Rastilan kartano yritetään vuokrata jo tulevaksi kesäksi

Jalmari Aarnio kuvasi Rastilan kartanon vuonna 1970. Jalmari Aarnio/ Helsingin kaupunginmuseo

Marketta Karjalainen

Helsingin kaupungin Tilakeskus hakee uutta vuokralaista Rastilan kartanoon. Tarjousten jättöaika päättyy ensi maanantaina.

Ravintola- ja juhlatilakäyttöön soveltuvassa kartanossa tehdään parhaillaan kunnostustöitä. 761-neliöisen liiketilan kunto on Oikotie.fi-palveluun jätetyn ilmoituksen mukaan tyydyttävä.

– Meillä on ollut kartanossa pari näyttöä. Kiinnostusta on ollut jonkin verran, kertoo Ritva Autio Tilakeskuksesta.

Aution mukaan noperalla aikataululla etenevässä vuokrausprosessissa ei ole kyse vain vuokratarjouksen korkeudesta.

– Kokonaisuus ratkaisee. Tarkistamme vuokraajan taustat ja käyttötarkoituksen pitää olla kaavan mukainen.

Kartanoa ei esimerkiksi voi vuokrata asumiseen, sillä se on kaavan mukaan ulkoilumaja.

Kartanoa ei voi vuokrata asumiseen."

Vuokran lisäksi peritään korvaus sähköstä, vedestä ja kaukolämmöstä.

Kartanoon mahtuu kerralla juhlimaan noin 150 henkeä. Kartanoa ympäröi puisto, jonka länsireunalla on uimaranta ja pohjoispuolella ulkoilupuisto.

Aution mukaan tarkoituksena on saada kartano vuokrattua jo kesäkuun alusta lähtien.

Rastilan kartano siirtyi vuodenvaihteessa Liikuntavirastolta Tilakeskukselle. Vuosina 2014–5 siellä toimi Ravintola Lähiö Sitä pyöritti Villinki Catering Oy, joka voitti marraskuussa 2013 tarjouskilpailun. Yhtiö maksoi Rastilasta vuokraa 2 200 euroa kuukaudessa. Tuolloin kolme muuta yrittäjää olisi ollut valmis maksamaan 500–1 500 euroa kuukaudessa.

Seuraavaksi Tilakeskus ryhtyy etsimään vuokralaisia Vartiosaareen.

– Vartiosaari on erittäin susoittu ja meille tulee paljon kyselyjä niistä taloista. Tämän kuun lopulla hakuun tulee kolme tyhjänä olevaa kesähuvilaa. Järjestämme niille varmaankin yhtenä päivänä yhteisen näytön, jonne kiinnostuneet voivat tulla omalla kyydillä, Autio kertoo.

Kaupunki omistaa useimmat Vartiosaaren huviloista. Parhaillaan saaressa on Etuovi.comissa myynnissä yksi yksityisomistuksessa oleva mökki.

Rastilan kartano

Sijaitsee Vartiokylänlahden rannalla osoitteessa Karavaanikatu 4.

Rastilan ratsutilan historia ulottuu 1600-luvulle.

Nykyinen päärakennus ja aitta rakennettiin 1800-luvulla.

Kartanon puistossa kasvaa vanhoja sembramäntyjä ja jalopuita, muun muassa tammia ja lehmuksia.

