Suomeen saapuu jättimäärä scifi- ja fantasiafaneja ympäri maailmaa – "Jo lippujen hinta kertoo, että tämä on iso juttu"

Laura Sirolan steampunk-henkinen samuraihahmo on Valkoinen Lotus, palkkasoturiryhmän jäsen. Johanna Erjonsalo

Don Lehtinen

Harmaana maanantaina otaniemeläinen Laura Sirola on silmälasipäinen koodariopiskelija, jonka "hiukset ovat suorat eivätkä kovin ihmeelliset". Elokuun toisena keskiviikkona Sirola muuttuu: hän riisuu silmälasinsa, istuttaa päähänsä pikimustan peruukin, pukee ylleen itse kootun samuraiasun ja näyttäytyy upeana yhdysvaltalaisten, brittien, japanilaisten ja ties kenen edessä Worldconissa.

Elokuussa Messukeskuksessa järjestettävä scifi- ja fantasiatapahtuma Worldcon imee itseensä koko maailman harrastajien huomion. Tapahtumaan odotetaan noin 5000 kävijää, ja tähän mennessä myydyistä lipuista vain noin kolmasosa on myyty suomalaisille.

–Hienoa päästä näkemään näin valtava ja kansainvälinen tapahtuma, ja ylipäätään on tosi siistiä, että tämä on saatu Suomeen. Tapahtumaan tulee todella paljon kirjailijoita ja muita tunnettuja vieraita. Jo lippujen hinta kertoo, että tämä on iso juttu, hehkuttaa Sirola.

Sirola on pitkän linjan Pokémon-keräilijä, larppaaja ja mangan ja fantasian suurkuluttaja. Mittavan määrän fanitapahtumia kiertäneellä Sirolalla ei ole kuitenkaan aiemmin ollut järkevää mahdollisuutta osallistua Worldconiin, sillä tapahtumat ovat useimmiten Euroopan ulkopuolella. Tapahtuma on järjestetty Iso-Britanniassa seitsemän kertaa, Hollannissa ja silloisessa Länsi-Saksassa kerran.

Erityinen tapahtuma vaatii erityiset asut. Sirola kaavailee pukeutuvansa yhtenä päivänä haltiamaisesti, toisena steampunk-tyyliin, kolmantena fantasiamekkoon ja niin edelleen.

–Minulla on kaapissa ainakin haltiavaatteita ja steampunk-juttuja sen verran paljon, että niistä saa yleensä jonkun kombinaation, mitä en ole vielä kokeillut. Voi olla, että jonain päivänä tulee valittua jonkin vanhan larppihahmon propit, Sirola kertoo.

–Con-tapahtumissa ihmiset ovat hirveän kivoja, haluavat ottaa kuvia ja kyselevät, mistä asut ovat peräisin. Käsityön määrä tapahtumissa on ihan uskomaton.

Helsinkiläinen sarjakuvataiteilija ja kuvittaja Apila Miettinen lähtee Worldconiin sekä myymään omia tuotoksiaan että kokemaan tapahtuman.

Miettisen mukaan Suomen coneissa jopa puolet tapahtuman osallistujista pukeutuu pitkään harkittuun ja osin itse tehtyyn rooliasuun, jonka päälle laittaminen kestää usein tunteja. Miettinen itse suosii usein turkoosia väriä ja ihomaalia. Kuten moni muukin, Miettinen aikoo tietysti valmistella joka päivälle eri asun.

–Siskoni sanoi, että näytän Stranger Things -sarjan Eleveniltä, joten taidan mennä sillä. Toisena päivänä pukeudun drag-vaikutteiseen asuun ja käytän kunnolla meikkiä, Miettinen kertoo.

–Conit ovat ainoa paikka, jossa pystyy pukeutumaan hullusti ja epätavallisesti, kokeilla eri asuja ja olla erikoisen näköinen, eikä herätä huomiota.

Sirolan mukaan esimerkiksi larppausta harrastavia pidetään edelleen outoina, vaikka suurin osa larppausta kokeilevista pitävät jutusta saman tien ja ovat myös hyvin mukana. Niin sanotut nörttiharrastukset ovat kuitenkin erittäin yhteisöllisiä ja kannustavia ja siksi mahtavia.

–En nykyään tunne enää hirveästi ihmisiä, jotka eivät ole larppaus- tai animepuolella jossain osa-alueella mukana, Sirola kertoo.

Vaikka moni panostaa pukeutumiseen ja pukuloisto kerää myös suurimman mediahuomion, suurin osa ottaa osaa arkivaatteissa. Helsingin Worldconissa on viiden päivän aikana ällistyttävät yli 800 tapahtumaa aina George R. R. Martinin nimikirjoitustilaisuudesta paneelikeskusteluun queer-hahmojen kirjoittamisesta.

Worldcon on tärkeä Suomessa ja koko Euroopassa, sillä tapahtuma järjestetään vasta neljättä kertaa ei-englanninkielisessä maassa. Kansainvälisyys voi johtaa myös liiketoimintaan.

Harvinaista herkkua

Elokuun 9.–13. järjestettävä Helsingin Worldcon on kaikkiaan 75. Worldcon. Tapahtuma on järjestetty vuodesta 1939 ja suurin osa Worldconeista on järjestetty Yhdysvalloissa.

Worldconissa jaetaan arvostetut Hugo-palkinnot muun muassa parhaasta romaanista ja parhaasta dramaattisesta esityksestä. Esimerkiksi J. K. Rowling on voittanut palkinnon kerran ja George R. R. Martin viisi kertaa.

