Työtapaturmia vakuutettu Suomessa 125 vuotta – Vanhimmat yhä maksussa olevat työtapaturmat ovat sattuneet 1930-luvun lopulla

Lakisääteinen työtapaturmavakuutus on Suomen vanhin sosiaalivakuutus. Armi Suojanen

Eija Marja-aho

Lakisääteinen työtapaturmavakuutus on Suomen vanhin sosiaalivakuutus. Ensimmäisestä työtapaturmavakuutuksesta säädettiin 125 vuotta sitten vuonna 1895.

Suomi oli neljäs maa, joka päätti säätää työntekijöiden tapaturmien korvaamisesta.

Nykyinen lakisääteinen työtapaturma- ja ammattitautivakuutus koskee kaikkia työsuhteessa töitä tekeviä työntekijöitä.

Myös yrittäjä voi vakuuttaa itsensä vapaaehtoisesti.

Korvausperusteet on määritelty työtapaturma- ja ammattitautilaissa, mutta ne tunnetaan melko heikosti.

– Vakuutusturva konkretisoituu - onneksi - yhä harvemmin tänä päivänä, kun työturvallisuus paranee. Lain mukaan korvattavien ammattitautienkin määrä on vähentynyt vuosi vuodelta. Olemme tehneet ja tulemme edelleen tekemäänkin töitä sen eteen, että kansalaiset tuntisivat nykyistä paremmin työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksen tarjoaman turvan pääpiirteet, kertoo Tapaturmavakuutuskeskuksen toimitusjohtaja Janne Reini.

Vakavien työtapaturmien seurauksista maksetaan korvauksia vuosikymmeniä. Vanhimmat yhä maksussa olevat työtapaturmat ovat sattuneet 1930-luvun lopulla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut