Synnytyssairaaloiden sisäilmaongelma laajenee, haittaa myös Naistenklinikalla – Kätilö: "Oireita ei ole uskottu ja asiaa on vähätelty"

TERVEYS Kätilöopisto julkistaa sisäilmatutkimuksen tulokset keskiviikkona. Myös Naistenklinikalla työskennelleet kätilöt ovat saaneet oireita. Kätilöt pelkäävät terveytensä puolesta.

– Ihmiset eivät uskalla puhua sisäilmaongelmista, koska pelkäävät, mitä siitä seuraa. Ongelmaa on vähätelty ihan lähiesimiehistä lähtien ja oireita ei ole uskottu, toteaa Kätilöopistolla sekä Naistenklinikalla työskennellyt kätilö Annika Rönneberg. Kätilö Laura Häggblomin mukaan Naistenklinikan remontoitu lisäsiipi on enää ainoa paikka, jossa hän voi työskennellä. Sanna Jompero

Sanna Jompero

”Salamyhkäistä.”

”Ne vaientavat meidät”.

Näin tiivistävät tuntojaan sekä Kätilöopiston että Naistenklinikan synnytysosastojen sisäilmasta huolestuneet kätilöt Annika Rönneberg ja Laura Häggblom

Keskustelu sairaaloiden sisäilmaongelmista sai tuulta alleen jälleen viime viikolla, kun Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (Hus) ilmoitti järjestävänsä henkilökunnalle tiedotustilaisuuden Kätilöopiston sairaalan sisäilmatutkimuksen tuloksista.

–Meille ei ole edes kerrottu, että mitä paikkoja rakennuksessa on tutkittu. Kätilöopistoakin on niin paljon vuosien varrella korjattu, eikä rakennuksesta ole tervettä tullut, tuskailee 27 vuotta kätilönä työskennellyt Häggblom, jonka mukaan henkilökunta on saanut oireita myös Naistenklinikan tiloissa, mutta vähemmän kuin Kätilöopistolla.

Viime viikolla perustettuun Facebook-ryhmään on liittynyt jo yli 70 Husissa työskentelevää kätilöä.

Häggblom sairastui astmaan työskennellessään Naistenklinikalla 90-luvulla, sai siirron välillä Kätilöopistolle, josta siirrettiin muutama viikko sitten jälleen Naistenklinikan remontoituun lisäsiipeen.

–Naistenklinikan päivystys on ainoa paikka, jossa voin enää olla. Jos en pysty olemaan siellä, kätilön urani on ohi. Kättärillä en pysty olemaan enää missään.

Rönneberg aloitti työskentelyn Kätilöopistolla keväällä vuonna 2013

– Ensimmäiset oireet tulivat hyvin pian. Ensin tuli puutumista ja silmäoireita. Vuonna 2015 kunto romahti, olin jatkuvasti flunssassa ja ihmettelin, mikä minua vaivaa.

Rönneberg ohjattiin neurologisiin tutkimuksiin, koska lääkäri epäili aggressiivista MS-tautia. Tutkimuksia seurasi kahden kuukauden sairausloma.

–Kuntouduin ja palasin takaisin töihin, enkä siinäkään vaiheessa ajatellut, että tämä kaikki voisi johtua sisäilmasta.

Rönneberg sai siirron viime kesänä Jorvin sairaalaan.

–Jorvissa pystyin olemaan puolitoista päivää. Sen jälkeen jäin sairauslomalle pysyvästi.

Määräaikainen työsopimus päättyi viime kesänä.

Rönneberg on yksi pahimmin oirehtineista. Oireita tavallisimpien sisäilmaongelmiin liitettyjen oireiden lisäksi ovat olleet käsien ja jalkojen puutumista, huimausta, lihasväsymystä ja -nykimistä sekä aivosumua, jolloin muisti katkeili ja sanat unohtuivat.

Kätilöiden mukaan sairastuneiden todellisesta määrästä ei ole tietoa, sillä osin pelko estää puhumasta.

–Ihmiset eivät uskalla puhua sisäilmaongelmista, koska pelkäävät, mitä siitä seuraa. Ongelmaa on vähätelty ihan lähiesimiehistä lähtien ja oireita ei ole uskottu.

Häggblom tuskailee Husissa vallalla olevaa henkilöstöpolitiikkaa.

–Kun oireilevia siirretään pois, niin tilalle saatetaan siirtää toinen oireileva toisesta yksiköstä. Ihan järjetöntä. Molemmista sairaaloista on vuosien varrella löydetty sädesientä,

Sairastuneiden tarinat ovat hyvin samanlaisia.

–Oireita on rakennuksessa ja ne helpottuvat vapaalla. Mitä pidempään altistusta on ollut, sitä pysyvämmiksi oireet ovat jääneet, Rönneberg toteaa.

Pahimmat paikat ovat Häggblomin mukaan molempien sairaaloiden äitiyspoliklinikat ja Kätilöopiston synnytysosastot. Niissä oireillaan eniten.

–Meitä pelottaa hirveästi se, hoidetaanko remontit kunnolla loppuun. Koko ajan meille vakuutetaan, että kaikki on korjattu hyvin. Jos näin olisi, oireet olisivat rauhoittuneet.

Husin toimialajohtaja Seppo Heinonen ei halunnut ottaa kantaa sairastuneen henkilökunnan määrään ja viittaa tällä viikolla pidettävään tiedostustilaisuuteen.

Johtava ylihoitaja Kirsi Heino kertoo, että Kätilöopiston sairaalasta on siirretty kahdeksan työntekijää muihin sairaaloihin, Naistenklinikalle tai Jorviin.

–Lisäksi on tehty joitakin sisäisiä siirtoja Kätilöopiston sisällä.

Helsingin Uutiset ei tavoittanut Hus-Tilakeskuksen kiinteistöpäällikkö Ingemar Borgmania lukuisista yhteydenotoista huolimatta.

Helsingin Uutiset kertoi jo 2015 syksyllä Kätilöopiston ongelmaisesta sisäilmasta. Erilaisia ärsytysoireita saivat nimenomaan synnytysosastoilla työskentelevät.

Jo ennen vuotta 2015 erilaisia sisäilmaan vaikuttavia korjauksia oli tehty Kätilöopistolla jo usean vuoden ajan.

–Henkilöt, jotka altistuvat jossain vaiheessa, reagoivat jo ihan pienimpäänkin, totesi ylihoitaja Marjaana Hanhirova jo tuolloin.

Vuoden 2014 keväällä huonon sisäilman syyksi paljastui ulkoilma, kun ilmanvaihtoputkistoissa havaittiin epäpuhtauksia. Ongelma poistui putkistot puhdistamalla.

Kättärin tulokset valmistuivat

Hus järjestää tämän viikon keskiviikkona Kätilöopiston henkilökunnalle tiedotustilaisuuden, jossa se kertoo sairaalan sisäilmatutkimuksen tuloksista.

Sisäilmatutkimukset käynnistettiin henkilökunnan oireilun vuoksi.

Tutkimukset on tehnyt Sweco.

Vuonna 1960 valmistuneen Kätilöopiston synnytyssairaalan tiloja on remontoitu sisäilmaongelmien takia useasti viime vuosina.

Myös Naistenklinikalla on ollut sisäilmaongelmia ja sitä on remontoitu.

