Parikymppinen nainen tehtaili nettipetoksia Tori.fissä – joutuu vankilaan

RIKOS Nainen myi peitenimillä Tori.fi-palvelussa muun muassa kännyköitä, joita hänellä ei ollut aikomustakaan toimittaa ostajille.

Lähes kahtakymmentä ostajaa viime vuonna netissä huijannut keravalaisnainen on tuomittu ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Tuusulan käräjäoikeus tuomitsi naisen 17 petoksesta ja yhdestä lievästä kavalluksesta 50 päiväksi vankeuteen.

Tuomio määrättiin ehdottomana, koska nainen oli rikosten tekohetkellä jo toistamiseen ehdollisen vankeusrangaistuksen koeajalla. Yhdyskuntapalvelu ei taas tullut kysymykseen naisen päihteiden käytön takia. Nainen oli petosten alkaessa 20-vuotias.

Nainen ei ollut ensi kertaa liikkeellä rikollisessa mielessä."

Nainen myönsi petokset mutta piti niitä lievinä. Oikeuden mukaan kyse oli kuitenkin ainakin jossakin määrin suunnitelmallisesta rikosten sarjasta.

Rikokset tapahtuivat Keravalla elo–joulukuussa 2016. Nainen myi netissä tori.fi-palvelussa tavaraa, jota hänellä ei ollut aikomustakaan toimittaa ostajille. Nainen petkutti yhteensä kahdeksaatoista ostajaa. Nainen kauppasi tavaraa 15–120 eurolla, pääasiassa kännyköitä, älykelloja ja mediasoittimia.

Nainen käytti myyjänä erilaisia peitenimiä. Hän esiintyi vuoroin naisena, vuoroin miehenä. Poliisi pääsi petosten jäljille yksittäisten rikosilmoitusten kautta.

–Kansalaiset tekivät rikosilmoituksen, kun luvattua tavaraa ei kuulunutkaan. Yhdeltä asianomistajalta saimme tiettyjä tietoja ja potentiaalisen nimen. Sen tarkemmin en lähde erittelemään rikostutkintaa, koska se voisi auttaa muita huijareita peittelemään jälkiään, Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen komisario Timo Luoto kertoi Keski-Uusimaalle helmikuussa.

Nainen tuomittiin maksamaan uhreille korvauksia yhteensä vähän yli 1040 euroa ja valtiolle rikosuhrimaksu 80 euroa. Tuomio on lainvoimainen.

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut