Villisiasta metsästäjälle 90 euron korvaus – sika-ala pelkää ruttoa

Kuvituskuva. Lotta Åberg / arkisto

Anu Vertanen

Suomen Sikayrittäjät ry ryhtyy maksamaan avustusta villisianmetsästäjille afrikkalaisen sikaruton torjumiseksi.

Metsästysseuroille kohdennettavat ja metsästyksen tehostamiseen tarkoitetut rahat on saatu yrittäjiltä ja yrityksiltä, kertoo maa- ja metsätalousministeriö.Afrikkalainen sikarutto, joka on yksi vakavimmista sikataloutta uhkaavista taudeista Euroopassa, voi levitä villisikojen välityksellä.

– Meillä on suuri huoli afrikkalaisen sikaruton leviämisestä Suomeen. Jos riski realisoituu, se aiheuttaa väistämättä suuria taloudellisia ja toiminnallisia vahinkoja alalle, sanoo toiminnanjohtaja Ari Berg Suomen Sikayrittäjät ry:stä.

Afrikkalainen sikarutto (ASF) on sikojen ja villisikojen vakava verenvuotokuumetauti. Se on levinnyt luonnonvaraisten villisikojen välityksellä ja ihmisen toiminnan kautta Suomen lähialueille Venäjälle ja Baltiaan. Afrikkalainen sikarutto ei tartu ihmiseen.

– Taudin leviäminen maahan olisi merkittävä takaisku suomalaisen sianlihan viennille, ministeriö tiedottaa.

Raha kohdennetaan metsästyksessä onnistuneille seuroille toiminta-avustuksena, jota maksetaan 1.4. alkaen. Yhdestä eläimestä maksettava avustus on 90 euroa.

Lisäksi elintarviketurvallisuusvirasto Evira maksaa edelleen villisiasta 40–100 euron palkkiota näytteestä riippuen. Näytteistä on selvitetty sikaruton ohella trikiiniä.

Tammi- ja helmikuun aikana Evira tutki näytteet 79 luonnonvaraisesta villisiasta. Niissä ei ollut afrikkalaista sikaruttoa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Viimeinen silmäys yli 100-vuotiaaseen ravintolaan? – Helsingin klassikko etsii uutta omistajaa
  2. Vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen: "Emme voi loputtomiin fiilistellä jugend-Helsingin kauneudella"
  3. Opettajilla on edessään savotta – syksyllä kartoitetaan etäopetuksen aiheuttamat oppimiserot
  4. Päätoimittaja Karri Kannala: Vihreät teki virheen, kun esitti heränneensä puolustamaan Pirkkolan Keskuspuistoa vasta mielenosoituksen myötä, ja sanoi sen ääneen
  5. Uutissuomalaisen debatti: Varman Risto Murto: Nuorille työntekijöille pitää tarjota muutakin kuin korkeita veroja ja supistuvia palveluita
  6. Irakilaissyntyinen Baan tuli Suomeen 5,5 vuotta sitten, valmistuu nyt M:n papereilla ylioppilaaksi – suunnitelmissa tutkijan ura
  7. Kolumni: Helsinki tarvitsee luonnon monimuotoisuutta ja urbaania monimuotoisuutta
  8. Päätoimittaja Kannala: Vihreät eksyi Pirkkolan metsään
  9. Vierustoveri lentokoneessa yski tauotta – perusterve Eva sai maaliskuun lopussa koronan ja kävi kahden tunnin päässä kuolemasta, kuntoutuminen jatkuu yhä
  10. Maan alta paljastui karu yllätys Konepajalla: 1500-paikkaiseksi suunniteltu terassi kutistuu murto-osaan – "Saa nähdä miten porukka löytää tänne"
  11. Robottibussin ovet aukeavat pian matkustajille – kolme automaattikulkuneuvoa sukkuloi liikenteen seassa Pasilassa
  12. Ministeriön selvitys: Kasvosuojista vain niukasti hyötyä, ei tarjoa suojaa tartunnalta
  13. Poliisi tyrmistyi koronakevään rumista luvuista: Nuoret miehet kaahaavat yhä enemmän yli 50 kilometrin ylinopeuksia, humalassa tai huumeissa ajaminenkin yleistynyt
  14. Hämeenlinnanväylälle suunnitellaan uutta liittymää – taustalla ruuhkat ja uuden asuinalueen kasvava liikenne
  15. Entinen Neuvostoliitto näkyy edelleen väestötilastossa – ulkomaalaistaustaisista jo puolet asuu pääkaupunkiseudulla

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Maan alta paljastui karu yllätys Konepajalla: 1500-paikkaiseksi suunniteltu terassi kutistuu murto-osaan – "Saa nähdä miten porukka löytää tänne"
  2. Kuva: Poliisilla iso operaatio Helsingissä – "Mies katolla, hirveä action päällä!"
  3. Hurja ryntäys julkkiskokin ravintolaan: Kaikki pöydät varattiin kuukaudeksi eteenpäin – näissä paikoissa on vielä tilaa Helsingissä
  4. Kaupunki antoi tiukan vaatimuksen pyöräilijöille Helsingissä – "Joko ajaminen loppuu tai..."
  5. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"
  6. Vierustoveri lentokoneessa yski tauotta – perusterve Eva sai maaliskuun lopussa koronan ja kävi kahden tunnin päässä kuolemasta, kuntoutuminen jatkuu yhä
  7. Helsingin uima-allastilat tutkittiin – tyrmäävä tulos: jopa 62 prosenttia kohteista liian likaisia, kahdesta paikasta löytyi tulehduksia aiheuttavaa bakteeria
  8. "Rotta-mäkkärillä" käynnissä tehotorjunta Itä-Helsingissä – Näin kommentoi yrittäjä: kantaa on saatu pienennettyä
  9. Etätyöt toivat iljettävän vaaran putkistoihin – muista 2 minuutin sääntö, kun valutat vettä
  10. Hämeenlinnanväylälle suunnitellaan uutta liittymää – taustalla ruuhkat ja uuden asuinalueen kasvava liikenne
  11. Viimeinen silmäys yli 100-vuotiaaseen ravintolaan? – Helsingin klassikko etsii uutta omistajaa
  12. Uudet mallinnukset: Yskäisy levittää koronaa neljän metrin päähän ja ihmisjoukossa puhekin riittää– Työpaikalla koronatartunta voi levitä jopa minuuteissa
  13. Vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen: "Emme voi loputtomiin fiilistellä jugend-Helsingin kauneudella"
  14. Ravintolalegenda Salven ratkaisu rikkoi todennäköisyydet – "Yleensä se ei onnistu"
  15. Pikaruokaketju avaa 60 hengen terassin huikealle paikalle Helsinkiin– "Tuohon kun saisi ravintolan"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.