Lasipalatsi kuoriutui pressukuoresta uusittuna, mutta ennallaan – kuvat

Lasipalatsin ravintolan funkkismiljöö on säilytetty tarkasti. Remonttia valvoi Museovirasto. Marketta Karjalainen

Marketta Karjalainen

Helsingin keskusta alkaa taas näyttää omalta itseltään, kun Lasipalatsi pääsee palaamaan katukuvaan.

Tilapäiseksi 1930-luvulla rakennetusta talosta on tullut rakastettu osa historiaa.

– Tähän paikkaan liittyy valtavasti muistoja. Joka päivä kuulen täällä tarinoita. Yksikin pohjalaismies kertoi 60 vuotta kestäneen avioliittonsa saaneen alkunsa treffeistä tuossa ikkunapöydässä, kertoi ravintola Lasipalatsia nykyisin isännöivän Ravintolakolmion hallituksen jäsen Martti Tyynismaa

Tähän paikkaan liittyy valtavasti muistoja."

Moni uskollinen asiakas pelkäsi, ettei paikkoja remontin jälkeen enää tunnista. Huoli oli turha. Museovirasto valvoi suojeltua miljöötä tarkasti.

Toisessa kerroksessa sijaitseva ravintola avasi ovensa viime viikolla entistä isompana, mutta vain varovasti uudistuneena. Vanha akvaariokin on Palmusalissa paikallaan, tosin ilman kaloja ja monta vesivuotoa vuosien mittaan aiheuttanutta vettä. Ravintola Lasipalatsi sai kolme uutta kokoustilaa ja sen yhteydessä oleva Lasipalatsi Bar laajeni.

–Lasipalatsin funkkisdesign on palautettu nyt alkuperäiseen loistoonsa yksityiskohtia myöten. Uskon, että asiakkaamme ihastuvat, arvioi Ravintola Lasipalatsin toimitusjohtaja Salla Tapojärvi

Ravintolan ruokalistalla on keittiömestari Petri Simosen mukaan tuttuja kotimaisia annoksia.

–Kasvispainotteisuus on lisääntynyt ja voin käyttö vähentynyt. Teemme helppoja, rehellisiä annoksia. Emme piiperrä emmekä hae eksotiikkaa, Simonen määrittelee.

Nyt ravintolassa vietetään perinteisiä parsaviikkoja. Uudistuneella ruokalistalla on myös kasvissyöjälle sopiva parsapääruoka.

Kun remontti alkoi, ravintolan koko henkilökunta lomautettiin. Noin puolet väestä hakeutui muualle töihin.

– On ollut kova urakka saada palkattua tarpeeksi henkilökuntaa. Varsinkin salin puolella väen vaihtuvuus on nykyisin todella vilkasta, Tyynismaa totesi.

Nuoremman väen suosima alakerran kahvila palailee sekin jo normaalielämään. Tosin tänä kesänä terasseista on käytössä vain Mannerheimintien puoleinen.

– Väkeä on päivä päivältä enemmän, kertoo Lasipalatsin toimivaa Café Lasipalatsia johtava Niina Tirkkonen.

Liikehuoneistoja, ravintoloita ja elokuvateatterin sisältävä Lasipalatsi (Mannerheimintie 22–24) valmistui vuonna 1936, ja se oli tarkoitus myöhemmin purkaa isomman liikerakennuksen tieltä. Vasta vuonna 1998 Lasipalatsi suojeltiin ja se peruskorjattiin kulttuuri- ja mediakeskukseksi.

Lasipalatsi

Amos Rexin rakennustyöt ja Lasipalatsin liiketilojen entisöintiremontti alkoivat suojellussa kiinteistössä tammikuussa 2016.

Projektista vastaa arkkitehtitoimisto JKMM yhdessä Museoviraston kanssa.

Aukion alle rakennettavan Amos Rexin näyttelytilan ja Lasipalatsin museotilojen rakentaminen jatkuu vielä.

Museo, Bio Rex ja terassit avautuvat kesällä 2018.

Bar, Café ja Ravintola Lasipalatsin lisäksi ovensa avaavat maaliskuussa Café Java, Formal Friday, KEOPS ja thairavintola Tamarin.

Caffi, Karhu ja Makia Clothing avaavat kevään aikana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Sandro lopettaa Espoon Tapiolassa – tilalle Thermanien omistama Hietalahdenrannasta tuttu sporttibaari
  2. Take away -pakkausten roskameri puistossa tuskastuttaa puutarhuria – "Kyllähän se turhauttaa, että joutuu jatkuvasti siivoamaan toisten jälkiä"
  3. Liki identtiset kerrostalot toteutettiin puu- ja betonirunkoisina Helsinkiin – päästöjen lisäksi vertailtiin käyttöönoton jälkeisiä kosteuksien muutoksia rakenteissa
  4. Puistoruokailu leikkipuistoissa alkaa maanantaina - nämä puistot auki
  5. Viimeinen silmäys yli 100-vuotiaaseen ravintolaan? – Helsingin klassikko etsii uutta omistajaa
  6. Vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen: "Emme voi loputtomiin fiilistellä jugend-Helsingin kauneudella"
  7. Irakilaissyntyinen Baan tuli Suomeen 5,5 vuotta sitten, valmistuu nyt M:n papereilla ylioppilaaksi – suunnitelmissa tutkijan ura
  8. Opettajilla on edessään savotta – syksyllä kartoitetaan etäopetuksen aiheuttamat oppimiserot
  9. Kolumni: Helsinki tarvitsee luonnon monimuotoisuutta ja urbaania monimuotoisuutta
  10. Päätoimittaja Karri Kannala: Vihreät teki virheen, kun esitti heränneensä puolustamaan Pirkkolan Keskuspuistoa vasta mielenosoituksen myötä, ja sanoi sen ääneen
  11. Uutissuomalaisen debatti: Varman Risto Murto: Nuorille työntekijöille pitää tarjota muutakin kuin korkeita veroja ja supistuvia palveluita
  12. Päätoimittaja Kannala: Vihreät eksyi Pirkkolan metsään
  13. Vierustoveri lentokoneessa yski tauotta – perusterve Eva sai maaliskuun lopussa koronan ja kävi kahden tunnin päässä kuolemasta, kuntoutuminen jatkuu yhä
  14. Maan alta paljastui karu yllätys Konepajalla: 1500-paikkaiseksi suunniteltu terassi kutistuu murto-osaan – "Saa nähdä miten porukka löytää tänne"
  15. Robottibussin ovet aukeavat pian matkustajille – kolme automaattikulkuneuvoa sukkuloi liikenteen seassa Pasilassa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Maan alta paljastui karu yllätys Konepajalla: 1500-paikkaiseksi suunniteltu terassi kutistuu murto-osaan – "Saa nähdä miten porukka löytää tänne"
  2. Vierustoveri lentokoneessa yski tauotta – perusterve Eva sai maaliskuun lopussa koronan ja kävi kahden tunnin päässä kuolemasta, kuntoutuminen jatkuu yhä
  3. Kaupunki antoi tiukan vaatimuksen pyöräilijöille Helsingissä – "Joko ajaminen loppuu tai..."
  4. Kuva: Poliisilla iso operaatio Helsingissä – "Mies katolla, hirveä action päällä!"
  5. Viimeinen silmäys yli 100-vuotiaaseen ravintolaan? – Helsingin klassikko etsii uutta omistajaa
  6. Hurja ryntäys julkkiskokin ravintolaan: Kaikki pöydät varattiin kuukaudeksi eteenpäin – näissä paikoissa on vielä tilaa Helsingissä
  7. Vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen: "Emme voi loputtomiin fiilistellä jugend-Helsingin kauneudella"
  8. Sandro lopettaa Espoon Tapiolassa – tilalle Thermanien omistama Hietalahdenrannasta tuttu sporttibaari
  9. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"
  10. Karu päätös lähiöriidalle: miehen epäillään sytyttäneen asunnon tuleen tahallaan Kontulassa – poliisi tutkii murhan yrityksenä
  11. Ravintolalegenda Salven ratkaisu rikkoi todennäköisyydet – "Yleensä se ei onnistu"
  12. Päätoimittaja Karri Kannala: Vihreät teki virheen, kun esitti heränneensä puolustamaan Pirkkolan Keskuspuistoa vasta mielenosoituksen myötä, ja sanoi sen ääneen
  13. Liki identtiset kerrostalot toteutettiin puu- ja betonirunkoisina Helsinkiin – päästöjen lisäksi vertailtiin käyttöönoton jälkeisiä kosteuksien muutoksia rakenteissa
  14. Uudet mallinnukset: Yskäisy levittää koronaa neljän metrin päähän ja ihmisjoukossa puhekin riittää– Työpaikalla koronatartunta voi levitä jopa minuuteissa
  15. Pitäjänmäki saa radan varteen uuden maamerkin ja liki 600 asukasta – arvokas asemapuisto suojellaan

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.