Lomautusten ja jopa massatyöttömyyden uhatessa taloudellisen puskurin, eli säästöjen merkitys korostuu. Nyrkkisääntö on, että parin kolmen kuukauden omaa nettopalkkaa vastaava summa olisi hyvä pitää varalla.
Monella suomalaisella talouden varakassa on kuitenkin niin pieni, että sillä ei selviä edes kuukautta ilman tuloja.
LähiTapiolan teettämässä Arjen katsaus -kyselyssä peräti joka neljäs pahan päivän puskuria säästävä suomalainen sanoi, että heidän puskurinsa jää alle tuhannen euron. Runsaan 3 000 euron keskiansioilla elävän suomalaisen rahavarat eivät yllä edes puoleen kuukauden nettotuloista.
Nuorilla tilanne on vielä heikompi. Alle 25-vuotiaista kyselyyn vastanneista suomalaisista peräti 53 prosenttia sanoi, että pahan päivän varakassa jää alle tuhannen euron.
Eniten puskuria löytyi 55-64-vuotiailta vastaajilta. Alle tuhannen euron puskuri oli vain 14 prosentilla ikäluokkaan kuuluvista vastaajista.
Kaikkien vastaajien keskimääräinen varakassa oli hieman yli 5 000 euroa.
Joka kymmenes vastaaja kyselyssä kertoi, etteiole kerryttänyt taloudellista puskuria lainkaan.
– Koronashokki iskee ikäluokkiin eri lailla. Eläkeläisillä eläke pysyy samana ja sen ostovoima voi jopa kasvaa, koska inflaation voi odottaa laskevan, etenkin öljyn hinnan laskun kautta. Opiskelija voi olla suojassa lomautuksilta, mutta koulun ohella töissä käyvien lisätulot ovat uhattuna ja nuorilla puskurit ovat pienet. Pitkittyessään työttömyyden nousu voi lisäksi hankaloittaa työuran ensivaiheita, LähiTapiolan yksityistalouden ekonomisti Hannu Nummiaro sanoo tiedotteessa.
Koronakriisin ongelmana on, että sen pituutta on mahdotonta arvioida. Kriisin pitkittyminen heikentää myös kotitalouksien kykyä selviytyä, vaikka olisi puskuroinut talouttaan suositusten mukaan.
– Työikäisistä kovimman ensi-iskun saavat palvelualat ja etenkin suoraan rajoituksien piirissä olevat alat, kuten majoitus ja ravintolat. Alun kassakriisi voi tilanteen pitkittyessä muuttaa koko yrityksen olemassaolon epävarmaksi, jolloin lomautukset voivat muuttua irtisanomisiksi.
– Parin kolmen kuukauden tuloja vastaava puskuri auttaa alkuun lomautuksissa, mutta ei sekään lämmitä pitkään, jos työttömyys venyy, Nurmiaro muistuttaa.
Arjen katsaus -kyselyn toteutti LähiTapiollalle Kantar TNS. Kyselyyn vastasi kaikkiaan 1 034 suomalaista, jotka olivat iältään 15–74-vuotiaita. Kysely toteutettiin syyskuussa 2019. Kyselyn tulosten virhemarginaali on +/- 3,1 prosenttiyksikköä.