Palkittu hääkuvaaja antaa vinkit: Näin pohjustetaan tunteikkaimmat kuvat

HÄÄTValokuvaaja Jetro Stavén sanoo, että parien kannattaa harjoitella kuvausasentoja jo kotona peilin edessä. Myös vanhoja hääkuvia kannattaa katsella.

Stavén käyttää kuvissaan voimakkaita kontrasteja. Jetro Staven

Riina Haapala

Hääkuvatrendi on jo muutaman vuoden ajan ollut se, että kuvat otetaan miljöössä eikä studiossa. Näin kertoo valokuvaaja Jetro Stavén

Stavénin mukaan tällä hetkellä kuvissa mennään fiilis edellä.

–Melkein ensimmäinen asia, mitä asiakkaat sanovat, on, että he haluavat hyviä tilannekuvia eikä pönötystä.

Kuviin haetaan tunteita.

–Poseerauksissakin haetaan tietyllä tapaa aitoutta. Halutaan sen näköisiä kuvia, että ne olisivat tilannekuvia, mutta ne on kuitenkin lavastettu, Stavén kertoo.

Stavén itse laittaa hääparin keskittymään yleensä toisiinsa ja kuvaa itse kauempaa. Kun hääpari voi jutella ja rentoutuu, kamera yleensä hetkeksi unohtuu. Silloin on kuvaajan hetki ottaa hyvät kuvat.

Stavén kertoo, että nykyaikainen kuvaustyyli on raikas ja melko pelkistetty. Lisäksi jokaisella kuvaajalla on myös omanlaisensa tyyli ja tunnistettava leima. Hääparit ovat siitä myös yhä tietoisempia. Valokuvaajat ovat lähes poikkeuksetta sosiaalisessa mediassa ja hääparit seuraavat kuvaajia ja heidän ottamiaan kuvia. Yhteyttä otetaan siihen, jonka tyyli miellyttää.

Suurin osa hääseteistä on koko päivän kuvauksia."

Parin viime vuoden aikana Suomessakin on yleistynyt trendi, että valokuvaaja tilataan seuraamaan hääpäivää alusta loppuun. Koko päivän kuvaukset ovat jo pitkään olleet suosittuja Yhdysvalloissa ja muualla maailmassa, mutta Suomessa koko päivän kuvaus on lyönyt massiivisesti läpi vasta viime vuosina.

–Suurin osa hääseteistä on koko päivän kuvauksia, Stavén kertoo.

Stavén sai tänä vuonna vuoden hääkuva -kilpailussa hopeaa. Hänet tunnetaan värikkäistä ja voimakkaita kontrasteja hyödyntävistä valokuvista.

–En pelkää salaman käyttöä. Monet kuvaajat kaihtavat salamaa ja käyttävät luonnonvaloa ja yrittävät saada aikaan luonnollisen näköistä. Itselläni on ideologia ettei tilanne ole ikinä aito, jos ihmiset tietävät, että siellä on valokuvaaja. Sillä olen perustellut salaman käyttöä, Stavén kertoo.

Stavén kuvaa paljon silhuettikuvia, jollainen myös voitokas kuva oli.

–Siitä on tullut tavaramerkki.

Itse hääpäivänä kuvaamiselle ei ole paljon aikaa. Siksi kuvauspaikka pitää aina käydä tarkistamassa etukäteen tai vähintään katsoa kuvia paikasta. Myös hääparin kanssa pidetään suunnittelupalaveri, jossa käydään koko päivän ohjelma ja aikataulu läpi.

–Pitää olla koko ajan askeleen edellä, ettei ole vessatauolla silloin, kun tulee kimpunheitto, Stavén naurahtaa.

Hääpareille Stavénilla on yksinkertainen neuvo: katsokaa hääkuvia.

–Harvat ovat olleet kameran edessä saati sitten naimisissa. Kukaan ei ole siinä kovin hyvä, kun on aikaa tunti kesken päivän, Stavén muistuttaa.

– Asentoja voi treenata peilin edessä etukäteen.

Lue myös: Ylivoimainen äänivyöry – tämä kuva voitti vuoden 2017 hääkuvakisan

Kuka?

Jetro Stavén

Freelance-valokuvaaja

Kotoisin Taipalsaarelta, asuu Helsingissä.

Aloittanut kuvaamisen harrastuksen kautta: harrasti skeittaamista ja siihen kuuluu olennaisena osana myös kuvaaminen.

Meni lappeenrantalaiselle valokuvaajalle Ari Nakarille harjoitteluun vuonna 2008.

Lähti opiskelemaan valokuvausta 2010.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.