Helsingin poliisikomentaja Lasse Aapio on nimennyt tänään vuoden 2017 Stadin Skoudeksi vanhemman konstaapelin Janne Hälikän Hälikkä on usean vuoden ajan toiminut aktiivisesti turvallisen Helsingin puolesta – tällä hetkellä hän toimii moottoripyöräpoliisina Helsingin poliisilaitoksen erityistoimintayksikössä. Stadin skoude valittiin nyt kymmenennen kerran.
Janne Hälikkä on toiminut koko poliisityöuransa Helsingin poliisissa. Hän aloitti harjoittelijana Malmilla vuonna 1999 ja siirtyi vuonna 2004 Liikenne- ja erityispoliisiin.
Vuonna 2005 hän valmistui moottoripyöräkurssilta ja on sittemmin ajanut moottoripyörää kentällä joka vuosi keväästä syksyyn koko pyöräkauden ajan. Talvisin sama työ jatkuu, mutta alle vaihtuu poliisin partioauto.
Janne Hälikkää kuvaillaan paitsi ahkeraksi ja työtä pelkäämättömäksi, mutta myös erittäin hyvin ihmisten kanssa toimeen tulevaksi.
Tämä mies ei työtä pelkää – ja tulee toimeen erilaisten ihmisten kanssa."
– Hän toimii tavallisten asiakkaiden lisäksi hyvin myös niin sanottujen paatuneempien rikollisten kanssa ja hänet tunnetaankin hyvin reiluna poliisina.
– Kaipa tässä on perää, kun eräältäkin rikolliselta sain muutama vuosi sitten joulukortin. Kaipa hän on ymmärtänyt, ettei hänen useiden kiinniottojen taustalla ole mitään henkilökohtaista, vaan työtä tässä vaan tehdään, Hälikkä mainitsee.
Hälikkä itse painottaa sitä, että tärkeintä liikennepoliisin työssä on kohtaaminen ihmisten kanssa.
– Poliisin paikka liikennevalvonnassa on ulkona ihmisten parissa ja näkyvillä. Liikenteessä pystymme parhaiten puuttumaan nähtyihin rikkeisiin ja keskustelemaan ihmisten kanssa.
– Eikä aina tosiaankaan tärkeintä ole se, että rangaistaan, vaan puututaan ja jutellaan, ja saadaan näin ihmiset ymmärtämään mitä he ovat tehneet. Näin estetään tämäntyyppisiä tapauksia toistumasta jatkossa, Hälikkä painottaa.
Hänen mukaansa tällaisista kohtaamisista ihmisille jää yleensä hyvä mieli.
Vaikka poliisin kamera-automaattivalvonta on tehokasta, pystytään kameravalvonnalla vaikuttamaan pääosin vain nopeuksiin.
– Poliisin automaattivalvonta on selvästi vähentänyt suuria nopeuksia liikenteessä. Ennen esimerkiksi Itäväylällä ei tarvinnut kauaa valvoa, kun joltain lähti kortti jo kuivumaan ylinopeuden takia, Hälikkä kuvailee.
Nyt ajokortteja lähtee kuivumaan huomattavan vähän. Tämä on erinomaista."
Nykyään kortteja ei kuitenkaan lähde hyllylle samaa tahtia, joka on Hälikän mielestä erinomaista kehitystä.
– Automaattivalvonta on kuitenkin siinä mielessä tyly, että sakko vaan tipahtaa postiluukusta sisään ja vuorovaikutus ja asiakkaan muistuttaminen kasvokkain näistä tilanteista puuttuu, Hälikkä mainitsee.
– Liikennepoliisin työ on tärkeää, sillä kun puutumme rikkeisiin ja laittomuuksiin liikenteessä, saattaa kylkiäisenä löytyä jotain isompaa, kuten huumeita tai etsintäkuulutettuja ihmisiä. Rattijuopumukset pystytään myös seulomaan ainoastaan liikenteessä itse mukana olemalla, Hälikkä jatkaa.
Liikennepoliisi tekee tiivistä ja toimivaa yhteistyötä muiden poliisilaitosten yksiköiden kanssa ja tutkinnan, kuten huumeyksikön kanssa. Hälikkä mainitsee esimerkkinä tilanteen, jossa hän löysi tiensivussa käyskennelleeltä mieheltä yli kilon amfetamiinia.
– Joitakin vuosia sitten eräänä sateisena sunnuntaina ajelin Maunulassa ja näin miehen tienposkessa verkkareissa ja sandaaleissa. Menin juttelemaan hänelle, mutta pian selvisi, ettei meillä ollut mitään yhteistä kieltä. Kysyin viittomalla mitä hänellä on muovipussissaan ja hän ojensi pussin minulle.
– Yllätyksekseni jouduin toteamaan, että pussissa oli kilo amfetamiinia. Siinä vaiheessa mies ilmeisesti alkoi katua sitä, että oli ojentanut pussin minulle, ja otti hatkat. Hän jäi hieman myöhemmin kiinni läheiseltä kerrostalolta, Hälikkä muistelee.
Perusselitykset ylinopeuksille naurattavat konkaripoliisia."
Ylinopeuksien valvonta on yksi liikennepoliisin perustehtävistä. Liikennepoliisin työssä Hälikkä on kohdannut vuosien saatossa paljon selityksiä siitä, miksi ihmiset ovat ajaneet ylinopeutta.
– Yleisin selitys ylinopeudelle on "olen ajanut ylinopeutta vasta vähän matkaa" tai "lähdin ihan juuri liikkeelle". Yleinen käsitys lienee se, ettei rike olisi niin paha, jos se on tapahtunut vain vasta lyhyen aikaa.
– Usein myös sanotaan, että "tämä on kyllä ensimmäinen kerta, kun ajan ilman turvavyötä". Mikäli näin olisi, poliisin valvonta olisi kyllä erittäin tehokasta, kun ihmiset saadaan rysän päältä kiinni aina jo ensimmäisellä kerralla, Hälikkä naurahtaa.
Hälikkä on viihtynyt työssään erittäin hyvin. Parasta liikennepoliisin työssä on hänen sanojensa mukaan vapaus: liikennepoliisissa saa suhteellisen vapaasti päättää työpäivänsä kulusta ja aikataulutuksesta, sekä toimia monipuolisesti poliisin eri tehtävissä.
Valvontaa voi tehdä eri puolilla kaupunkia ja etsiä valvontapaikkoja sieltä missä on myös eniten liikennettä, liikenteen vaarapaikkoja ja muuta mahdollista oheisrikollisuutta.