Suvivirren juuret ovat latinankielisessä eroottisessa runossa, joka on peräisin 1200-luvulta, mahdollisesti Etelä-Tirolista, kertoo Yle
Suvivirsi-nimellä tunnettu virsi numero 571 on käännös ruotsalaisesta virrestä vuodelta 1695. Ruotsinkielisellä virrellä on puolestaan huomattavia samankaltaisuuksia Tempus adest floridum -runon kanssa, joka julkaistiin vuonna 1582 Piae Cantiones -kokoelmassa, johon on koottu latinankielisiä lauluja Turun hiippakunnasta ja muualta Ruotsista.
Tempus adest floridum alkaa samoilla sanoilla kuin todennäköisesti Etelä-Tirolissa laaditun Carmina Burana -nimellä tunnetun kokoelman eräs teksti. Tekstissä
– Ensimmäinen säkeistö on jokseenkin sama kuin Piae Cantionesissa julkaistun hengellisen laulun alkusäkeistö. Mutta sitten jatko menee hiukan eri tavalla, keskiaikaisessa versiossa käsitellään ihmisten välistä eroottista rakkautta, kertoo suomalaisen kirjallisuuden seuran pääsihteeri Tuomas Lehtonen Ylelle.
Keskiaikaisessa tekstissä päähenkilö johdattelee naista niitylle rakastelemaan kanssaan.
Lehtosen mukaan kevät, uudestisyntyminen ja erotiikka kuuluvat yhteen, mikä näkyy Suvivirressä ja myös sen ajattomassa suosiossa. Suvivirsi on myös aina ollut eräänlainen siirtymäriitti kevään ja kesän välillä.
– Maanviljelyksen varassa elävässä yhteiskunnassa kevään tulo ja luonnon elpyminen ja uudistumiskyky on jokavuotinen jonkin sortin ihme ja itse asiassa elämän välttämättömyys. Ihmiset kytkivät sen myös omaan lisääntymiseensä ja omaan eroottiseen elämäänsä, Lehtonen summaa.
Lehtosen mukaan Suvivirren sanomassa erotiikka näkyy, vaikka suorat viittaukset rakasteluun ovatkin häivytetty jo satoja vuosia sitten.
–Luonnon uudistumiseen kuuluu väistämättä myös eros ja lisääntyminen. Ihmiset ovat tuolloin sen ymmärtäneet ja itse olen taipuvainen ajattelemaan, että kyllä se siellä tekstissä välittyy edelleen. Se kulkee ikään kuin sellaisena tausta-ajatuksena myös Suvivirressä, Lehtonen sanoo.