KRP tutkii puukotuksia terroritekoina – Tekijä Marokon kansalainen, uhreista yksi Italiasta ja kaksi Ruotsista

Kaksi kuoli ja kahdeksan loukkaantui Turussa perjantaina. Janne Koivisto

toimitus

Keskusrikospoliisi tutkii Turun puukotuksiaterroristisessa tarkoituksessa tehtyinä murhina ja murhan yrityksinä. KRP vahvisti asian hetki sitten.

Turun puukotuksia tutkitaan terroristisessa takoituksessa tehtyinä murhina (2) ja yrityksinä (8). Yöllä saatu lisätieto muutti nimikkeet. — Keskusrikospoliisi (@krp_poliisi) 19. elokuuta 2017

Puukotuksen uhreista kaksi on menehtynyt ja kahdeksan loukkaantui. Kuolleet ovat Suomen kansalaisia, mutta loukkaantuneiden joukossa on yksi Italian ja kaksi Ruotsin kansalaista, KRP kertoo.

Poliisi pysäytti puukotuksista epäillyn miehen ampumalla tätä alavartaloon. Mies oli perjantai-iltana sairaalahoidossa. KRP:n mukaan hän on 18-vuotias Marokon kansalainen.

Turun tapahtumien seurauksena poliisi on kohottanut valmiuttaan valtakunnallisesti. Esimerkiksi Helsinki-Vantaan lentokentällä on lisätty partioiden määrää.

Poliisi on tähän mennessä tarkistanut muun muassa raisiolaisesta kauppakeskuksesta perjantaina tehdyn hälytyksen. Se ei kuitenkaan liity Turun tapahtumiin.

Lue myös:

Poliisi epäilee: Turun puukottaja valitsi uhreikseen tietoisesti naisia

Poliisi: Puukottaja saapui Suomeen vuonna 2016 ja haki Suomesta turvapaikkaa

Arkkipiispa liikuttui Ylen aamuhartaudessa: "Sellainen maa, jota väkivalta ei järkytä ja kosketa, olisi kylmä ja julma"

Sisäministeri kiitti sivullisia rohkeudesta: Paikalla olleet ihmiset osoittivat urheutta

KRP tiedottaa lisää Turun tapahtumista kello 14. Sitä ennen tiedottamista voi seurata Twitterissä.

Tweets by krp_poliisi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Puistoruokailu leikkipuistoissa alkaa maanantaina - nämä puistot auki
  2. Viimeinen silmäys yli 100-vuotiaaseen ravintolaan? – Helsingin klassikko etsii uutta omistajaa
  3. Vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen: "Emme voi loputtomiin fiilistellä jugend-Helsingin kauneudella"
  4. Opettajilla on edessään savotta – syksyllä kartoitetaan etäopetuksen aiheuttamat oppimiserot
  5. Päätoimittaja Karri Kannala: Vihreät teki virheen, kun esitti heränneensä puolustamaan Pirkkolan Keskuspuistoa vasta mielenosoituksen myötä, ja sanoi sen ääneen
  6. Irakilaissyntyinen Baan tuli Suomeen 5,5 vuotta sitten, valmistuu nyt M:n papereilla ylioppilaaksi – suunnitelmissa tutkijan ura
  7. Kolumni: Helsinki tarvitsee luonnon monimuotoisuutta ja urbaania monimuotoisuutta
  8. Uutissuomalaisen debatti: Varman Risto Murto: Nuorille työntekijöille pitää tarjota muutakin kuin korkeita veroja ja supistuvia palveluita
  9. Päätoimittaja Kannala: Vihreät eksyi Pirkkolan metsään
  10. Vierustoveri lentokoneessa yski tauotta – perusterve Eva sai maaliskuun lopussa koronan ja kävi kahden tunnin päässä kuolemasta, kuntoutuminen jatkuu yhä
  11. Maan alta paljastui karu yllätys Konepajalla: 1500-paikkaiseksi suunniteltu terassi kutistuu murto-osaan – "Saa nähdä miten porukka löytää tänne"
  12. Robottibussin ovet aukeavat pian matkustajille – kolme automaattikulkuneuvoa sukkuloi liikenteen seassa Pasilassa
  13. Ministeriön selvitys: Kasvosuojista vain niukasti hyötyä, ei tarjoa suojaa tartunnalta
  14. Poliisi tyrmistyi koronakevään rumista luvuista: Nuoret miehet kaahaavat yhä enemmän yli 50 kilometrin ylinopeuksia, humalassa tai huumeissa ajaminenkin yleistynyt
  15. Hämeenlinnanväylälle suunnitellaan uutta liittymää – taustalla ruuhkat ja uuden asuinalueen kasvava liikenne

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Maan alta paljastui karu yllätys Konepajalla: 1500-paikkaiseksi suunniteltu terassi kutistuu murto-osaan – "Saa nähdä miten porukka löytää tänne"
  2. Kaupunki antoi tiukan vaatimuksen pyöräilijöille Helsingissä – "Joko ajaminen loppuu tai..."
  3. Kuva: Poliisilla iso operaatio Helsingissä – "Mies katolla, hirveä action päällä!"
  4. Hurja ryntäys julkkiskokin ravintolaan: Kaikki pöydät varattiin kuukaudeksi eteenpäin – näissä paikoissa on vielä tilaa Helsingissä
  5. Vierustoveri lentokoneessa yski tauotta – perusterve Eva sai maaliskuun lopussa koronan ja kävi kahden tunnin päässä kuolemasta, kuntoutuminen jatkuu yhä
  6. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"
  7. Viimeinen silmäys yli 100-vuotiaaseen ravintolaan? – Helsingin klassikko etsii uutta omistajaa
  8. Vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen: "Emme voi loputtomiin fiilistellä jugend-Helsingin kauneudella"
  9. Helsingin uima-allastilat tutkittiin – tyrmäävä tulos: jopa 62 prosenttia kohteista liian likaisia, kahdesta paikasta löytyi tulehduksia aiheuttavaa bakteeria
  10. "Rotta-mäkkärillä" käynnissä tehotorjunta Itä-Helsingissä – Näin kommentoi yrittäjä: kantaa on saatu pienennettyä
  11. Uudet mallinnukset: Yskäisy levittää koronaa neljän metrin päähän ja ihmisjoukossa puhekin riittää– Työpaikalla koronatartunta voi levitä jopa minuuteissa
  12. Ravintolalegenda Salven ratkaisu rikkoi todennäköisyydet – "Yleensä se ei onnistu"
  13. Päätoimittaja Karri Kannala: Vihreät teki virheen, kun esitti heränneensä puolustamaan Pirkkolan Keskuspuistoa vasta mielenosoituksen myötä, ja sanoi sen ääneen
  14. Karu päätös lähiöriidalle: miehen epäillään sytyttäneen asunnon tuleen tahallaan Kontulassa – poliisi tutkii murhan yrityksenä
  15. Hämeenlinnanväylälle suunnitellaan uutta liittymää – taustalla ruuhkat ja uuden asuinalueen kasvava liikenne

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.