Liput tapahtumaan maksavat 195 euroa tai ensikertalaisille 95 euroa. Myynnissä on myös päivälippuja 25–50 eurolla. Liput ovat halvimmat Worldcon-liput pariin kymmeneen vuoteen.

Viittä kunniavierasta lukuun ottamatta kaikki, jopa vapaaehtoiset ja puhujat, maksavat lipusta. Samalla saa Worldconin ja World Science Fiction Societyn jäsenyyden.

Lippuja on tähän mennessä myyty yhteensä noin 8000. Näistä noin 2700 on niin sanottuja kannatuslippuja, joilla voi äänestää vuoden 2019 Worldconin pitopaikasta ja Hugo-voittajista, mutta itse tapahtumaan ei kannatuslipulla pääse sisään.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Raidejokeri jumiutui valituskierteeseen Helsingissä – asukasyhdistys ja luonnonsuojelijat haluavat muuttaa pikaratikan linjausta
  2. Helsingissä joukkoaltistuminen koronalle viime viikonlopun musiikkitapahtumassa
  3. Helsingin koronalasku ensi vuonna "suorastaan dramaattinen" – työttömien määrä lisääntyi puolessa vuodessa 10 000:lla
  4. Muumit juhlivat Kansallismuseossa
  5. Hopeatöiden suurmestarin Bertel Gardbergin näyttely on avoinna Tuomiokirkon Kryptassa
  6. Vorschmack vegeksi – meilahtelaisravintola teki Mannerheimin klassikosta rohkean version
  7. Perhejuhlat koronasta huolimatta – mitä jos vierailijat porrastaa eri aikoihin, entä saako kukkia ojentaa? Asiantuntijalääkäri vastaa
  8. Kertakäyttömaskien määrä kasvaa vauhdilla – miten ne pitäisi käytön jälkeen hävittää? Ainakaan yhteen paikkaan niitä ei saa laittaa, varoittaa asiantuntija
  9. Tukesilta 7 faktaa maskinostoon: Mieti ensin, mihin käyttöön olet maskia hankkimassa
  10. Verenluovutukseen varataan edelleen aika – pandemian tuoma muutos saattaa jäädä pysyväksi
  11. T24: Virossa kolme uutta koronavirustartuntaa
  12. Hyvinvointi: Harva ihminen on täysin symmetrinen – kehon toispuoleisuus voi aiheuttaa kipua sekä ongelmia liikkuvuuteen ja voimantuottoon
  13. Jättikorttelin yhteispiha Helsingin kantakaupungissa on kuin linnan puisto – asukkaat kutsuvat sinne vieraitaan eväsretkelle
  14. Tällaista murskakritiikkiä sai Kaivopuiston kesäkokeilu: Kaikki liikkuivat niin kuin ennenkin, yrittäjät kärsivät ja betoniporsaat olivat rumia
  15. Helsingin Taiteiden yö peruttiin, mutta paikallisesti järjestettävä tapahtuma valtaa Töölön – Luvassa musiikkia, tanssia ja kuvataidetta

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Pyöräilijä kaahannut Mechelininkadulla jo kaksi kertaa yli 50 km/h – Poliisi epäilee menopelin laillisuutta: "Melkoiset muskelit saa olla jaloissa..."
  2. Kaivopuiston ajoestekokeilu keskeytetään – "Hyvistä tavoitteista huolimatta ei ollut onnistunut"
  3. Nyt tuli suositus kasvomaskien käytöstä Helsingin joukkoliikenteeseen – Pormestari Jan Vapaavuori: "Kaupunki varmistaa, että vähävaraisilla on mahdollisuus suosituksen noudattamiseen"
  4. "Onpa jäätävän kolkko bunkkeri" – Helsinkiin avautui uusi 335 lapsen päiväkoti, jonka harmaat betoniseinät herättävät kummastelua
  5. Aatos Erkon penkki sai lähteä kun asemahallissa suitsittiin järjestyshäiriöitä – "Tilanne on selkeästi parantunut"
  6. Helsingissä joukkoaltistuminen koronalle viime viikonlopun musiikkitapahtumassa
  7. Jättikorttelin yhteispiha Helsingin kantakaupungissa on kuin linnan puisto – asukkaat kutsuvat sinne vieraitaan eväsretkelle
  8. Salkkarirooli voi joskus olla taakka – Hekan hallituksen uusi puheenjohtaja Jasmin Hamid oli politiikassa mukana jo ennen näyttelijän uraa
  9. Raidejokeri jumiutui valituskierteeseen Helsingissä – asukasyhdistys ja luonnonsuojelijat haluavat muuttaa pikaratikan linjausta
  10. Asukkaat vastustivat ruokakauppaa, ovat saamassa nyt tilalle Mäkkärin
  11. Helsinkiläinen kauppakeskus saa tänään peräti 6 uutta ravintolaa – katso lista tästä
  12. Tällaista murskakritiikkiä sai Kaivopuiston kesäkokeilu: Kaikki liikkuivat niin kuin ennenkin, yrittäjät kärsivät ja betoniporsaat olivat rumia
  13. T24: Kolme Tallinnan keskustahotellia menee remonttiin – Luvassa myös lisää irtisanomisia
  14. Kontulalainen kerrostalopiha poikkeaa täysin totutusta – "Ihmisiä näkee kesäisin lukemassa, juttelemassa tai vaikka mansikoita poimimassa"
  15. "Ihmisruumiin" osat olivatkin karhun käpälät – näin poliisi selittää virhetulkinnan

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.