Ruuhkamaksuihin matkalipun hinnan verran päivässä? – "Saisi miettimään, käytänkö tänään joukkoliikennettä"

MAKSUT Autoilijalle tiemaksu tulisi Helsingissä maksamaan keskimäärin noin 340 euroa vuodessa.

Alueelliset tiemaksut voisivat Helsingissä olla käytössä aikaisintaan vuonna 2020.

Helsingin seudun liikenne (HSL) teki vuosi sitten ruuhkamaksuselvityksen ja tutki erilaisia vaihtoehtoja ja niiden vaikutuksia.

–Päädyimme vyöhykeporttimalliin. Eli tietyissä paikoissa on tietyt rajakohdat. Kun auto ajaa ohi, tulee maksu, toteaa liikennejärjestelmäosaston johtaja Sini Puntanen

Maksu määräytyisi paikan lisäksi myös aja mukaan. Ruuhka-aikaan omalla autolla kulkeminen olisi kalliimpaa.

Mallista riippuen Helsinki jaettaisiin vyöhykkeisiin. Maksuportteja olisi 25.

Yhden vyöhykkeen ylittäminen saattaisi maksaa 0,4 sentistä euroon. Iltaisin ja viikonloppuisin maksua ei perittäisi.

Teknisiä toteutusvaihtoja on monia.

–Yksi vaihtoehto on mikroaaltotekniikka, jossa mötikkä laitetaan tuulilasiin. Toinen on rekkaritunnistus. Kun teknologia kehittyy myös satelliittipohjaiset ovat vaihtoehtoja, Puntanen jatkaa.

HSL laski, että järjestelmä tulisi maksamaan keskimäärin 20–30 kilometriä päivässä ajavalle keskivertoautoilijalle noin 340 euroa vuodessa tarkoittaisi karkeasti työmatkaa.

–Ruuhkamaksut on todettu tutkimuksissa tehokkaimmaksi tavaksi suunnata liikkuminen kestävämpiin kulkutapoihin eli kävelyyn, pyöräilyyn ja joukkoliikenteeseen, toteaa Helsingin kaupungin ympäristöjohtaja Esa Nikunen

Maksutasoista riippuen ilmastolle haitalliset kasvihuonepäästöt vähenisivät 3– 5 prosenttia.

Maksujen tarkoituksena on vähentää ilmansaasteita, ruuhkia ja varautua väestönkasvuun. Helsingin seudulla on vuonna 2050 kaksi miljoonaa asukasta.

Tienkäyttöön perustuvia maksuja on ollut käytössä jo muun muassa Norjassa, Itävallassa, Tanskassa ja Ruotsissa.

Merkittävä asia on, että maksuista kertyvillä tuotoilla kehitettäisiin joukkoliikennettä. Helsingin seudun ympäristöpalveluiden (HSY) toimialajohtaja Irma Karjalainen liputtaa tietullien nimeen.

–Looginen ajatus on, että jos tietullin hinta korreloi lipun hinnan kanssa, se antaa aiheen miettiä, käytänkö tänään joukkoliikennettä.

Heikinlaaksossa asuva Lea Kostiainen ei pidä ruuhkamaksuja läpeensä huonona ajatuksena.

–Jos sillä saadaan pelastettua ilmastoa, niin hyväksyn.

Eläkkeellä oleva Kostiainen käyttää autoa melko vähän, joten maksuilla ei olisi hänen mielestään suurtakaan vaikutusta.

–Liikkumiseni on asiointiliikkumista. Nytkin kävin samalla uimassa, kun tulin kauppaan.

Entä vähentäisikö ruuhkamaksu Kostiaisen autoilua?

– Jos ruuhka-aikaan maksut olisivat korkeammat, niin silloin tietenkin välttäisin liikkumista ruuhka-aikaan.

Järjestelmän käyttöönottamiselle riittää myös arvostelijoita. Muun muassa Autoliitto on pitänyt huonona liikenteen ruuhkauttamista bulevardisoinneilla ja rahastamisella ruuhkilla.

Vähemmän ruuhkia ja saasteita

Helsinki harkitsee alueellisten tiemaksujen käyttöönottamista.

Ympäristölautakunta käsittelee tällä viikolla aloitetta, joka vaatii lakimuutoksen.

Seuraavaksi aloitetta käsittelee kaupunginhallitus.

Muutos mahdollistaisi alueelliset ruuhkamaksut.

Ruuhkamaksujen tuotto käytettäisiin Helsingin seudun liikennejärjestelmän kehittämiseen.

Maksuilla pyritään vähentämään ruuhkia ja ilmansaasteita erityisesti kantakaupungissa.

Tällä hetkellä EU:n asettama typpidioksidin vuosiraja-arvo ylittyy kantakaupungissa yhteensä 5–6 kilometrin matkalla.

Helsinki laatinut Ilmansuojelusuunnitelman vuosille 2017–2024, koska raja-arvot ylittyvät.

Yhdeksi kärkitoimenpiteeksi on nostettu ajoneuvoliikenteen hinnoittelun käyttöönoton edistämisen.

Lisää aiheesta

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut