Kun ruokapaikat pannaan säppiin, mitä tapahtuu keittiön varastoille? Osa ratkaisuista on ennakkoluulottomia ja osa kuin mummon keittiöstä.
– Laivoille jäi tosiaan jonkin verran käyttämättömiä elintarvikkeita, kun laivat yhtäkkiä jäivätkin satamaan ilman matkustajia. Osa ruoista säilyy pitkällekin tai pystyttiin pakastamaan. Aika hyvin osattiin myös alkaa ”himmata hankintoja”. Ja tietysti laivoilla edelleenkin tarvitaan ruokaa miehistölle ja rekkakuskeille, Tallink Siljan viestintäjohtaja Marika Njöd kertoo.
Maissa oltiin vähintään yhtä viisaita kuin merellä. Ravintola Nokan päällikkö Ari Ruoho pikkelöi purkkitolkulla vihanneksia. Tässä yhdistyy mummon keittiö ja ravintoloiden arki yli 50 vuoden takaa, jolloin tuoretavaraa ei saanut ympäri vuoden.
Helsinki Distillery Companyn käymiskellarissa Teurastamolla pöhisee pieni muovinen saavi. Henkilökunta tekee koe-erän simaa ravintolan baarista ylijääneistä sitrushedelmistä. Tuleeko siitä kaupallinen versio 2021 vappuun? Nähtäväksi jää.
Ehdimme varautua jo etukäteen ja vähentää tilauksia, niinpä hukkaa ei juuri syntynyt, moni sanoo. Pakkaset sen sijaan ovat nyt pullollaan.
– Koetettiin myydä tuoreet pois, eikä ostettu viime päivinä mitään lisää. Kaikki muu pakastettiin, mikä suinkin pystyttiin, Bryggeri Helsingin toimitusjohtaja Olli Majanen kertoo. Ravintola toimii pääkaupungin turismin keskipisteessä Sofiankadulla.
Ravintola Aino muutti maaliskuun alussa Espalta Mannerheimintielle ja ehti olla auki vain reilun viikon ennen kuin se oli suljettava. Marcante Oy:n ravintolaperheeseen kuuluvat myös Korkeasaaren ravintolat ja Bistro K Hämeentiellä.
– Ainon ja Korkeasaaren raaka-aineista pakastettiin ne, mitkä voitiin. Bistro K pidettiin lounaalla auki, jotta saatiin käytettyä loput raaka-aineet pois, toimitusjohtaja Markku Peltola-Antell kertoo.
Korkesaaren leijonille ruokaa ei mennyt, koska omistajaperheellä on kotieläimiä omasta takaa:
–Tosiaankin se, mitä ei pystytty käyttämään, tuotiin meidän kanoillemme. Kierrätystä loppuun asti, hän toteaa.
Helsinki–Tukholma-reitin Silja Serenaden ylimääräisiä ruokatarvikkeita meni sen sijaan Helsingin ruoka-avun kehittämishankkeelle, joka toimittaa ylijäänyttä ruokaa vähävaraisille.
Lahjoituksessa oli muun muassa kurkkua, tomaattia, kiivihedelmiä, appelsiineja, vesimelonia, luonnonjogurttia, margariinia ja mozzarellaa.
Helsingin ruoka-avun kehittämishanke jakaa ylijäämäruokaa esimerkiksi vähävaraisille perheille, eläkeläisille ja työttömille. Mukana ovat Helsingin kaupungin ja Helsingin seurakuntayhtymän lisäksi myös Myllypuron elintarvikeapu ja Hurstin Apu.