Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ville Haapasalo näki "Putinin pellot" – Huhun mukaan kaikki venäläisjohtajien ruoka tuotetaan mystisessä vuoristossa

TELEVISIO Suosikkinäyttelijä tutustui mystiseen Altai-vuoristoon ja kuuli siellä legendan Venäjän eliitin ruoasta.

Ville Haapasalo on vuosien varrella nähty seikkailemassa ympäri maailmaa milloin missäkin televisio-ohjelmassa.

Uusiin kulttuureihin tutustuminen on pidetyn ruutupersoonan intohimo. Siksi hän hiukan yllättääkin toteamalla inhoavansa matkustamista.

–Vihaan koko matkustamisen prosessia. Sitä kun hypätään taksiin, ajetaan lentokentälle, mennään koneeseen, lennetään, vaihdetaan lentoa ja lennetään lisää. Kuitenkin kun pääsee lopulta sinne itse kohteeseen, niin kaikki unohtuu.

–Olen joskus heittänyt jollekin lentoemännälle, että voisiko minut nukuttaa lennon ajaksi. Jos olisi sellaisia lippuja, että vain sulkee silmät ja kun herää, niin on perillä. Maksaisin sellaisista paljon.

Haapasalon viimeisin kohde on sellainen, johon matkustaminen ei ollut helppoa. Näyttelijä lähti tutustumaan Kaakkois-Venäjällä sijaitsevaan Altai-vuoristoon.

Reissu mystisenä pidettyyn vuoristoon oli ollut miehen mielessä pitkään.

–Kun mietin hyviä paikkoja niin yleensä mitä vähemmän tiedetään sitä parempi. Altai-vuoristosta juuri kukaan Suomessa ei tiedä juuri mitään. Venäjällä kaikki tietävät, vaikka eivät siellä ole välttämättä käyneetkään.

Vierailunsa aikana Haapasaloon teki vaikutuksen vuoriston tunnelma.

–Se on mystinen paikka, jossa on selvästi jotain pyhää. Siellä samoissa kylissä elivät sekaisin kristityt, muslimit, juutalaiset ja pakanat sulassa sovussa. Siellä meidän arkipäiväiset ongelmamme eivät merkitse mitään.

–Paljon paikasta kertoo myös, että lähes kaikki tapaamani ihmiset olivat tulleet sinne jostain ja vain jääneet. Suomessa puhutaan Lapin hulluudesta kun siellä käymisen jälkeen se ei jätä rauhaan ja on pakko päästä takaisin. Altaisissa oli paljon samaa.

Eräs kiehtovimpia asioita alueessa oli siihen liittyvä legenda, että kaikki Venäjän poliittisen ja taloudellisen eliitin ruoka tuotetaan Altaissa. Haapasalo pitää hyvinkin mahdollisena, että huhu pitää paikkansa.

–Siellä oli paljon peltoja, joita kutsutaan Putinin pelloiksi. Kyllähän siitä voi jotain päätellä. Siellä ruoka on todella puhdasta ja vaikean sijainnin vuoksi vaikea vaikka myrkyttää. Voisin helposti uskoa.

Haapasalon matkoilla on sattunut ja tapahtunut, mutta hän harvoin on huolissaan turvallisuudestaan.

–Ei sitä reissussa mieti, vaikka ajaa jyrkällä polulla korkealla vuoren rinteellä. Aina vaaratilanteita on, mutta tähän asti ei ole sattunut mitään. Ollaan oltu onnellisten tähtien alla. Venäjän salainen palvelu FSB:kin tiesi koko ajan missä ollaan, Haapasalo nauraa.