Puiston länsireunalla on uimaranta, itäpuolella leirintäalue ja pohjoispuolella ulkoilupuisto.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Helsingin pyörävarkauksista tuttu "herrasmiesilmiö" piinaa nyt Espoota – tämä merkki on pyörävarkaiden suosikki
  2. Näin Tattarisuon ruumiiden jäljet johtivat Kallioon –  1930-luvun kammottavista tapahtumista syntyi tunnettu sanonta suomen kieleen
  3. Punkin pureman aiheuttamat sairastumiset yli viisinkertaistununeet Hus-alueella – ole tarkka näillä Helsingin alueilla
  4. Sympaattinen lättähattu kulkee Helsingin ja Porvoon välillä vielä 4 kertaa – junankuljettaja Gunnar kehuu kurvikkaan reitin erikoisuuksia
  5. Helsinkiläiset reissaavat nyt Porvooseen – Ville ja Saara: "Emme ole edes harkinneet ulkomaille lähtöä"
  6. T24: Korona sotki Hiilamon perheen suunnitelmat - Karibian purjehdus vaihtui veneilyyn Baltiassa ja Riian lahdella
  7. T24: Alkoholin kulutus kasvoi Virossa vuonna 2019 – Syynä halventuneet hinnat ja kasvava tulotaso
  8. Kaupunki kysyy asukkaiden ajatuksia terveyspalveluiden ulkoistamisesta – muutos tapahtuu ensi vuoden alussa
  9. Yle: Liikuntaseteli kelpaa sup-lautaan mutta ei kaupunkipyörään
  10. Pienpanimoiden pop up -olutterassi avautuu keskelle Helsingin ydintä – mahtuu 950 ihmistä kerralla
  11. Musiikkitalo saa lasiterassin, joka on auki pitkälle talveen – Lauri Haav aloittaa ilmaiset kesäkeikat torstaina
  12. Hakaniemen hallikauppiaat pelkäävät, vaikuttaako lähes 20 miljoonaa euron huoltopihan rakentaminen vuokriin: "Olotila on ollut ristiriitainen"
  13. Fit model Karoliina Kinnarinen antaa vinkit kesätreenaamiseen – ”Ulkonäkökeskeisyys ja pinnallisuus ovat vääriä käsityksiä ihmisistä, jotka pitävät huolen kropastaan”
  14. Tuula-Maria järkyttyi uimarannan roskista reilut 20 vuotta sitten: Seurauksena syntyi tuhansien ihmisten Roska päivässä -liike – keksi nyt uuden ratkaisun tumppiongelmaan
  15. Maajoukkuetason pelaajat opettavat rantalenttistä ilmaiseksi – katso tästä paikka ja aikataulu

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Tappajaetanat valtasivat helsinkiläisen asuinalueen – apua pyytänyt asukas ällistyi kaupungin vastauksesta
  2. T24: Tallinkin ja Eckerö Linen autolähtöselvitys siirtyi uuteen paikkaan Vuosaaren satamassa
  3. Helsingin pyörävarkauksista tuttu "herrasmiesilmiö" piinaa nyt Espoota – tämä merkki on pyörävarkaiden suosikki
  4. Näin Tattarisuon ruumiiden jäljet johtivat Kallioon –  1930-luvun kammottavista tapahtumista syntyi tunnettu sanonta suomen kieleen
  5. Punkin pureman aiheuttamat sairastumiset yli viisinkertaistununeet Hus-alueella – ole tarkka näillä Helsingin alueilla
  6. Kuva: Eksoottinen eläin syntyi suvuttomasti Helsingissä – eläintalo piti tiedon kuukausia salassa
  7. Pienpanimoiden pop up -olutterassi avautuu keskelle Helsingin ydintä – mahtuu 950 ihmistä kerralla
  8. 1700-luvulta yhtäjaksoisesti järjestetyille Helsingin silakkamarkkinoille iso uudistus – "Saaristolaistori ja elämyksiä"
  9. Piileekö sinunkin kodissasi tämä yleinen turvallisuusriski – ”Joka kolmas ei ole tarkastanut”
  10. Onko tässä Helsingin seuraava trendialue? –  "Yksiön hinnalla kaksio"
  11. Helsinkiläiset reissaavat nyt Porvooseen – Ville ja Saara: "Emme ole edes harkinneet ulkomaille lähtöä"
  12. Uusi saarikohde avautui vain muutaman minuutin matkan päässä Kauppatorista – perillä odottaa wau-elämys
  13. Palomestari paljasti huvittavimmat eläintenpelastustehtävät – "Kissa on kiireellisyysluokassa D"
  14. Hakaniemen hallikauppiaat pelkäävät, vaikuttaako lähes 20 miljoonaa euron huoltopihan rakentaminen vuokriin: "Olotila on ollut ristiriitainen"
  15. 3600 ihmisen asuinalueen rakentaminen alkoi – Kalasataman liikenteeseen useita muutoksia

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.