Muutto Uudenmaan rajan yli onnistuu – "Muuttokuorma tulee siirtää kokonaisuudessaan yhdellä kerralla"

Kuunvaihde on tavanomaisin aika muutoille. Arkisto / Päivi Tuovinen

toimitus

Korona-virus ja siitä johtuvat liikkumisrajoitukset on huomioitava myös asunnosta toiseen muuttaessa. Valtakunnallinen vuokralaisten edunvalvoja Vuokralaiset ry muistuttaa tiedotteessaan, että muuttaminen on kuitenkin mahdollista myös tänä aikana noudattaen terveys- ja liikkumisrajoituksia.

Nyt vallitsevan poikkeustilan aikana on kuitenkin otettava huomioon liikkumisrajoitukset, jotka kohdistuvat tällä hetkellä liikenteeseen Uudellemaalle ja Uudeltamaalta pois. Vain välttämätön liikkuminen on sallittua. Muutto Uudellemaalle tai sieltä pois voidaan tiedotteen mukaan silti tehdä rajoitusten aikana. Poliisin ohjeiden mukaan Uudenmaan rajanylitystä tehtäessä muuttokuorma tulee siirtää kokonaisuudessaan yhdellä kerralla.

– Uudenmaan sisällä tapahtuva muutto on kuitenkin edelleen mahdollista toteuttaa usealla muuttokuormalla tai muuttokerralla muistuttaa Vuokralaiset ry:n toiminnanjohtaja Anne Viita tiedotteessa.

Kuunvaihde on tavanomaisin aika muutoille. Kipeänä tai karanteenissa olijoiden tulee välttää itse muuttamista ja pyytää muuttoavuksi joku muu henkilö. Mahdollisuuksien mukaan sairastava ihminen voi pyrkiä siirtämään muuttoajankohtaa, ellei lähtöasuntoon ole heti tulossa uutta asukasta.

Uudiskohteeseen muuttaessa tulee myös ottaa huomioon asukkaiden yleinen turvallisuus, kun muuttajia on paljon yhden muuttopäivän aikana. Muuttoajat on mahdollista esimerkiksi porrastaa niin, etteivät kaikki asukkaat muuta samalla kertaa. Muuttoporukan koossa on myös muistettava kymmenen hengen maksimirajoitus, sanotaan tiedotteessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Pirkka-Pekka Petelius vastaa 3 neliön yksiössä asuvalle "Yölinjalla" – tämä hulvaton hupailu oli yli 20 vuotta aikaansa edellä
  2. Sari, 44, pyysi kaupunkia tarkistamaan Seat Ibizansa päästöarvot, sai yllätyksekseen takaisin 173 euroa – "Työntekijäkään ei tiennyt muutoksesta"
  3. Uimaan pääsee pian Malmilla – Näin muutkin uimahallit avaavat ovensa
  4. Nikke Ankaran seksuaalirikostuomioon ei muutosta hovissa – Uhrin viesti ystävälle: "Ei oo mikää läppä"
  5. Kulkutautipaviljonki siirretään Itä-Pakilaan ja myydään asumiskäyttöön – myös toinen 1800-luvun lopun puurakennus saa uuden elämän
  6. Koronavirusta Helsingin jätevedessä – "Jätevesistä voidaan havaita ennakkoon, jos virusta kiertää väestössä enenevissä määrin"
  7. T24: Kuriiri-elokuva on tosipohjainen tarina Suomen ja Viron välillä mustan pörssin kauppiaan toimineesta suomalaissiivoojasta
  8. Poliisin epäily: Kahden teinin Snapchat-riita johti 200 nuoren joukkorähinään – "Olivat vetäneet toisiaan tukasta"
  9. Päivitetty: Kehäradan ja Keravan junien kulku tökkii iltaan asti
  10. Helsingin keskeisillä paikoilla kunnostetaan kesällä ratikkarataa – HKL lupaa lopputuloksena vähemmän kiskomelua
  11. T24: Tallink tuo uuden aluksen Helsinki-Tallinna-reitille – Victoria I aloittaa päiväristeilyt 8.6.
  12. Helsinkiläinen Allas Sea Pool -merikylpyläkonsepti leviämässä Espooseen – alue varattu myös Tukholmasta
  13. Suosittu leikkipuisto uusitaan Herttoniemessä – kahluualtaan tilalle vesileikkipaikka, pelaamiseen oma areena
  14. "Voi aiheuttaa vaikeita aivohalvauksia" – Hus huolissaan: koronakevät on romahduttanut pitkäaikaissairauksien seurannan
  15. Uutta tietoa poliisilta: "Noin kahdensadan nuoren porukka kokoontui aluksi Malmilla" – Poliisilta lisätietoa Helsingin joukkotappelusta: sovittiin ennakkoon sosiaalisessa mediassa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. T24: Tallink tuo uuden aluksen Helsinki-Tallinna-reitille – Victoria I aloittaa päiväristeilyt 8.6.
  2. Vierustoveri lentokoneessa yski tauotta – perusterve Eva sai maaliskuun lopussa koronan ja kävi kahden tunnin päässä kuolemasta, kuntoutuminen jatkuu yhä
  3. Helsingin herkkupaikalle avataan jättimäinen irkkupubi – koronavirus sotki avaamisaikataulun
  4. Janne Kilpinen rakennutti minitalon Helsinkiin, neliöitä piti lisätä viranomaisen vaatimuksesta – hirret veistetty käsityönä Vienan Karjalassa
  5. Salaperäistä rakennusta myydään Helsingissä 7 miljoonalla eurolla – väite upeiden kotkaveistosten alkuperästä suututti taiteilijan suvun
  6. Trendiravintola joutui yllättävien ongelmien eteen Helsingissä – "Kaikki tiskaavat nyt"
  7. Nikke Ankaran seksuaalirikostuomioon ei muutosta hovissa – Uhrin viesti ystävälle: "Ei oo mikää läppä"
  8. Koronarajoitukset purettiin vihdoin! – Suosittu kaupunkikeidas otti käyttöön jopa yhteisögrillin
  9. Sari, 44, pyysi kaupunkia tarkistamaan Seat Ibizansa päästöarvot, sai yllätyksekseen takaisin 173 euroa – "Työntekijäkään ei tiennyt muutoksesta"
  10. Uutta tietoa poliisilta: "Noin kahdensadan nuoren porukka kokoontui aluksi Malmilla" – Poliisilta lisätietoa Helsingin joukkotappelusta: sovittiin ennakkoon sosiaalisessa mediassa
  11. Pirkka-Pekka Petelius vastaa 3 neliön yksiössä asuvalle "Yölinjalla" – tämä hulvaton hupailu oli yli 20 vuotta aikaansa edellä
  12. Kulkutautipaviljonki siirretään Itä-Pakilaan ja myydään asumiskäyttöön – myös toinen 1800-luvun lopun puurakennus saa uuden elämän
  13. Kuva: Uimastadionille muodostui heti jono, kävijämäärää voi seurata verkossa – saunat pidetään toistaiseksi kiinni
  14. Remontti sulki kirjaston Viikissä – Korona-kirjasto remontoidaan täysin
  15. Poliisin epäily: Kahden teinin Snapchat-riita johti 200 nuoren joukkorähinään – "Olivat vetäneet toisiaan tukasta"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.