllä ja sen lämmittäminen paistolämpöön kestää nelisen tuntia. Niin kauan sitä ei meillä kuitenkaan tarvitse lämmittää, sillä kun uuni on illalla sammutettu, on lämpöä aamulla vielä 200 astetta jäljellä, joten parisen tuntia riittää, Capperin omistajiin kuuluva Jaakko Tammisalo kertoo.

Kuparilla kuorrutetun uunin sisuksista löytyy Italian Sorrenton alueen laavaperäisestä maa-aineksesta tehtyjä tiiliä.

Ravintola tuo Suomeen kaikki pizzanvalmistuksessa tarvittavat raaka-aineet – ja jopa uniikin pizzalaatikon.

–Pizzalaatikon sisäosassa on alumiinifoliovuoraus.

Pizzojen taikina tehdään italialaisesta, kylmäjauhetusta täysjyvävehnästä. Pohjan päälle laitetaan tomaatteja San Marzanosta, Vesuviuksen alueelta ja Corbarasta sekä kolme kertaa peräkkäin maailman parhaaksi valittua Ella-mozzarellaa Campaniasta.

–Tällaiset pienet tomaatit kasvavat tertuissa lähellä Vesuviusta. Näitä jo hieman unohdettuja lajikkeita ryhdyttiin viljelemään siellä uudestaan kolmisenkymmentä vuotta sitten vanhoista tallella olleista siemenistä, ravintolapäällikkö Miguel Angel Papaianni kertoo.

Bolognesesta tulevalla mortadella-makkaralla on pitkä historia ja pizzeriassa raaka-aineina käytetyillä tuotteilla on niin sanottuja DOP-merkintöjä. DOP on lyhenne sanoista Denominazione d'Origine Protetta. DOP-merkinnän saaminen edellyttää tiettyjä asioita tuotteessa.

–Napolilaiseen pizzaan käytettävä pizzataikina eroaa muista taikinoista tavalla, jolla taikina tehdään ja minkälaisista jauhoista se tehdään, Capperissa vieraillut pizzamestari Luiggi Acciaio kertoo.

Pizzeria Capperi

Kesällä Oulunkylän Siltavoudintie 9:ssä avattu pizzeria.

Pizzat kypsennetään erittäin nopeasti 460-asteisessa erikoisuunissa.

Capperilla on Associazione pizza napoletana gourmet -jäsenyys.

Suosittuja pizzoja:

Diavola Calabrese: San Marzano -tomaatteja, mozzarellaa, Calabrian soppressata-salamia sekä tulista ja mausteista N'duja-salamilevitettä.

Margherita DOP: San Marzano -tomaatteja, mozzarellaa ja tuoretta basilikaa.

Capricciosa: San Marzano -tomaatteja, mozzarellaa, artisokkaa, kinkkua, tatteja ja oliiveja.

Pizzeria on ollut sangen suosittu olemassaolonsa ajan: sinne on pitänyt varata pöytä päästäkseen syömään.

Capperin Facebook-sivuilla on palautetta laidasta laitaan – pizzoja kiitellään ja ei kiitellä, jotkut ovat joutuneet odottamaan pizzaansa hyvin kauan. Viime sunnuntaina pizzataikina loppui ennen aikojaan.

Lisää aiheesta

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut