Raskausaikana masentunut Hanna sai apua ensikodista – "Minulla ei olisi ehkä ollut voimia pitää lasta"

Hanna(nimi muutettu) on yksi äideistä, joka sai ensikodista apua viime hetkellä, kun arki meinasi suistua raiteiltaan. Nyt sylissä tuhisee muutaman viikon ikäinen poikavauva.

–Loppuraskaudesta aloin miettiä adoptiota. Oli onni, että pääsimme tänne. Minulla ei olisi ehkä ollut voimia pitää lasta, tuore äiti kertaa viikkojen takaisia tapahtumia.

Yllättävä raskaus ajoi parisuhteen karille. Hannajäi loppuraskauden aikana yksin ja masentui.

–Neuvolan täti onnistui kaivamaan minusta kaiken ahdistuksen pihalle ja suositteli ensikotia, kiittelee Hanna, joka tuli ensikotiin viikko ennen laskettua aikaa.

Ensikodeissa ollaan huolissaan siitä, että kunnissa kirjoitetaan usein maksusitoumuksia vain muutamaksi kuukaudeksi kerrallaan. Lyhyet hoitojaksot tarkoittavat usein sitä, että pysyviä kuntoutustuloksia ei saavuteta.

–Se on perheiden näkökulmasta surullista, tuo epävarmuutta ja vaikuttaa sitoutumiseen, Helsingin ensikodin johtaja Niina Planting-Pernu toteaa.

Samaa mieltä on tutkimus, johon Ensi- ja turvakotien liiton tutkija Sinikka Kuosmanen haastatteli 20 ensikodissa ollutta vanhempaa. Tutkimuksessa selvitettiin, mitä ensikodissa olleille vauvaperheille kuului ja mikä perheiden elämässä oli muuttunut.

Perheiden tilanteet olivat hyvin vaikeita. Ensikotiin tullessaan vanhemmat kertoivat kuntonsa olleen erittäin huono, kun se haastatteluhetkellä kuvattiin hyväksi tai erittäin hyväksi.

Myös yhteiskunnan kannalta ensikotipaikka tulee esimerkiksi huostaanottotilanteeseen verrattuna halvemmaksi.

–Vanhemman ja vauvan kuntoutus ensikodissa maksaa noin 9 700 euroa kuukaudessa, kertoo Ensi- ja turvakotien liiton pääsihteeri Riitta Särkelä

Keskimääräinen aika ensikodissa on joitakin kuukausia. Sijoitus perhekotiin tai laitoshoitoon maksaa 60 000–90 000 euroa vuodessa.

Hannaja vauva ovat ensikodissa maaliskuun loppuun asti. Kotiutumista harjoitellaan sitä ennen lyhyillä kotikäynneillä.

–Tärkeintä on ollut vertaistuki. Täällä on muita samassa tilanteessa olevia. Olen saanut apua myös käytännön asioissa ja pystynyt keskittymään itseni kuntouttamiseen.

Maria(nimi muutettu) muutti ensikotiin viime joulukuussa, ja poikavauva syntyi pian sen jälkeen. Äiti on ensikodissa kolmatta kertaa.

–En tiedä, mitä olisi tapahtunut, jos en olisi päässyt tänne. Vanhat ongelmat ja elämänkriisit olisivat varmasti nousseet pintaan.

Ensimmäistä kertaa nainen ensikodissa vuonna 2005. Tuolloin hän koki itsensä masentuneeksi ja ahdistuneeksi, myös suhde lapsen isään rakoili. Ensikotijakso kesti alle puoli vuotta.

Toisen, vuonna 2008 syntyneen lapsen kanssa Maria oli ensikodissa vuoden. Nykyään molemmat lapset on sijoitettu kodin ulkopuolelle.

–Aikaisemmin minulla oli paljon elämänhallintaongelmia, tapailin kavereita ja ryyppäsin. Nyt elämäntyylini on muuttunut parempaan. Tarvitsen kuitenkin edelleen apua monessa asiassa.

Ensikodin mukaan vanhemmuuden haasteet ovat nykyään erilaisia kuin ennen. Ensikodin 80-vuotisen historian alkutaipaleella ensikotiin tuli usein äitejä aviottomien lasten kanssa.

–Heillä oli toisenlaiset lähtökohdat kuin muilla. Tänä päivänä ihmiset tulevat hyvin monenlaisten ongelmien takia. On esimerkiksi psyykkisiä ongelmia. Vanhemmuuden haasteena voi olla myös vaikka kehitysvammaisuus, kertoo Planting-Pernu.

Ensikoti on usein viimeinen apu

Ensikodeissa autetaan vakavissa vaikeuksissa olevia lapsiperheitä.

Helsingin ensikodissa saa vuosittain apua ja ympärivuorokautista tukea noin 60 perhettä.

Suomen kahdeksassa ensikodissa autettiin viime vuonna 270 äitiä, 291 lasta ja 84 isää.

Isien määrä on noin kolminkertaistunut viimeisen 10 vuoden aikana.

Perheen arjen voi suista raiteeltaan esimerkiksi synnytyksen jälkeinen masennus tai parisuhdekriisi.

Ensikotiin päätyvillä vanhemmilla voi olla myös päihde- tai mielenterveysongelmia.

Ensikoti on usein viimeinen vaihtoehto ennen lapsen sijoittamista kodin ulkopuolelle.

Joka kolmas apua hakeva aikuinen ei tule autetuksi avopalveluilla, vaan tarvitsee ympärivuorokautista tukea.

Lähde: Ensikoti

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut