Uusi laulajalupaus Ilta, 20, on upeaääninen kaunotar – sai kenkää kuorosta kykynsä vuoksi

Ilta on uusi laulajatulokas, joka erottuu kantavalla äänellään. Viivi Huuska

Toni Tervo

20-vuotias Ilta Fuchs on sellainen tapaus, että hänet monesti kuulee ennen kuin näkee.

Artistitulokkaan voimakas nauru kantautuu korviin jo ennen kuin hän ilmestyy haastattelupaikalle. Se sama ääni on tekemässä naisesta Suomeen seuraavaa laulajatähteä.

– Olen laulanut pikkutytöstä saakka ja laulanut kovaa. Kotona sitä ei yritetty hillitä, vaan vanhempani päinvastoin kannustivat siihen, Ilta kertoo.

Tuolloin pienen tytön lahjaa ei ehkä täysin vielä ymmärretty.

– Olin tuolloin kuorossa ja lauluni ei ollut yhtä heleää kuin muiden. Eräiden harjoitusten jälkeen kuorojohtajani veti minut sivuun ja sanoi "Ilta, nyt on sellainen tilanne, että sinun äänesi puskee muiden läpi". Lensin siis ulos kuorosta, nainen nauraa.

Iltan laulutyylistä kertoo omaa kieltään myös hänen esikuvansa. Laulaja ihailee Beyoncen, Adelen ja Celine Dionin kaltaisia voimakasäänisiä, vahvoja naislaulajia.

Muusikkourasta koko elämänsä haaveilleen artistin unelmat saivat potkua jo muutama vuosi sitten, kun hän pääsi laulamaan kertosäkeen Cheekin Sillat-kappaleeseen. Sen jälkeen hän on kiertänyt räppärin kanssa ja oppinut samalla keikkaelämästä.

– Toistelen aika usein sanaa mieletön, mutta onhan tämä ollut ihan mieletöntä. Saada seurata miten noin iso artisti tekee hommia ja hoitaa asioita. Mieletöntä, Ilta hehkuttaa.

Kuitenkin jo Sillat-biisin aikaan Ilta tiesi, ettei aio jäädä vain räppäreiden kertosäkeiden laulajaksi. Nyt hänen ensimmäinen oma kappaleensa on jo tosiasia. Koukkuun-niminen kappale julkaistiin 7. heinäkuuta.

Kappale kertoo ihmissuhteista ja Ilta halusi heti laittaa itsensä likoon.

– Halusin kertoa omakohtaisista mieskokemuksistani. Se on voimabiisi tilanteesta, jossa ihmistä ei kohdella niin hyvin kuin hän ansaitsisi ja pitää tehdä valinta. Oletko kova ja pidät puolesi vai pyydätkö kiltisti, että voisitko lopettaa.

Omista asioista kirjoittaminen on naiselle helppoa, sillä hän nauttii saadessaan olla avoin persoona.

– Olen aika räiskyvä tyyppi ja tunnen kaiken vahvasti. Sekä kun olen iloinen ja kun olen surullinen. En häpeä sitä. Ainakin minua on helppo lukea.

Eräs asia laulajassa on kuitenkin vielä erikoisempaa. Tai ei ehkä niin erikoista, kun miettii hänen nimeään.

– Minusta nukkuminen on ajantuhlausta. Se on asia, mitä pitää harjoitella kun tottuu tähän artistielämään. Olen sellainen tyyppi, että elämäni tuntuu alkavan kello 18 jälkeen. Onhan nimeni Ilta, hän hymyilee.

Kuka?

Ilta Fuchs on 20-vuotias suomalais-saksalainen laulaja.

Kotoisin Jyväskylästä.

Opiskelee Pop-jazz -konservatoriossa.

Lauloi Cheekin Sillat-kappaleen kertosäkeen.

