Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Haaveileeko Suomessa vieraileva Tim Kopra lennosta Marsiin? Näin astronautti vastaa!

Suomalaissukuinen astronautti Timothy Kopra on viettänyt avaruudessa kaikkiaan 244 päivää kahdella eri matkalla. Kopra vietti kuusi kuukautta kansainvälisellä ISS-avaruusasemalla viime vuonna ja kolme kuukautta vuonna 2009.

Viime vuoden aikana avaruusaseman miehistö teki tutkimuksia, joiden toivotaan hyödyntävän Marsiin suuntautuvaa matkaa, joka Nasan on määrä toteuttaa 2030-luvulla.

Kopra ei ole varma milloin hän lähtee seuraavalle avaruusmatkalleen.

–En kuitenkaan usko, että Mars kuuluu minun tulevaisuuteeni. On vielä paljon tehtävää ja kehitettävää, jota vaaditaan seuraavaan suureen askeleeseen. Seuraan innoissani kun seuraavan sukupolven avaruuslentäjät ottavat tämän haasteen vastaan, Kopra kertoo.

Avaruusmatkojensa aikana Kopra on tehnyt yhteensä kolme avaruuskävelyä. Hän kertoo avaruuskävelyjen olevan fyysisesti vaativin osa astronautin työtä. Avaruuskävelyihin valmistaudutaan muun muassa viettämällä yli 50 tuntia aikaa vedenalaisessa laboratoriossa, joka on Kopran mukaan uskomaton laitos.

–Mielestäni koulutus kokonaisuudessaan edistää myös henkistä valmistautumista kuuden kuukauden oleskeluun ISS-avaruusasemalla, hän selvittää.

Kopra palasi viimeisimmältä matkaltaan viime kesäkuussa. Miehistö selvisi paluumatkasta ehjinä, vaikka matka kotiin oli kova. Hän muistelee Kazakstaniin laskeutuneen aluksen pomppineen ja kierineen. Miehistö riippui ylösalaisin turvavöissään noin kahdeksan minuutin ajan, kunnes etsintä- ja pelastushelikopterit saapuivat. Astronautit vedettiin aluksesta ulos yksi kerrallaan.

Kopra muistaa erityisesti ruohon tuoksun kun avaruusaluksen luukku avattiin.

– Aurinko tuntui poikkeuksellisen kirkkaalta, hän kertoo.

Maahan palaaminen on Kopran mukaan elimistölle todellinen shokki.

– Kaikki tuntuu raskaalta ja useimmat meistä tuntevat hieman pahoinvointia, hän selvittää.

Kopra kertoo pyytäneensä etukäteen, että saisi palattuaan kalkkunavoileivän ja vihanneksia. Kun pahoinvointi hellitti, toiveruoka maistui astronautin mukaan erittäin hyvin.

Vaikka kalkkunavoilepä ilahdutti sisunautiksikin kutsuttua Kopraa laskeutumisen jälkeen, paras asia oli vielä edessä.

– Loistavin osa kotiinpaluuta oli kuitenkin se, kun näin perheeni 25 tuntia sen jälkeen, kun olin saapunut Kazakstaniin. Sitä parempaa näkyä ei ole, hän kertoo.

Tim Kopra vierailee tiedekeskus Heurekassa tiistaina ja keskiviikkona.

Lue lisää aiheesta:

Astronautti Tim Kopra saapuu Heurekaan – "Puoli vuotta avaruusasemalla on hurja aika"