Sampo Terho pyrkii PS:n puheenjohtajaksi – ajaisi tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ja EU-kansanäänestystä

Muun muassa Sampo Terho on tulossa Imatralle ensi viikolla. Arkistokuva

Mikko Välimaa

Perussuomalaisten Sampo Terho lähtee tavoittelemaan puolueen puheenjohtajuutta.

Terho ilmoitti odotetusti aikeistaan maanantaina. Hän esiintyitiedotustilaisuudessa perussuomalaisten puoluetoimistolla Helsingissä.

– Haluan johtaa tätä puoluetta, jos kenttämme sen luottamuksen antaa, Terho sanoi.

Istuva puheenjohtaja Timo Soini ilmoitti sunnuntaina, ettei ole ehdolla, kun uusi puheenjohtaja valitaan perussuomalaisten Jyväskylän puoluekokouksessa kesäkuussa.

Terho sanoi, että Soinin saappaiden täyttäminen tarkoittaisi suurta vastuuta, mutta puolueen pitää myös uudistua.

Terho aikoo kertoa uudistussuunnitelmistaan huhtikuun kuntavaalien jälkeen. Keskeisiksi teemoiksi nousee Terhon mukaan työllisyys- ja talouspolitiikka, EU-politiikka ja maahanmuuttopolitiikka.

Terhon mukaan hän ajaisi puoluejohtajana Britannian brexit-tyyppistä kansanäänestystä Suomeen.

Maahanmuuttopolitiikassa jatkuisi tiukka linja. Terho kuvaili itseään maltilliseksi, mutta korosti, että tuli politiikkaan juuri maahanmuuttokysymysten innoittamana.

Puheenjohtajana Terho ajaisi muun muassa hallitusohjelmaan kirjattuja perheenyhdistämissääntöjä sekä tarkastelisi kriittisestiEU:n sisäisiä turvapaikanhakijoidensiirtoja, joita Terho sanoi pitävänsäepäreiluina.

Puheenjohtajana hänottaisi itselleen ministerin salkun, muttei maanantaina suostunut kommentoimaan minkä.

Hän lisäsi olevansa valmis myös presidenttiehdokkaaksi.

Soinin seuraaksi on ovat ehdolla nyt Terhon lisäksi Leena Meri sekä useita puolueen maakuntatason jäseniä.

Puolustusministeri Jussi Niinistö kertoi Twitterissä, ettei ole ehdolla kilvassa. Hän sanoi, että tukee kilpailussa Sampo Terhoa.

Myös eduskunnan puhemies Maria Lohela ilmoitti, että tukee kilvassa Terhoa.

Jussi Halla-ahon odotetaan ilmoittavan aikeistaan ensi viikon maanantaihin mennessä.

Lue myös: Halla-ahon ratkaisu ehkä jo tällä viikolla

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Tv-tähti myi Uunisaaren paratiisia 1,8 miljoonalla eurolla: Ostaja on Veikkausliigasta tuttu kiinteistöpohatta – "Kiva omistaa"
  2. Vandaaleista jaetaan "selkäkuvia" Facebook-ryhmissä – Poliisi: Kuvan levittäjä voi syyllistyä rikokseen
  3. Jan Vapaavuori: "Häiriökäyttäytyminen lisääntyi äkillisesti" – näillä keinoilla Helsinki lähestyy nyt nuoria
  4. Näitä makkaroita Suomessa syötiin ennen HK:n valtakautta – "Paistettiin runsaassa voissa"
  5. Lapinlahden rantamuuri on niin huonokuntoinen, että se voidaan joutua korjaamaan
  6. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  7. Hampurilaisgrilli teki pieneltä tuntuneen muutoksen valikoimaansa – yrittäjä yllättyi: "Huomasin, että työmiehet eivät enää käyneet täällä"
  8. Poliisi kaipaa edelleen vihjeitä Kaivohuoneen pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta
  9. Virossa järjestetyssä tilaisuudessa altistui koronavirukselle kymmeniä suomalaisia, joista yli puolet helsinkiläisiä – näillä laivavuoroille he palasivat
  10. Yrityksen autolle on nimettävä käyttövastaava, muistuttaa poliisi – maksut liikennevirheistä kasautuvat omistajille
  11. Koronaviruksen pikatestausasema aukeaa Helsinkiin – tuloksen saa tunneissa
  12. "Osassa rakennusta on jopa sortumavaara" – kiistelty ostoskeskus kihisyttää Helsingissä, yrittäjä pelkää "aaveostaria"
  13. Miten onnistuu kimppa-asuminen koronan aikana? Vuokranantajat tekivät listan seikoista, jotka on hyvä ottaa huomioon
  14. Lisää rakentamista Otaniemeen: Biologin ja Meritekniikan alueista suunnittelukilpailu
  15. Merestä löytyi ruumiinosia Helsingissä – yhteyttä esimerkiksi paloittelusurmaan ei tämän hetken tiedon mukaan ole

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Saitko koronan salakavalan oireen? Älä viivyttele testiin menoa – ylilääkäri: "Altistuksia ehtii tulla enemmän"
  2. Koronapandemian toinen aalto rantautuu Suomeen – Asiantuntija: "Nämä ovat nyt 2 ehdottomasti tärkeintä asiaa muistaa"
  3. Vandaaleista jaetaan "selkäkuvia" Facebook-ryhmissä – Poliisi: Kuvan levittäjä voi syyllistyä rikokseen
  4. Helsinkiläinen Tiitu, 35, sai punkin puremasta pahan taudin: "Heräsin niin kovaan pääkipuun että oksensin – naama roikkui"
  5. Näitä makkaroita Suomessa syötiin ennen HK:n valtakautta – "Paistettiin runsaassa voissa"
  6. Merestä löytyi ruumiinosia Helsingissä – yhteyttä esimerkiksi paloittelusurmaan ei tämän hetken tiedon mukaan ole
  7. Julkkisten uimarannalle perustama ulkokuntosali porskuttaa Helsingissä – "Jos joku ei halua maksaa, ohjaamme ilmaiselle paikalle"
  8. STM:n päällikkö suomalaisille: "Onko välttämätöntä lähteä ulkomaille tai osallistua suureen yleisötapahtumaan?"
  9. "Osassa rakennusta on jopa sortumavaara" – kiistelty ostoskeskus kihisyttää Helsingissä, yrittäjä pelkää "aaveostaria"
  10. Hampurilaisgrilli teki pieneltä tuntuneen muutoksen valikoimaansa – yrittäjä yllättyi: "Huomasin, että työmiehet eivät enää käyneet täällä"
  11. "Alueella saa haista muukin kuin raha" – saunojat pelkäävät, että helsinkiläisen luksusalueen asukkaat alkavat valittaa savusta
  12. "Nöyryytysnappi" kiusaa pyöräilijöitä Helsingissä – myös nämä 7 ongelmaa ärsyttävät liikenteessä
  13. Jan Vapaavuori: "Häiriökäyttäytyminen lisääntyi äkillisesti" – näillä keinoilla Helsinki lähestyy nyt nuoria
  14. Tv-tähti myi Uunisaaren paratiisia 1,8 miljoonalla eurolla: Ostaja on Veikkausliigasta tuttu kiinteistöpohatta – "Kiva omistaa"
  15. Tätä lihaa pursotellaan nyt pizzan päälle ravintoloissa – ruokaguru paheksuu yleistyvää gourmet-ilmiötä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.