Katajanokan Allas auki ensi kertaa läpi talven

Katajanokan Allas tarjoaa mahdollisuuden pulahdukseen talvellakin. Eetu Ahanen

toimitus

Katajanokan merikylpylä Allas pitää ovensa auki ensimmäistä kertaa myös talven yli ja osa syksyn ohjelmasta on julkaistu.

Altaan musiikkitarjonta jatkuu myös syyskaudella, minkä lisäksi suosion saavuttanut Perhesunnuntai saa jatkoa.

Syksyn mittaan Altaan ohjelmakattauksessa nähdään monenlaista kulttuuria: tarjolla on esimerkiksi Rakkautta ja anarkiaa -elokuvafestivaalin juhlanäytöksiä sekä Helsinki Design Weekin muotinäytöksiä.

Syksy avataan kynttiläuinnilla lauantaina 26. elokuuta.

Ohjattuja tunteja pidetään alkusyksystä aina sään salliessa ulkona, mutta sadesäitä ja talvea kohti siirrytään uudistettuun sisäliikuntatilaan, josta on näkymä merelle.

Altaan hyvinvointipäällikkö Tiina Vainio uskoo, että hyvinvointi edellyttää muutakin, kuin säännöllistä liikuntaa. Viikkotuntien lisäksi Altaalla järjestetään kaksi kertaa kuukaudessa Suloinen sunnuntai -tapahtuma.

–Siihen kuuluu aamiaista, joogaa, musaa, saunaa ja merta eli kaikkea, mikä karkottaa kiireen, kankkusen ja myöhemmin kaamoksen, kertoo Vainio.

–Arki-iltoina saman asian ajaa kerran kuussa pidettävä Viiniä & venyttelyä -sessio, Vainio jatkaa.

Aiheeseen liittyvää

  1. Veneilijä ärsyyntyi Kauppatorin merikylpylän musiikista – melusta valitettu tänä vuonna vain vähän 7.7.2017 7:05
  2. Uima-allas keskellä Helsinkiä – Video: Testasimme millainen on uusittu Allas-merikylpylä 27.5.2017 11:27
  3. Nyt se on varmaa: Allas avautuu perjantaina keskeneräisenä 11.5.2017 13:10
  4. Avautuuko Katajanokan merikylpylä vieläkään? Alue edelleen yhtä työmaata 10.5.2017 16:45

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut