Suomalaisten menestyslaji nostaa suosiotaan koronasta huolimatta – "Palkintorahat ovat kasvaneet"

Aapo Siippainen

Koronan aiheuttama poikkeustila on lisännyt elektronisen urheilun suosiota myös Suomessa.

– Pelaajamäärät ovat kasvaneet ainakin isoimmissa e-urheilu-peleissä. Kun muuten urheilussa tarjonta heikkenee niin varmasti e-urheilulla on mahdollisuus nousta nopeasti ja entistä vahvemmin esille, sanoo Kova Esports -joukkueen omistajiin kuuluva Aleksi Halsas

Parhaiten e-urheilu tunnetaan suomalaismenestyjistä, kuten Dota 2 -maailmanmestaruuden voittaneista Jesse Vainikasta ja Topias Taavitsaisesta Joona Sotala on voittanut taas Starcraftin maailmanmestaruuden.

Uutta yleisöä e-urheilulle on tuonut muun muassa E-Huuhkajien-jalkapallomaaottelut. Yle on näyttänyt suoria selostettuja lähetyksiä EM-karsinnasta. Ottelut pelataan PES-peliä pelaten. Kentällä Teemu Pukkia ja muita virtuaalipelaajia ohjaavat e-urheilumaajoukkueeseen kuuluvat Raoul Söderlund, Joona Koivula, Jussi Aalto ja Martti Matola

– E-urheilun pariin on saatu reippaasti uutta yleisö myös verkossa pelattavien NBA-otteluiden myötä, Halsas tietää.

Maailmalla e-urheilussa käytävien turnauksien voittopotit lasketaan miljoonissa, Suomessakin kymmenissä ja sadoissa tuhansissa. Ovatko talousvaikeuksiin joutuneet yritykset joutuneet vähentämään e-urheiluun käyttämiä rahoja.

–  Kun yritykset leikkaavat markkinoinnista, niin se varmasti myös näkyy e-urheilussa. Potit ovat kuitenkin kasvaneet, koska kevään palkintorahoja on siirretty syksylle.

Vaikka e-urheilun kilpailut on mahdollista käydä verkon yli, on osa isoista turnauksista jouduttu perumaan. Millä tavalla turnaukset ja joukkueiden harjoittelu järjestetään?

– Turnauksia pelataan joko tyhjille katsomoille tai sitten siirretään täysin verkon välityksellä pelattavaksi. Harjoittelu tapahtuu pääosin verkon välityksellä joka tapauksessa, joten harjoittelussa ei tule suurta muutosta. Toki yhteisiä niin sanottuja bootcamppeja, joihin pelaajat kokoontuvat yhteen paikkaan treenaamaan joudutaan varmasti karsimaan.

Viime vuonna Kova voitti muun muassa Helsingin Assemby -tapahtumassa järjestetyn CS:GO-turnauksen.

– Asiat ovat kehittyneet ja pohjia kestävälle liiketoiminnalle on saatu rakennettua hyvin. Tähtäimessä CS:GO:n maailman rankingissa 30 parhaan joukkoon pääsy.

– Parhaimmillaan on tässä alkuvuodestakin päästy haastamaan jo joukkueita tuolta tasolta, kun on kolkuteltu suurien turnauksien ovia, mutta matkaa riittää. Aikaisempien kokoonpanojen lisäksi olemme myös laajentuneet Rainbow Six Siege -peliin. Stream teamiin on tullut lisäyksenä yksi nuorten suosikki tubettaja Tito ”Tixtuu” Huovila

Tietoverkot ovat vaarassa kuormittua muun muassa kasvaneen etätyön takia. Onko tällä vaikutusta e-urheiluun?

–Teoreettisesti tuolla voisi olla vaikutusta. Tällä hetkellä en ainakaan tiedä, että se näkyisi millään tavalla. Suomessa on infrastruktuuri sen verran hyvällä tasolla, että ei varmasti olla ensimmäisiä maita joiden tulisi huolestua.

Helsingin Uutisia julkaiseva Mediatalo Keskisuomalainen on Kova Esportsin pääyhteistyökumppani.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut