Musiikki Anssi Kela kertoo olleensa aiemmin lavalla ujo ja sisäänpäin kääntynyt. Nykyään hän uskaltaa heittäytyä.
Vuonna 2001 Anssi Kela oli koko Suomen puheenaihe.
Miehen esikoislevyn Nummelan kappaleet soivat ahkerasti radiossa ja keikkasalit täyttyivät. Artisti itse on kuitenkin sitä mieltä, että tuolloin parrasvaloihin astui muusikko, joka ei ollut valmis.
– Jos sen ajan Anssi Kelaa vertaa vuoden 2017 painokseen, kyseessä on kaksi täysin eri hahmoa. Olen katsonut videoita niiltä keikoilta ja niissä näkyy sisäänpäin kääntynyt nuori mies, joka ei oikein osaa rakentaa kontaktia yleisön kanssa. Hän on täysin omissa maailmoissaan, Kela pohtii.
Miehen mukaan monelle on jäänyt juuri tuo kuva Anssi Kelasta.
– Vuosien varrella vasta tajusin todella yleisön merkityksen. Lavalla voi soittaa kuinka hyvin tahansa, mutta jos yleisöä ei saa lämmitettyä, keikasta tulee huono. Nykyään uskallan olla lavalla hyvällä tavalla korni. Jos asiaa miettii esikuvien kautta, silloin ajattelin, että lavalla pitää olla kuin Bob Dylan Nyt olen lähempänä Freddie Mercurya, hän nauraa.
Menneiden muistelu on Kelalle juuri nyt ajankohtaista, sillä hän esiintyy 6. toukokuuta Helsingin jäähallilla. Konsertti juhlistaa Kelan 30-vuotista uraa.
– Nyt tulee täyteen 30 vuotta keikkailua. Muistan vielä ensimmäisen keikankin hyvin. Olin silloin 13-vuotias ja ensimmäisen bändini basisti. Katsomossa oli sukulaisia ja sinne oli leivottu kitaran muotoinen kakku, jota syötiin keikan jälkeen, muusikko muistelee.
– Minulla on kuvia siltä keikalta ja kyllähän niistä näkee, että niska ja korvat vähän punottavat. Taisi hiukan jännittää.
Sen jälkeen Kela on ”jokusen” keikan ehtinyt heittää. Rutiini on pelastanut muusikon silloinkin, kun tekniikka on pettänyt tai hän ei itse ole ollut vireessä.
– Siinäkin tilanteessa on tärkeää, että ei kosta huonoa päivää yleisölle. Pitää vaan vetää niin hyvin kuin pystyy.
Uransa mieleenpainuvimmaksi hetkeksi hän nimeää vuosi sitten esiintymisensä Tennispalatsin katolla. Tosin hänellä on vankka usko, että jäähallikeikka tulee ylittämään sen.
– Tätä on 30 vuotta odoteltu ja se ei ehdottomasti tule olemaan vain yksi keikka muiden joukossa. Mahdollisuuteen tartutaan kaksin käsin, mies intoilee.
Muistellessaan uraansa Kelalle nousee mieleen myös hetkiä, jolloin hän on joutunut päivittelemään musiikin voimaa. Sellainen sattui muutama viikko sitten.
– Eräs henkilö otti minuun yhteyttä ja kertoi harkinneensa itsemurhaa, mutta kuunneltuaan Petri Ruusunen -kappalettani tuli toisiin aatoksiin. Hän sanoi, että ilman sitä kappaletta hän ei olisi enää täällä. Se sai ajattelemaan. Ehkä tässä ei ole tehty ihan turhaa työtä.