SPR on avannut auttavan puhelimessa, jossa voi keskustella koronavirusepidemian aiheuttamista huolista ja murheista. Soittajille vastaavat koulutetut henkisen tuen vapaaehtoiset maanantaista perjantaihin kello –21 numerossa 0800 100 200.
Auttava puhelin on soittajalle maksuton ja palvelu on suomeksi.
– Auttavaan puhelimeen voi soittaa, kun haluaa jutella luottamuksellisesti mieltä painavista asioista tässä poikkeuksellisessa tilanteessa. Monella on huoli läheisistä, jatkuva kotona oleminen voi ahdistaa ja ihminen saattaa kokea yksinäisyyttä, Punaisen Ristin psykososiaalisen tuen suunnittelija Veli-Matti Ahtiainen sanoo tiedotteessa.
Punainen Risti ja sen yhteistyökumppanit ovat havainneet, että keskusteluavulle on suuri tarve.
– Auttavan puhelimen tarkoitus on vähentää kuormitusta viranomaisten ylläpitämissä neuvontapuhelimissa, Punaisen Ristin kotimaan valmiuden päällikkö Tuula Luoma kertoo tiedotteessa.
Punaisen Ristin auttava puhelin ei ole neuvontanumero. Jos soittaja tarvitsee esimerkiksi terveysneuvontaa tai apua mielenterveysongelmiin, hänet ohjataan toiseen palveluun.
Punaiselle Ristille auttavan puhelimen käyttöönotto on tuttua monista aiemmista kriisitilanteista, mutta toimintatapa on uusi. Pari sataa vapaaehtoista vastaa puheluihin eri puolella Suomea.
– Tämä on ensimmäinen kerta, kun auttavan puhelimen vapaaehtoiset vastaavat soittoihin omista kodeistaan. Näin ei vaaranneta auttajien ja autettavien terveyttä, Veli-Matti Ahtiainen kertoo.