Tämä mies on vegaani ja treenaa silti tosissaan – "Urheilijan ei tarvitse syödä lihaa tai maitotuotteita pärjätäkseen"

toimitus

Kun Jussi Riekki ryhtyi vegaaniksi 2000-luvun alkupuolella, hänen ainoa motiivinsa ruokavaliomuutokseen olivat eläinten oikeudet.

Eettisyys on edelleen tärkein kannustin Riekin veganismille, mutta sen rinnalle on noussut myös kasvisruokavalion terveellisyys ja ympäristönäkökulmat.

Vgeanismin lisäksi Riekki on aina arvostanut liikuntaa.

Hän harrasti aikaisemmin aktiivisesti kamppailulajeja, kuten lukkopainia ja brasilialaista jujutsua, mutta pyöräilyonnettomuudessa sijoiltaan mennyt olkapää on hillinnyt tahtia.

Nykyään hän viihtyy punttisalilla muutaman kerran viikossa, minkä lisäksi hän lenkkeilee.

– Liikunta on mukavaa kehon perushuoltoa. Sen kautta saan purettua energiaani ja kirkastettua ajatuksiani.

Uskotaan, että urheilijan pitää syödä lihaa tai vähintäänkin maitotuotteita pärjätäkseen – siitäkin huolimatta, että faktat kertovat toista.

Vaikka kasvissyönti on viime aikoina kasvattanut huomattavasti suosiotaan, urheileva vegaani on yhä outo ilmestys.

Riekki kuitenkin vakuuttaa, että kasvisten voimallakin jaksaa treenata.

– Tiedemaailmassa kasvisruokavaliota on pidetty urheilijalle sopivana jo vuosia, mutta treeniympyröissä ja ravinto-ohjaamisen piireissä käsitys on usein päinvastainen. Uskotaan, että urheilijan pitää syödä lihaa tai vähintäänkin maitotuotteita pärjätäkseen – siitäkin huolimatta, että faktat kertovat toista, hän toteaa ja jatkaa:

– Loppupeleissä kuitenkin samat lainalaisuudet pätevät kaikille, ruokavaliosta riippumatta. Ruuasta tulee saada riittävästi ravintoaineita sekä energiaa ja sen tulee olla tavoitteiden mukaisesti koostettua. Tämä onnistuu kasvisruokavaliolla siinä missä sekaruokavaliollakin, kunhan tietää, mitä tekee, Riekki summaa.

Jussi Riekki työskentelee liikunta-alalla. Hän on personal training -koulutuksia tarjoavan Trainer4You-yrityksen markkinointiasiantuntija ja sisällöntuottaja.

Työssään Riekki on muun muassa perehtynyt liikkujan kasvisruokavalioon ja kirjoittaa aiheesta yrityksen sivuilla.

Hänellä on myös oma Puoli kiloa päivässä -vegaaniravitsemusblogi ja huhtikuussa Riekiltä ilmestyy kirja Liikkujan kasvisruokavalio.

– Kirjoittaminen on minulle ominainen aktivismin muoto. Kehitän mielelläni työkaluja ihmisille, joita kasvisruokailu kiinnostaa ja jotka haluavat ottaa sen osaksi terveellisiä elämäntapoja. Kirjani on suunnattu etenkin liikunta- ja terveysalan ammattilaisille.

Kirjan keskeinen viesti on selvä: urheilevan kasvissyöjän täytyy oppia hahmottamaan ruokalautasen sisältö uudella tavalla.

– Urheilutaustaiset ihmiset ovat tottuneet ajattelemaan ruokavaliota tietyllä tavalla: lautasella on riisiä hiilihydraattina, kananrinta proteiinina ja oliiviöljyä rasvana. Kun mukaan tuodaan palkokasvit ja muut kasvisproteiinit, niitä onkin vaikea sijoittaa mihinkään selvään kategoriaan. Urheilevan kasvisruokailijan tulee ajatella koko lautasmalli uusiksi, mikä voi aluksi tuntua hämmentävältä.

Kaikki urheilijat eivät kuitenkaan tarvitse proteiinia niin paljon kuin vaikka kehonrakentajat, vaan tarve riippuu täysin lajista ja tavoitteista.

Kaikille sopivaa ravitsemusohjetta ei ole olemassa – kuten ei ole lihaa syövillekään urheilijoille.

– Ravitsemuskeskustelu velloo usein yksittäisten asioiden ympärillä ja nyt vallalla on proteiinibuumi. Kaikki urheilijat eivät kuitenkaan tarvitse proteiinia niin paljon kuin vaikka kehonrakentajat, vaan tarve riippuu täysin lajista ja tavoitteista.

Riekki itse kertoo täydentävänsä monipuolista vegaaniruokavaliotaan D- ja B12-vitamiineilla, kasvispohjaisella omega-3-valmisteella sekä jodilla. Treenitehoja buustatakseen hän nauttii kasvisproteiinipohjaisia juomia ja kreatiinivalmistetta.

– Myös sekasyöjät käyttävät proteiinilisää ja muita lisäravinteita. Ainoastaan B12 on välttämätön vitamiini, jota vegaani ei saa ruokavaliosta, Riekki täsmentää.

Teksti ja kuvat: Kaisa-Liisa Ikonen

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Pikaruokaketju avaa 60 hengen terassin huikealle paikalle Helsinkiin –  "Tuohon kun saisi ravintolan"
  2. Kaupunki antoi tiukan vaatimuksen pyöräilijöille Helsingissä – "Joko ajaminen loppuu tai..."
  3. Länsimetron asemien valaistus saanut kansaivälistä huomiota – voitti pohjoismaisen kilpailun
  4. Katajanokan uusi maamerkki rakennetaan puusta – kansainvälisessä arkkitehtikilpailussa ideoita haettiin luonnosta
  5. Yllätyskaupat! Stadin Panimo pelasti konkurssioluet – osti arvostetun pienpanimon
  6. Lässytätkö lemmikillesi? Voit voittaa SM-tittelin ja lemmikille vuoden ruoat – Arttu Wiskari, Eevi Teittinen ja kumppanit avaavat kisan
  7. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta
  8. "Oli aika vilkas yö" – Mäkkylän räjähdys aiheutti mittavan poliisioperaation, jota naapuri seurasi parvekkeeltaan
  9. THL:ltä uusi karttasovellus: Täällä ihmisillä on koronaoireita – Suuret kaupungit ja kaksi sairaanhoitopiiriä erottuvat joukosta
  10. Helsinkiläisen Saara Arvan katoamista tutkitaan henkirikoksena, mutta ruumista ei ole löytynyt ja poliisi joutui vapauttamaan epäillyn
  11. SAK: Nuorille tarjolla nyt roimasti vähemmän kesätöitä kuin viime vuonna, mutta vielä kannattaa yrittää
  12. Taloudellinen, turvallinen – Suomalaiset ovat autokaupoilla järkikansaa, eikä korona ole saanut lykkäämään hankintahaaveita
  13. T24: Viro on automaattien luvattu maa – Automaatista voi Tallinnassa ostaa kukkia ja apteekkituotteita
  14. T24: Koronarajoitusten höllentäminen ei auttanut – Moni kesätapahtuma on jouduttu perumaan Virossa
  15. Päivittyvä juttu: Espoon räjähdystä tutkitaan kahtena murhan yrityksenä, poliisien vammat eivät vaatineet sairaalahoitoa – Tämä tapauksesta nyt tiedetään

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Pikaruokaketju avaa 60 hengen terassin huikealle paikalle Helsinkiin –  "Tuohon kun saisi ravintolan"
  2. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta
  3. THL:ltä uusi karttasovellus: Täällä ihmisillä on koronaoireita – Suuret kaupungit ja kaksi sairaanhoitopiiriä erottuvat joukosta
  4. Kaupunki antoi tiukan vaatimuksen pyöräilijöille Helsingissä – "Joko ajaminen loppuu tai..."
  5. T24: Tallinnan hotellit ja ravintolat odottavat malttamattomina suomalaismatkailijoita – Tärkeä kesäsesonki lyhenee päivä päivältä
  6. Yllätyskaupat! Stadin Panimo pelasti konkurssioluet – osti arvostetun pienpanimon
  7. Etätyöt toivat iljettävän vaaran putkistoihin – muista 2 minuutin sääntö, kun valutat vettä
  8. T24: Koronarajoitusten höllentäminen ei auttanut – Moni kesätapahtuma on jouduttu perumaan Virossa
  9. T24: Virossa höllennetään taas koronarajoituksia – Muutokset tulevat voimaan kesäkuussa
  10. T24: Viro on automaattien luvattu maa – Automaatista voi Tallinnassa ostaa kukkia ja apteekkituotteita
  11. Päivittyvä juttu: Espoon räjähdystä tutkitaan kahtena murhan yrityksenä, poliisien vammat eivät vaatineet sairaalahoitoa – Tämä tapauksesta nyt tiedetään
  12. Asukkaat alkoivat vältellä Mustikkamaata ja Isoisänsiltaa – arkkitehti ei sulje pois varoituskylttejä tai kaistaviivoja
  13. Pyörätuolissa istunut mies putosi maahan törmäyksessä – punaisen skootterin kuljettaja edelleen karkuteillä
  14. THL avasi karttasovelluksen – Näyttää varmistuneet koronavirustartunnat kartalla, kertoo myös kuntakohtaiset tiedot, sairastuneiden iän ja sukupuolen
  15. Helsinkiläisen Saara Arvan katoamista tutkitaan henkirikoksena, mutta ruumista ei ole löytynyt ja poliisi joutui vapauttamaan epäillyn

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.