Ensimmäinen oma kappale Koukkuun ilmestyi heinäkuussa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Hakaniemen härdelli pahenee: edellisiä kuoppia ei saatu umpeen, kun jo kaivetaan uusia – "Ei tämä tähänkään lopu"
  2. Lukiolaisen tietokone maksaa useita satasia – Helsingin peruskouluissa kannettavan saa lainata kotiin, mutta nettiyhteys on kustannettava itse
  3. Tarkkailijat syynäsivät kesällä Helsinkiä – tätä kaikkea paljastui palvelujen laadusta
  4. Isä ja yrittäjä Kristian, 22, keksi automaatin, joka otetaan käyttöön nyt monissa kauppakeskuksissa: "Ajatus lähti täysin omista tarpeista"
  5. Ilpo Kuronen tuntee Koillis-Helsingin helmet ja kertoo nyt, miksi Malmin kentän pusikkoon kannattaa mennä tunneiksi
  6. Holtittomasti kaahannut huumekuski törmäili pakettiautolla kymmeniin autoihin Kehä I:llä
  7. T24: Kolme Tallinnan keskustahotellia menee remonttiin – Luvassa myös lisää irtisanomisia
  8. T24: Kotimaan matkailu auttoi Viron majoitusliikkeitä kesäkuussa, mutta matkailijoiden määrä väheni kuitenkin 60 prosenttia viime vuodesta
  9. Pian alle 30-vuotiaiden työllisyyspalvelut siirtyvät kaupungille – Työministeri Tuula Haatainen Helsingin Uutisissa: "Valtavat mahdollisuudet..."
  10. Yhä useampi pelkää suurpetoja – Tuore kysely: Suomen luonnossa pelottavat eniten karhu ja punkki
  11. USU: Johtavat lääkärit kiristäisivät kokoontumisrajoituksia koronaepidemian toisen aallon uhatessa
  12. Helsinki vaatinut hallitukselta nopeampaa reagointia koronaan – Päätoimittaja Kannala: Silti toinen aalto yllätti kaupungin terveyspalvelut
  13. Mari Skool: Helsinki osaa sarjamokat
  14. Matkalla kotimaassa: Muumimaailmassa sadusta tulee hetkeksi totta – Tove Janssonin rakastettujen tarinoiden hahmoja pääsee tapaamaan poikkeuskesänäkin
  15. Kolumni: Nuorille varmistettava koulutuspaikka tai työtä

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Asukkaat vastustivat ruokakauppaa, ovat saamassa nyt tilalle Mäkkärin
  2. Pyöräilijä kaahannut Mechelininkadulla jo kaksi kertaa yli 50 km/h – Poliisi epäilee menopelin laillisuutta: "Melkoiset muskelit saa olla jaloissa..."
  3. Isä ja yrittäjä Kristian, 22, keksi automaatin, joka otetaan käyttöön nyt monissa kauppakeskuksissa: "Ajatus lähti täysin omista tarpeista"
  4. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  5. Kontulalainen kerrostalopiha poikkeaa täysin totutusta – "Ihmisiä näkee kesäisin lukemassa, juttelemassa tai vaikka mansikoita poimimassa"
  6. "Onpa jäätävän kolkko bunkkeri" – Helsinkiin avautui uusi 335 lapsen päiväkoti, jonka harmaat betoniseinät herättävät kummastelua
  7. Outo asuntoilmoitus herätti valtavan kiinnostuksen Helsingissä – asiantuntija: ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”
  8. Helsinki pelastui pelätyltä rottainvaasiolta – nämä asuinalueet ovat poikkeus
  9. Yleisö ei palannut suuriin leffateattereihin ja syy on tässä – "Olisi surkeaa, jos jouduttaisiin sulkemaan"
  10. Yhteensä 22 pysäkkiä vähenee Elielinaukion ja Espoon keskuksen väliltä – Uusi runkolinja aloitti liikennöinnin
  11. Päätomittaja Kannala: Koronan toinen aalto yllätti Helsingin kuin lumi autoilijan
  12. Junaliikennettä sotkenut onnettomuus sattui Koivukylässä – mies selvisi kuin ihmeen kaupalla
  13. Ilpo Kuronen tuntee Koillis-Helsingin helmet ja kertoo nyt, miksi Malmin kentän pusikkoon kannattaa mennä tunneiksi
  14. Raidejokeri myllää liikennejärjestelyt uusiksi – Takkatien ja Pitäjänmäentien risteys suljetaan noin kolmeksi kuukaudeksi
  15. Yrityksen autolle on nimettävä käyttövastaava, muistuttaa poliisi – maksut liikennevirheistä kasautuvat omistajille

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.