Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suomeen lentokoneella tuoduista kiinalaisista suojamaskeista ihme kähinä, kertoo SK – sopassa mukana Tiina Jylhä ja belgialaisia tilinumeroita

Suomen valtion Huoltovarmuuskeskuksen Kiinasta tilaamat ja 7. huhtikuuta maahan saapuneet kaksi miljoonaa kirurgista kasvosuojainta ja 230 000 hengityssuojainta ovat osoittautumassa kaiken kaikkiaan kummalliseksi kaupaksi, kertoo Suomen Kuvalehti.

Ensinnäkin viranomaiset ovat todenneet, että kyseisten varusteiden taso on sitä luokkaa, että ne eivät sovellu sairaalakäyttöön suomalaisten standardien mukaan. SK:n uutisen mukaan valtio osti kiinalaiset hengityssuojat ulosotto­velkaiselta liikemieheltä, ja julkisuudesta tunnettu kauneusalan yrittäjä Tiina Jylhä sanoo miljoona­kaupan kuuluneen itselleen.

Kauneusklinikkayrittäjän mukaan Huoltovarmuuskeskus maksoi miljoonia euroja väärälle tilille.

Jylhä syyttää muun muassa pikavippiyhtiöitä pyörittänyttä Onni Sarmastetta kavalluksesta. Jylhän asiamies Kari Uoti kertoo Suomen Kuvalehdelle, että Huoltovarmuuskeskus oli tilannut hengityssuojaimia Jylhän virolaiselta The Look Medical Care OÜ -yritykseltä. Sarmasteen oli määrä toimia hankkeessa vain yrityksen konsulttina.

Uotin mukaan Sarmaste olisi erehdyttänyt Huoltovarmuuskeskusta ilmoittamalla sille väärän belgialaisen tilinumeron, minkä jälkeen miljoonien eurojen ennakkomaksu olisi maksettu väärälle tilille.

Sarmaste puolestaan kiistää Jylhän väitteet ja väittää joutuneensa itse huijaus- ja kiristysyrityksen kohteeksi. Sarmasteen mukaan hänen yrityksensä oli tehnyt kaupat Huoltovarmuuskeskuksen kanssa.

Huoltovarmuuskeskus puolestaan tiedottaa, että se toimitti näytteet suojaimista testattavaksi VTT:lle.

– Testitulosten perusteella tässä suojainmateriaalin erässä ei ole sairaalakäyttöön tarkoitettujen eurooppalaisten standardien mukaisia suojaimia. Nyt saapuneita suojaimia voidaan käyttää hoivayksiköissä ja kotiin vietävissä palveluissa. Suojaimet vastaavat niitä vaatimuksia, jotka on asetettu kotihoidon ja hoivayksiköiden asiakkaiden suojaamiseksi edellytettävälle suojaimelle, sanotaan tiedotteessa.

Materiaali tullaan jakamaan sosiaali- ja terveysministeriön ohjeiden mukaisesti julkisten ja yksityisten hoivayksiköiden sekä kotisairaanhoidon toimijoille väestöpohjan perusteella viiden yliopistollisen sairaalan logistiikkakeskusten kautta. STM edellyttää, että materiaalit toimitetaan annettujen ohjeiden mukaisesti.

Lisää Huoltovarmuuskeskuksen tilaamia suojaimia on tämänhetkisen tiedon mukaan saapumassa Suomeen pääsiäisen jälkeisellä viikolla, sanotaan tiedotteessa. Lisätilauksia tehdään kaiken aikaa.