Hietalahdenrantaan kaavailtu toimistorakennus peittäisi merinäköaloja – torin alle tulisi parkkihalli

Jukka Hämäläinen

Kiinteistösijoitusyhtiö HGR Property Partners hakee kaupungilta kehittämisvarausta Helsingin Hietalahdenrannan alueelle. Yhtiö haluaisi rakentaa paikalle toimitiloja sekä pysäköintilaitoksen Hietalahdentorin alle.

Mihin Hietalahdenrannassa mahtuu uusi rakennus, kantakaupungin asemakaavoituksesta vastaava arkkitehti Sinikka Lahti?

– Olemme alustavasti katsoneet, että sinne pystyisi rakentamaan jonkin verran. Painopiste voisi olla nykyisen huoltoaseman paikalla. Vesialtaan uudelleenmuotoilua voidaan myös tutkia.

Miten käy näköalojen?

– Varausehtoihin kirjattaisiin, että Bulevardilta täytyy säilyä näkymä merelle. Myös torin merellisen yhteyden altaalle tulee säilyä.

– Mutta jos rakentamiseen lopulta päädytään, osalta merinäköala saattaa poistua, Lahti arvioi.

Hakemuksessa HGR Property Partners esittää ajoneuvoliikenteen siirtämistä Hietalahdenlaiturin linjauksen mukaisesti. Tämä sujuvoittaisi Ruoholahden ja eteläisen Helsinginniemen välistä liikennettä.

Myös nopean pyöräilyn reitti siirtyisi uudelle rantareitille. Varausehtojen mukaan merenrantaan tulee suunnitella laadukas julkinen jalankulkureitti.

Hietalahdenlaituriin jäisi laivapaikkoja.

Alueella rakennetaan parhaillaan Hernesaareen johtavaa raitiotietä. Jouduttaisiinko kiskojen paikkaa vaihtamaan?

– Näillä näkymin raitiotietä ei tarvitsisi siirtää, Lahti toteaa.

Torin alle rakennettavasta pysäköintilaitoksesta tulisi yleinen ja se palvelisi niin asiointi-, asukas- kuin työpaikkapysäköintiä. Pysäköinti torilla poistuisi ja vapautuva alue varattaisiin toritoiminnalle.

Alueen toivotaan kaupungin tiedotteen mukaan muuttuvan julkiseksi ja viihtyisäksi, käveltäväksi kaupunkitilaksi. Tämä lisäisi alueen houkuttelevuutta yrityksille, toisi lisää palveluita kasvavan käyttäjämäärän tarpeisiin ja mahdollistaisi pääsyn meren ääreen.

Suunnitteluvarausta esitetään myönnettäväksi vuoden 2022 loppuun asti. Sinä aikana täydennysrakentamisen määrästä ja sijainnista laaditaan erilaisia vaihtoehtoja.

Suunnitelman kehittämiseen on mahdollisuus osallistua jo hankkeen alkuvaiheessa. Suunnittelun lähtökohtien ja tavoitteiden laadintaan toivotaan osallisilta näkemyksiä alkusyksystä 2020. Niitä pääsee arvioimaan ja kommentoimaan alustavasti loppuvuodesta.

Varaushakemus jäi kaupunkiympäristölautakunnan kokouksessa toistaiseksi pöydälle.

Varauksesta päättää myöhemmin kaupunginhallituksen elinkeinojaosto.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Pirkka-Pekka Petelius vastaa 3 neliön yksiössä asuvalle "Yölinjalla" – tämä hulvaton hupailu oli yli 20 vuotta aikaansa edellä
  2. Sari, 44, pyysi kaupunkia tarkistamaan Seat Ibizansa päästöarvot, sai yllätyksekseen takaisin 173 euroa – "Työntekijäkään ei tiennyt muutoksesta"
  3. Uimaan pääsee pian Malmilla – Näin muutkin uimahallit avaavat ovensa
  4. Nikke Ankaran seksuaalirikostuomioon ei muutosta hovissa – Uhrin viesti ystävälle: "Ei oo mikää läppä"
  5. Kulkutautipaviljonki siirretään Itä-Pakilaan ja myydään asumiskäyttöön – myös toinen 1800-luvun lopun puurakennus saa uuden elämän
  6. Koronavirusta Helsingin jätevedessä – "Jätevesistä voidaan havaita ennakkoon, jos virusta kiertää väestössä enenevissä määrin"
  7. T24: Kuriiri-elokuva on tosipohjainen tarina Suomen ja Viron välillä mustan pörssin kauppiaan toimineesta suomalaissiivoojasta
  8. Poliisin epäily: Kahden teinin Snapchat-riita johti 200 nuoren joukkorähinään – "Olivat vetäneet toisiaan tukasta"
  9. Päivitetty: Kehäradan ja Keravan junien kulku tökkii iltaan asti
  10. Helsingin keskeisillä paikoilla kunnostetaan kesällä ratikkarataa – HKL lupaa lopputuloksena vähemmän kiskomelua
  11. T24: Tallink tuo uuden aluksen Helsinki-Tallinna-reitille – Victoria I aloittaa päiväristeilyt 8.6.
  12. Helsinkiläinen Allas Sea Pool -merikylpyläkonsepti leviämässä Espooseen – alue varattu myös Tukholmasta
  13. Suosittu leikkipuisto uusitaan Herttoniemessä – kahluualtaan tilalle vesileikkipaikka, pelaamiseen oma areena
  14. "Voi aiheuttaa vaikeita aivohalvauksia" – Hus huolissaan: koronakevät on romahduttanut pitkäaikaissairauksien seurannan
  15. Uutta tietoa poliisilta: "Noin kahdensadan nuoren porukka kokoontui aluksi Malmilla" – Poliisilta lisätietoa Helsingin joukkotappelusta: sovittiin ennakkoon sosiaalisessa mediassa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. T24: Tallink tuo uuden aluksen Helsinki-Tallinna-reitille – Victoria I aloittaa päiväristeilyt 8.6.
  2. Vierustoveri lentokoneessa yski tauotta – perusterve Eva sai maaliskuun lopussa koronan ja kävi kahden tunnin päässä kuolemasta, kuntoutuminen jatkuu yhä
  3. Helsingin herkkupaikalle avataan jättimäinen irkkupubi – koronavirus sotki avaamisaikataulun
  4. Janne Kilpinen rakennutti minitalon Helsinkiin, neliöitä piti lisätä viranomaisen vaatimuksesta – hirret veistetty käsityönä Vienan Karjalassa
  5. Salaperäistä rakennusta myydään Helsingissä 7 miljoonalla eurolla – väite upeiden kotkaveistosten alkuperästä suututti taiteilijan suvun
  6. Trendiravintola joutui yllättävien ongelmien eteen Helsingissä – "Kaikki tiskaavat nyt"
  7. Nikke Ankaran seksuaalirikostuomioon ei muutosta hovissa – Uhrin viesti ystävälle: "Ei oo mikää läppä"
  8. Koronarajoitukset purettiin vihdoin! – Suosittu kaupunkikeidas otti käyttöön jopa yhteisögrillin
  9. Sari, 44, pyysi kaupunkia tarkistamaan Seat Ibizansa päästöarvot, sai yllätyksekseen takaisin 173 euroa – "Työntekijäkään ei tiennyt muutoksesta"
  10. Uutta tietoa poliisilta: "Noin kahdensadan nuoren porukka kokoontui aluksi Malmilla" – Poliisilta lisätietoa Helsingin joukkotappelusta: sovittiin ennakkoon sosiaalisessa mediassa
  11. Pirkka-Pekka Petelius vastaa 3 neliön yksiössä asuvalle "Yölinjalla" – tämä hulvaton hupailu oli yli 20 vuotta aikaansa edellä
  12. Kulkutautipaviljonki siirretään Itä-Pakilaan ja myydään asumiskäyttöön – myös toinen 1800-luvun lopun puurakennus saa uuden elämän
  13. Kuva: Uimastadionille muodostui heti jono, kävijämäärää voi seurata verkossa – saunat pidetään toistaiseksi kiinni
  14. Remontti sulki kirjaston Viikissä – Korona-kirjasto remontoidaan täysin
  15. Poliisin epäily: Kahden teinin Snapchat-riita johti 200 nuoren joukkorähinään – "Olivat vetäneet toisiaan tukasta"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.