Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sarjakuristajan uusimpien rikosepäilyjen esitutkinta valmistuu lähiviikkoina – Hovioikeus piti vaarallisena ja määräsi vangittavaksi

RIKOSEPÄILY Poliisi saa lähiviikkoina valmiiksi esitutkinnan, joka liittyy Michael Penttilän epäiltyihin rikoksiin. Helsingin hovioikeus määräsi torstaina vangittavaksi.

Poliisi saa lähiviikkoina valmiiksi sarjakuristajana tunnettuun Michael Penttilään liittyvän esitutkinnan.

Tutkinnanjohtajana tapauksessa toimiva Jonna Turunen on vaitonainen kommentoimaan tutkinnan etenemistä, mutta vahvistaa asian.

–Viikkoja menee. Mitään uutta kerrottavaa asiassa ei tässä vaiheessa ole.

Poliisi epäilee niin sanottuna sarjakuristajana tunnettua Penttilää törkeän henkeen ja terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta.

1980-luvulta asti pitkiä henkirikos- ja pahoinpitelytuomioita vankilassa istunut Penttilä vapautui viimeksi viime vuoden joulukuussa.

Miehen rankka rikoshistoria huomioon ottaen tutkinnanjohtaja Turunen vaati huhtikuussa miehen vangitsemista tutkinnan ajaksi. Helsingin käräjäoikeus päätti kuitenkin toisin ja vapautti Penttilän odottamaan vapaalta esitutkinnan valmistumista.

–Tutkinnanjohtajana katsoin, että edellytykset olivat. Käräjäoikeus arvioi, että ei ollut, Turunen toteaa napakasti.

Helsingin hovioikeus otti torstaina kantaa käräjäoikeuden päätökseen ja kumosi sen. Penttilä määrättiin vangittavaksi ja odottamaan vangittuna poliisin esitutkinnan valmistumista.

Penttilän kerrotaan joulukuun jälkeen vankilasta vapauduttuaan muun muassa rapistelleen 17-vuotiaan Itä-Helsingissä asuvan tytön perheen oven takana tytön ollessa kotona. Tytön isän kysyessä mieheltä asiaa, tämä kertoi luulleensa toisen henkilön asuvan asunnossa. Mies lähetti tytölle myös kirjeen, jossa toivoi tapaavansa tämän.

Miehen epäillään myös yrittäneen tunkeutua Myllypurossa asuvan naisen asuntoon.

Sarjakuristajan liikanimen mies on saanut kuristettuaan lukuisia naisia.

Ensimmäisen henkirikoksensa Penttilä teki vuonna 1985 surmatessaan oman äitinsä. Seuraavana vuonna mies surmasi 12-vuotiaan tytön. Penttilä on tuomittu kolmesta henkirikoksesta ja saanut useita törkeitä pahoinpitelytuomioita.

Turunen tai esitutkintaa tekevä ryhmä ei Turusen mukaan ole saanut viime aikoina yhteydenottoja Penttilän liikkeistä.