Lidlille valmistettu suomalaisolut valittiin maailman parhaaksi – myös toinen suomalainen pokkasi voiton

Suomalaisoluet menestyivät kilpailussa hienosti. JOHANNAERJONSALO

Don Lehtinen

Pyynikin Käsityöläispanimon valmistama Mosaic Lager on torstaina valittu maailmanlaajuisessa World Beer Awards -kilpailussa maailman parhaaksi olueksi Seasonal Lager -sarjassa. Sarjassa oli mukana lager-oluita, jotka tuodaan markkinoille tiettynä sesonkina.

–Mosaic luotiin vuonna 2016 ravintola Tillikan Oktoberfest-juhlaa varten. Silloinen Olutliiton puheenjohtaja Heikki Kähkönen maistoi oluen ja saimme tavallaan tuotteelle siunauksen. Se vahvisti ajatustamme Mosaicin valmistuksesta jatkossakin. Sen jälkeen valmistimmekin paljon olutta Lidlille, olutmestari Tuomas Pere kertoo panimon tiedotteessa.

Pere uskoo, että kunnianosoitus saa oluen kysynnän karkaamaan käsistä, kuten kävi myös edelliselle kilpailussa palkitulle Ruby Jazz Ale -oluelle vuonna 2016. Tällä hetkellä panimon varastossa ei ole lainkaan Mosaic Lageria.

Kilpailun Flavored Beer Smoke -sarjassa voiton nappasi puolestaan Ruosniemen Panimon valmistama Musta Lomittaja. Makuun perustuvia sarjoja kilpailussa oli yhteensä 68.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Tuula-Maria järkyttyi uimarannan roskista reilut 20 vuotta sitten: Seurauksena syntyi tuhansien ihmisten Roska päivässä -liike – keksi nyt uuden ratkaisun tumppiongelmaan
  2. Maajoukkuetason pelaajat opettavat rantalenttistä ilmaiseksi – katso tästä paikka ja aikataulu
  3. Kuva: Eksoottinen eläin syntyi suvuttomasti Helsingissä – eläintalo piti tiedon kuukausia salassa
  4. Tappajaetanat valtasivat helsinkiläisen asuinalueen – apua pyytänyt asukas ällistyi kaupungin vastauksesta
  5. Kansanmusiikkin festivaali Etno-Espa toteutuu elokuun alussa – järjestäjät rajaavat yleisömäärää
  6. T24: Virossa yöpyneiden matkailijoiden määrä pysyi alhaisena myös toukokuussa
  7. T24: Tallinkin ja Eckerö Linen autolähtöselvitys siirtyi uuteen paikkaan Vuosaaren satamassa
  8. Piileekö sinunkin kodissasi tämä yleinen turvallisuusriski – ”Joka kolmas ei ole tarkastanut”
  9. T24: Myrsky riepotteli Viroa viikonloppuna
  10. Lukijalta: Suurkiitos kuntoportaista
  11. Oma raha: Jaguar E-type, Cadillac Eldorado, Aston Martin... Sijoittajakonkari Jukka Ylitalo, 56, sijoittaa klassikkoautoihin – "Auton muotoja ja tekniikkaa voin tutkia ja ihailla tuntikaupalla"
  12. 1700-luvulta yhtäjaksoisesti järjestetyille Helsingin silakkamarkkinoille iso uudistus – "Saaristolaistori ja elämyksiä"
  13. Onko tässä Helsingin seuraava trendialue? –  "Yksiön hinnalla kaksio"
  14. Uusi saarikohde avautui vain muutaman minuutin matkan päässä Kauppatorista – perillä odottaa wau-elämys
  15. Hietalahden kirpputori aukeaa 1. elokuuta – paikkoja voi alkaa varata heinäkuun puolivälin jälkeen

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Tappajaetanat valtasivat helsinkiläisen asuinalueen – apua pyytänyt asukas ällistyi kaupungin vastauksesta
  2. Onko tässä Helsingin seuraava trendialue? –  "Yksiön hinnalla kaksio"
  3. Piileekö sinunkin kodissasi tämä yleinen turvallisuusriski – ”Joka kolmas ei ole tarkastanut”
  4. Kuva: Eksoottinen eläin syntyi suvuttomasti Helsingissä – eläintalo piti tiedon kuukausia salassa
  5. Uusi saarikohde avautui vain muutaman minuutin matkan päässä Kauppatorista – perillä odottaa wau-elämys
  6. Suomalaiset paljastivat kiihottavimmat seksiasennot: "Äärimmäisen nautinnollinen" – tämän takia 69 on inhokki
  7. T24: Tallinkin ja Eckerö Linen autolähtöselvitys siirtyi uuteen paikkaan Vuosaaren satamassa
  8. Palomestari paljasti huvittavimmat eläintenpelastustehtävät – "Kissa on kiireellisyysluokassa D"
  9. 1700-luvulta yhtäjaksoisesti järjestetyille Helsingin silakkamarkkinoille iso uudistus – "Saaristolaistori ja elämyksiä"
  10. Näin paljon katusoittaja tienaa Helsingin keskustassa – Esa-Pekan bändin yllätys saa Mobilepayn laulamaan
  11. Ville Haapasalo aikoo perustaa leipomon Helsinkiin – myy veretseisauttavia energiapommeja
  12. T24: Myrsky riepotteli Viroa viikonloppuna
  13. 3600 ihmisen asuinalueen rakentaminen alkoi – Kalasataman liikenteeseen useita muutoksia
  14. Lörtsy-Suomi hullaantui Ville Haapasalon kaloripommeista – täynnä juustoa, voita ja kermaa
  15. Peliautomaatit avataan taas, mutta aiempaa harvempina – Veikkaus vähentää automaattien määrää 40 prosenttia, ensi vuonna voimaan vielä rajumpi uudistus

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.