Muun muassa Naistenklinikan lisäsiivessä on ollut useita vesivahinkoja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Mehumyynti ei tänä vuonna kannattanut, joten töölöläistytöt siirtyivät pullobisnekseen – Lyylillä, 5, on selkeä tavoite
  2. Mari Holopainen torjuu kritiikin Helsingin toimista Tallinna-tunnelin kanssa: "Se kannattaa rakentaa sinne, missä on ihmisiä"
  3. Mistä Tallinna-tunneli kulkee? – Linjauksesta syntyi tiukka vääntö
  4. Ilkivalta, varkaudet ja luvaton yöpyminen piinaavat helsinkiläistä senioritaloa – 85-vuotias asukas: "Talon varasto on kuin ilmainen kirpputori"
  5. Parkkipaikkoja ja uusi baana Viikkiin – Hienot havainnekuvat kertovat: Tällaista on luvassa
  6. Elinkeinojohtaja Marja-Leena Rinkineva: Koronan vaikutukset osuvat kaikkein pahiten Helsinkiin
  7. Kolumni: Sinnikkäästi parempaan tulevaisuuteen
  8. Päätoimittaja Karri Kannala: Tallinna-tunneli on tervetullut, mutta hankkeella on liian utopistiset tavoitteet
  9. Päätoimittaja Kannala: Tallinna-tunneli kerää kannatusta, mutta hankkeen esittelytapa ampuu itseään jalkaan
  10. Malmin kentällä aloitetaan maaperätutkimukset – Alueella tehdään myös luontoselvityksiä
  11. Mies tunkeutui aamuyöllä Triplaan – ehti mellastaa kauppakeskuksessa 3 minuutissa järjettömät vahingot
  12. T24: Korona romahdutti Virossa yöpyneiden turistien määrän huhtikuussa – Laskua oli 95 prosenttia
  13. "Unelma omistusasumisesta istuu suomalaisissa tiukassa" – Asuntolainoja haetaan enemmän kuin vuosi sitten
  14. Missä on Anna? Edes some-profiileissa ei ole näkynyt kuulumisia, poliisi julkaisi kuvan
  15. T24: Tänä kesänä Tallinnan julkisessa liikenteessä ei voi ostaa matkalippuja kuljettajalta

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  2. Mies tunkeutui aamuyöllä Triplaan – ehti mellastaa kauppakeskuksessa 3 minuutissa järjettömät vahingot
  3. Helsingistä risteillään kesällä joka toinen päivä Riikaan – alus otetaan Tukholman-reitiltä
  4. Missä on Anna? Edes some-profiileissa ei ole näkynyt kuulumisia, poliisi julkaisi kuvan
  5. Nyt on kuumottavaa liikkua! – Korkeasaaressa on 150 valkoposkihanhen pesää, eläintarha joutui rajaamaan niille omia alueita
  6. Ilkivalta, varkaudet ja luvaton yöpyminen piinaavat helsinkiläistä senioritaloa – 85-vuotias asukas: "Talon varasto on kuin ilmainen kirpputori"
  7. T24: Tallink sulkee City-hotellinsa Tallinnan keskustassa syksyllä – Luvassa on myös lisää irtisanomisia
  8. Helsingin vanhin etninen ravintola päihitti epäilijät – avajaisten jälkeen 1980 tokaistiin: "Poika, sulla on puoli vuotta aikaa"
  9. T24: Viro avasi rajat ja laivayhtiöt lisäsivät laivavuoroja Helsinki-Tallinna-reitille – Matkustajamäärät ovat kuitenkin vielä vähäisiä
  10. Palkkasurman uhriksi joutunut Volkan surmattiin Vuosaaressa vuonna 2003 – Jari Aarnio joutuu jälleen vastaamaan syytteisiin
  11. Senaatintorin jättiterassille tulossa lähes 500 asiakaspaikkaa – Nämä yrittäjät voivat hakea mukaan
  12. Tätä on odotettu: HSL lupaa matkakortin nettilatauksen viimein käyttöön maanantaina
  13. Yksi huume pk-seudulla nousee nyt ylitse muiden – "Käytetään ennätyksellisen paljon"
  14. Parkkipaikkoja ja uusi baana Viikkiin – Hienot havainnekuvat kertovat: Tällaista on luvassa
  15. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.