Lähes jokainen lienee joskus elämässään joutunut kiusalliseen tilanteeseen, kun kohtaa ihmisen, jonka tietää tuntevansa. Nimi ei kuitenkaan muistu mieleen, ei myöskään se, mistä tämä ihminen on tuttu.
Kiteellä asuvalle ja Joensuussa opiskelevalle Mya Taivaanloimulle, 28, tällaiset tilanteet ovat jokapäiväisiä. Eikä toisen tarvitse edes olla mikään etäinen tuttavuus, vaan läheistenkin ihmisten tunnistaminen voi olla hankalaa.
– Kerran kaupassa törmäsin peiliin ja pyysin anteeksi, kun en tuntenut itseäni peilikuvasta, hän hymähtää.
Mya Taivaanloimu on kasvosokea. Se tarkoittaa, että hän ei tunnista ihmisiä kasvonpiirteiden perusteella.
– Kerran olin käymässä Helsingissä ja olin lainannut äitini takkia ja hattua. Kadulla eräs tuttu tuli vastaan ja moikkasi. Kysyin, mistä hän tunnisti minut. Hän vastasi ihmeissään, että no, kasvoista, Taivaanloimu naurahtaa.
Hän on jo pitkään ymmärtänyt, että useimmat ihmiset hahmottavat asioita eri tavalla kuin hän itse. Nimen hän kuitenkin sai ominaisuudelleen vasta pari viikkoa sitten, kun kaveri vinkkasi hänelle, että kasvosokeusaiheiseen lehtijuttuun etsitään haastateltavaa.
– Hän kysyi, olenko kasvosokea. Totesin, että en tunnista ihmisiä, ja hän sanoi, että sitä kutsutaan kasvosokeudeksi, Taivaanloimu kertoo.
Termistä hän ei tosin pidä.
– ”Kasvosokea” kuulostaa siltä kuin näkisin ihmisen kasvojen paikalla jonkin mustan aukon. Kyllä minä näen kasvot niin kuin muutkin, en vain tunnista niitä.
Jos ihmistä ei tunnista kasvoista, miten on ylipäänsä mahdollista tuntea ketään?
Monien kasvosokeiden tapaan Mya Taivaanloimukin kompensoi ominaisuuttaan kiinnittämällä ihmisissä huomiota muihin asioihin kuin kasvonpiirteisiin. Vihjeitä voi saada esimerkiksi kampauksesta, vaatetuksesta tai puheäänestä.
Tärkein on kuitenkin ihmisen olemus, tapa olla ja liikkua. Siksi hänen on vaikeampi tunnistaa ihmisiä valokuvista.
Sosiaalinen media on erityisen hankala ympäristö.
– Somessa ihmisten kuvat ovat usein aivan erilaisia kuin he itse. Filtterit ja muut sellaiset vaikuttavat. Kun minulle syntyy ihmisestä näkemys profiilin perusteella, en välttämättä tunnista häntä livenä.
Muistamisen helpottamiseksi Taivaanloimu keksii kohtaamilleen ihmisille omassa mielessään lempinimiä, jotka usein perustuvat johonkin ulkonäköpiirteeseen.
– Tämä kuulostaa ihan siltä kuin keksisin jotain pilkkanimiä, mutta ei se niin ole. Joku voi esimerkiksi olla mielessäni ”se pitkätukkainen nainen”, hän kuvailee.
Lempinimien avulla ihmiset on helpompi muistaa, mutta toisinaan ne taas johtavat oikeiden nimien unohtumiseen. Silloin hän saattaa tunnistaa ihmisen mutta ei muista nimeä. Toisaalta sen ihmiset ehkä ymmärtävät helpommin kuin sen, ettei tunnista lainkaan.
Kasvosokeus ilmenee usein yksinään, mutta Mya Taivaanloimu arvelee, että hänellä on hahmottamisessa ongelmia muutenkin kuin kasvoihin liittyen. Hänellä on esimerkiksi lukihäiriö, ja lintujen tai automerkkien kaltaisten asioiden tunnistaminen on hänelle vaikeaa.
– Ja kadut ovat kaikki samannäköisiä. Kun astun ulos rakennuksesta, minulla ei usein ole aavistustakaan, mihin suuntaan pitää lähteä. Minneköhän kaikki ne ihmiset ovat päätyneet, jotka joskus ovat kysyneet minulta tietä?
Toisaalta kuulomuisti hänellä on hyvä. Hän kertoo, että esimerkiksi kuultuaan uuden melodian hän pystyy toistamaan sen pianolla korvakuulolta.
