Näkövammaiset reissaavat siinä kuin muutkin – syntymästään sokea Sanna, 31, on matkustanut kaksi kertaa yksin New Yorkiin

Näkeminen on vain yksi osa matkailua. Elämyksiä voi kokea monilla muillakin tavoin.

Riikka Kannisto (vas.) ja Sanna Astikainen ovat sokeudestaan huolimatta tottuneita reissaajia. Molemmat ovat matkustaneet ulkomaille myös yksin. Saara Karttunen

Eija Marja-aho

Moni matkustaa ulkomaille nähtävyyksien perässä. Harvassa ovat vaikkapa ne Pariisin-kävijät, jotka eivät käy moikkaamassa Eiffel-tornia.

Entä jos matkailisi ilman, ettei näe yhtäkään nähtävyyttä. Syntymästään sokea filosofian maisteri Sanna Astikainen, 31, hakee reissuiltaan ennen kaikkea uusia kokemuksia.

– Ne perustuvat esimerkiksi tuoksuihin ja ääniin. Yksi hienoimmista kokemuksistani oli, kun olimme katsomassa NHL-peliä viime talvena New Yorkissa.

– Kun sen äänimaisemaa vertaa vaikkapa Jypin peliin, ero on huikea. Kun kotijoukkue sai maalin ja koko katsomo huusi yes, yes, se oli jopa pelottavaa.

Jyväskyläläinen Astikainen teki aikuisiän ensimmäisen ulkomaanmatkansa vuonna 2014. Se oli muun muassa näkövammaisuuteen liittyvä matka Lontooseen, jossa kaikki oli järjestetty valmiiksi.

Tallinnassa Sanna Astikaista viehättää erityisesti sen vanha kaupunki. Anne-Maarit Parkkola

Vuotta myöhemmin hän lähti kaveriporukan kanssa Espanjan Fuengirolaan. Sekin oli vielä helppoa ja rentoa matkustamista, sillä liput tilasi ja käytännön järjestelyt hoiti joku muu. Samoin oli kahdella Tallinnan-reissulla, jotka Astikainen teki ystävänsä kanssa.

Kolmella viimeisimmällä reissullaan Astikainen on ollut puikoissa itse. Ne ovat kaikki olleet matkoja New Yorkiin ja siellä asuvaa ystävää tapaamaan.

Ensimmäisellä Amerikan-matkalla mukana oli henkilökohtainen avustaja, mutta kaksi viime kertaa Astikainen matkusti yksin.

Kun Astikainen matkustaa avustajan kanssa, erikoisjärjestelyjä ei juurikaan tarvita.

– Avustajan matkanaikaiset työtunnit pitää anoa ennakolta, samoin kuin ilmoittaa arvio hänen matka- ja majoituskuluistaan. Näin ne on helpompi periä kunnan vammaispalveluista kuitteja vastaan matkan jälkeen.

Sen sijaan omatoimisia matkoja pitää valmistella ja sopia ennakolta. Jo lippujen tilaaminen ja hintojen vertailu omin voimin voi olla hankalaa.

Astikainen tarvitsee omatoimisilla reissuillaan erilaisten avustamispalveluiden työntekijöiden apua aina kotikaupungista määränpäähän asti: Jyväskylässä päästäkseen junaan, Tikkurilassa vaihtaakseen lähijunaan, junalta lentoasemalle siirtyäkseen sekä lentoasemalla apua lähtöselvityksessä, turvatarkastuksessa, lähtöportilla ja koneeseen sekä koneesta terminaaliin siirtyäkseen.

– Yksin matkustaessani minun pitää luottaa ventovieraiden apuun, mutta se ei ole ongelma.

Astikaisen mukaan matkat ovat sujuneet hyvin. Isoja kommelluksia ole sattunut, vaikka aina ei asioita hoideta samalla tavalla kuin Suomessa.

– Minulle tarjottiin New Yorkin lentoasemalla pyörätuoli ilmeisesti vastuukysymysten takia. En ole koskaan istunut pyörätuolissa, ja se oli hyvin hämmentävää.

Toinen yllättävä tilanne liittyi siihen, että Astikaisen piti kerran kuvailla rinkkansa, jotta lentokenttäavustaja tiesi sen kuuluvan varmasti hänelle.

– Mietin hetken ajan, että olikos kukaan kertonut minulle, minkälainen se on. Sininen?

Sanna Astikainen on käynyt kolmesti Yhdysvalloissa. Kahdella viime kerralla hän on matkustanut sinne yksin. Kati Jaatinen

Käytäntö on opettanut, että matkapäiviä ei kannata tunkea liian täyteen ohjelmaa.

– Oloni kuormittuu vieraassa paikassa ihan eri tavalla kuin kotona.

Astikainen käy joskus myös nähtävyyksillä, sillä hänestä on mukava kuulla tarinoita, joita niihin liittyy. Joitakin nähtävyyksiä, kuten Tallinnassa olevaa Estonia-muistomerkkiä, hän on voinut myös kosketella.

– Lontoossa kävin myös museoissa. Joissakin oli aika hyvin tarjolla kosketeltavia juttuja, ja ääniäkin oli hyödynnetty.

Matkat ovat tuoneet Astikaiselle lisää rohkeutta ja itseluottamusta ja opettaneet paljon uutta, myös hänestä itsestään.

– Jos joku olisi sanonut minulle puolitoista vuotta sitten, että lähdet yksin Amerikkaan, olisin nauranut.

Myös tuoksut, maut ja äänet tuottavat elämyksiä

Syntymästään saakka sokea Riikka Kannisto, 39, on matkustanut Suomen ja Saksan väliä säännöllisesti jo kolmenkymmenen vuoden ajan. Ensimmäinen kerta oli vuonna 1999 ja kohteena Berliini, jonne hänen siskonsa oli muuttanut.

Nykyisin hän lentää yleensä Müncheniin tapaamaan poikaystäväänsä.

– Matkustan sinne yksin. Avustajan kanssa olen matkaillut vain Suomessa.

Riikka Kannisto on tottunut Saksan-kävijä. Nykyisin hän matkustaa Müncheniin tapaamaan poikaystäväänsä. Saara Karttunen

Kanniston mukaan matkat ovat sujuneet hyvin.

– Pidän matkailusta, sillä se avartaa ja pääsen kokemaan uutta.

Kanniston suosikkeja ovat pienet saksalaiset vanhat kaupungit. Niissä viehättävät ennen muuta mukulakiviset kadut ja pienet putiikit.

– Liikumme aika paljon Saksassa, käymme muun muassa festareilla.

Riikka Kanniston ja Sanna Astikaisen kaltaisia täysin sokeita yksinmatkailijoita ei ole kovin paljon. Ainakaan niin, että he matkustavat yksin täysin uuteen paikkaan.

Muutoin näkövammaiset matkustavat siinä missä muutkin.

– Näkövammaisten matkailu ei ole ollenkaan harvinaista, päinvastoin. Näkövammaiset käyvät tosi paljon seuramatkoilla ja jopa reppureissuilla, sanoo Näkövammaisten liiton viestinnän asiantuntija Marika Mäkinen.

Hän muistuttaa, että usein esimerkiksi perheissä kaikki eivät ole näkövammaisia, joten mukana matkalla voi olla näkevä puoliso tai näkeviä lapsia.

– Mutta myös itsenäisesti matkustetaan tai kahdestaan avustajan kanssa, Mäkinen sanoo.

Näkevä ihminen ajattelee helposti, mitä järkeä on matkustaa, jos ei näe.

– Näkeminen on vain yksi osa matkailua. Esimerkiksi tuoksut, maut, äänet ja kielet ovat muualla erilaisia, ja ne tuottavat elämyksiä, Mäkinen toteaa.

Kokemukset

"Valtameren äänikin oli uutta"

Sanna Astikaiselle on jäänyt matkoilta mieleen monia asioita, joihin näkevä matkailija ei ehkä samalla tavalla kiinnitä huomiota.

– Fuengirolassa oli lähes 40 astetta lämmintä, mutta se ei ollutkaan tukahduttavaa kuumuutta kuten olin ajatellut. Olin ensimmäistä kertaa etelässä, ja fiilis uima-altaalla oli aika hämmentävä. En ollut myöskään kävellyt ulkomailla hiekkarannalla aiemmin. Valtameren äänikin oli uutta.

– Samalla reissulla kävimme Mijaksen vuoristokylässä. Sieltä jäi mieleen paineen muutos korvissa, raikkaampi ilmanlaatu ja aasien kenkien kopse. Jälkeenpäin ajattelin, että kylävierailu tuntui ihan siltä kuin olisin käynyt 1600-luvulla.

– Tallinnassa suosikkipaikkani on vanha kaupunki. Sen tunnelma on hieno muun muassa kapeiden, mukulakivisten katujen vuoksi. Myös kipuaminen ylös näköalapaikoille oli mukavaa: siellä oli hiljaisempaa ja aurinko paistoi kuumemmin. Keskityin mielelläni myös kuuntelemaan viron kieltä.

– New Yorkista jäivät mieleen erityisesti liikenteen äänet ja niiden valtava ero Suomeen. Se torvien tööttäily kuului lentoasemalla sisälle asti.

– Vietin New Yorkissa syntymäpäivääni samaan aikaan, kun Suomi voitti jääkiekossa MM-kultaa. Olin vieraana grillijuhlissa ja ajattelin, että nämä ovat kyllä parhaimmat ja erikoisimmat synttärit ikinä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.