– Ja kun aikoinani fanitin yhtä elokuvaa, muistin sen vuorosanat ulkoa alusta loppuun.
Omalta peilikuvalta anteeksi pyytäminen saattaa huvittaa, mutta usein kasvosokeus johtaa myös ikäviin tilanteisiin. Monen on vaikea tajuta, että joku ei kerta kaikkiaan tunnista tuttua ihmistä.
Harmillisinta kasvosokeudessa onkin Mya Taivaanloimun mielestä se, että muut pitävät häntä erilaisena ihmisenä kuin hän oikeasti on.
– On sanottu, että ensivaikutelma minusta on ylimielinen. Mutta en minä ole, hän painottaa.
Hänestä tuntuu, että aina toisinaan joku loukkaantuu siitä, jos ei jää mieleen. Kuvittelee, että vika on omassa mitäänsanomattomuudessa, eikä ymmärrä sen johtuvan toisen ihmisen tavasta hahmottaa maailmaa.
– Ja voihan se tietysti olla toiselle kurjaa, jos esittelen itseni kuin uudelle ihmiselle, vaikka oikeasti olen nähnyt hänet jo kahdeksan kertaa, Taivaanloimu myöntää.
Epäkohteliasta vaikutelmaa välttääkseen hän usein julkisilla paikoilla välttelee katsekontaktia muiden ihmisten kanssa. Silloin kenellekään ei tule sitä tunnetta, että hän näkee mutta ei ole huomaavinaan.
– Usein tunnistan ihmisen tutuksi vain siitä, että hän tunnistaa minut ensin.
Jopa oma puoliso turhautuu toisinaan, kun kotona yhdessä televisiota katsoessa toinen kyselee koko ajan, kuka tuo tai tuo henkilö on.
– Hän sanoo, että minun pitää seurata tarkemmin. Mutta esimerkiksi Game of Thronesissa on minusta tosi paljon samannäköisiä hahmoja. Tai Mad Men, siinä kaikilla miehillä on puku ja samanlainen kampaus.
Samoin rikossarjojen juonikuvioita Taivaanloimu on pitänyt epäuskottavina. Voiko joku muka muistaa tai kuvailla toisen ihmisen kasvoja, saati piirtää niistä kuvan?
Vasta vähän aikaa sitten hän on ymmärtänyt, että toiset ihmiset oikeasti saattavat pystyä siihen.
Kasvosokeuden syitä ei tieteessä vielä tunneta kunnolla, kertoo akatemiatutkija Viljami Salmela Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan psykologian ja logopedian osastolta.
Hänen mielestään ”kasvosokeus” ei ole paras nimitys ilmiölle, jossa kasvot eivät yhdisty tiettyyn henkilöön. Se ei liity yksinomaan näkemiseen, ei myöskään muistamiseen tai välttämättä edes hahmottamiseen, vaan nimenomaan asioiden yhdistymiseen aivoissa.
– Joissakin tapauksissa kasvosokeus saattaa liittyä esimerkiksi aivovaurioon tai autismikirjon piirteisiin, mutta suuri osa kasvosokeista on täysin terveitä ja niin sanotusti neurotyypillisiä ihmisiä. Siinä suhteessa se muistuttaa vaikkapa lukihäiriötä.
Kasvosokeita on väestöstä arviolta 2–3 prosenttia, eli Salmelan mukaan jokainen tuntee varmasti jonkun kasvosokean ihmisen. Hän kuitenkin korostaa, että kasvosokeus on monien muiden ominaisuuksien tapaan jatkumo: se voi ilmetä erittäin lievänä tai hyvinkin vaikeana.
– Moni raportoi jonkinlaisista ongelmista, vaikka testeissä ei mitään näkyisikään. Yleistä on esimerkiksi se, ettei tunnista ihmistä, jonka tapaa jossain muussa yhteydessä kuin yleensä.
Tutkimuksissa on Salmelan mukaan havaittu, että synnynnäisesti kasvosokeiden on vaikea oppia tunnistamaan ihmisiä kasvojen perusteella. Tehokkaampaa on opetella kompensoimaan puuttuvaa taitoa kiinnittämällä huomiota muihin piirteisiin.
Useimmat kasvosokeat tekevätkin sitä luonnostaan, jolloin kasvosokeus ei välttämättä juurikaan häiritse normaalia elämää.
– Voi olla, että Suomessakin on paljon ihmisiä, jotka ovat kasvosokeita mutta eivät koskaan ole ymmärtäneet sitä itse. He eivät ole ikinä kiinnittäneet huomiota pelkkiin kasvoihin vaan käyttäneet aina muita vihjeitä apuna.