Redin tornitaloon pettyneet Niina ja Jari peruivat asuntokaupat ja muuttivat Triplaan – uusi koti samalla paikalla kuin ensitreffit

Aapo Siippainen

Vuonna 2007 kumppania piti etsiä ilman Tinder-ohjelmaa. Facebookissa oli kuitenkin tuolloin hieman samanlainen sovellus. Pimeänä joulukuun iltana deittiohjelmaa käytti muun muassa Kalliossa asuva Jari Samaan aikaan sisään kirjautui myös tuolloin Oulussa asunut eteläpohjalainen Niina Alkoi rakkaustarina.

– Meille tuli ”match”. Keskustelimme puhelimessa paljon ja päätimme tavata. Nettitreffit eivät olleet silloin niin yleisiä, joten sanoin vanhemmille meneväni siskoni luokse, Niina Rekilä sanoo a nauraa.

Kun Niina saapui junalla Pasilaan, Jari oli vastassa laiturilla 2.

– Samalla paikalla otimme hääkuvan vuonna 2010, kun menimme naimisiin, pariskunta kertoo.

Pariskunta otti itsestään kuvan tutustuessaan Firdon asuntoon. Kuva:

Nelikymppiset Niina ja Jari ovat asuneet viime vuodet muun muassa Vuosaaren Aurinkolahdessa. Ensi viikolla on paluu Pasilaan. Uusi koti löytyi Triplaan rakentuvan Firdon viidennestä kerroksesta.

– Aluksi oli tarkoitus muuttaa Kalasataman Majakkaan, mutta SRV:n projekti alkoi viivästyä vesivahingon vuoksi. Asuntokauppalain mukaan meillä oli oikeus kuluttomaan kaupan purkamiseen. Nopealla aikataululla aloimme etsiä Helsingistä toista vastaavaa asuntoa, Jari Rekilä kertoo.

Onni onnettomuudessa. Näin pariskunta kuvailee Firdosta löytynyttä asuntoa.

– Olemme valintaan erittäin tyytyväisiä.

– Oma työpaikkani siirtyi lentoasemalle. Kalasatamasta sinne olisi ollut hidas matkustaa julkisella. Pasilasta se käy sujuvammin, Jari kehuu.

– Minä käyn töissä Vallilassa, Niina kertoo.

– Tässä paikalla on elämisen helppoutta. Aikaa säästyy, kun palvelut ovat lähellä, he sanovat

Myös yhteydet sukulaisten luokse ja ulkomaille ovat vaivattomia.

– Kunhan koronatilanne helpottaa ja ulkomaille matkustaminen onnistuu, niin Firdosta pääsee kuivin jaloin lomamatkalle. Ulkoilmaan mennään ensimmäisen kerran vasta perillä kohteessa. Sama tilanne on myös, kun suuntaamme junalla Niinan suvun luokse Etelä-Pohjanmaalle.

Niinan ja Jarin harrastukset löytyvät niin Töölönlahden ympäristöstä kuin Keskuspuistosta ja Eläintarhan kentältä. Pariskunta on tuttu näky myös kuntosalilla.

– Harrastamme lenkkeilyä. Ja hiihtoa, jos tulee lumisia talvia. Triplassa on kuntosali auki ympäri vuorokauden. Lisäksi taloyhtiöön tulee jonkinlainen kuntoiluhuone.

Vuosaaressa asuessaan pariskunta luopui autosta. Autoilun on kuitenkin tarkoitus jatkua Pasilassa.

– Saimme juuri kuulla, että Triplan neljään asuntoyhtiöön hankitaan yhteiskäyttöön neljä sähköautoa. Käyttö on edullista verrattuna esimerkiksi vuokra-autoon ja jos on tarve pyörähtää vaikka Ikeassa, ei reissulle tule hintaa 15 euroa enempää, Jari laskee.

Viidennen kerroksen parvekkeelta näkyy Linnanmäen suuntaan ja Hartwall-areenalle.

–  Tässä tuntee olevansa ytimessä.

Ikkunalla on hyvä tähystyspaikka myös pariskunnan lemmikille.

– Paikka on omistettu meidän Juuso-kissallemme.

47-neliön asuntoon Niina ja Jari ovat teettäneet erikseen kodinhoitohuoneen.

– Vastaavaa ei tietääkseni muissa Triplan asunnoissa ole.

Kodin kokoa he kuvailevat kompaktiksi.

– Emme ole tavarankeräilijöitä, vaan pidämme kodin simppelinä. Keskitymme elämyksiin.

Niina ja Jari ovat vaihtaneet yhteistä asuntoa tähän mennessä noin kahden vuoden välein.

– Jos tässä kohtaa maltettaisiin asettua, Niina sanoo.

– Mutta jos haluamme jossakin vaiheessa muuttaa muualle, on uudistuvassa Pasilassa asunnoille varmasti odotettavissa kysyntää ja arvonnousua, Jari pohtii.

Triplan ensimmäinen asuintalo Fredika valmistui vuodenvaihteessa. Klyyga valmistuu kesällä ja Bööle syksyllä. Yhteensä asuntoja tulee 434.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Pirkka-Pekka Petelius vastaa 3 neliön yksiössä asuvalle "Yölinjalla" – tämä hulvaton hupailu oli yli 20 vuotta aikaansa edellä
  2. Sari, 44, pyysi kaupunkia tarkistamaan Seat Ibizansa päästöarvot, sai yllätyksekseen takaisin 173 euroa – "Työntekijäkään ei tiennyt muutoksesta"
  3. Uimaan pääsee pian Malmilla – Näin muutkin uimahallit avaavat ovensa
  4. Nikke Ankaran seksuaalirikostuomioon ei muutosta hovissa – Uhrin viesti ystävälle: "Ei oo mikää läppä"
  5. Kulkutautipaviljonki siirretään Itä-Pakilaan ja myydään asumiskäyttöön – myös toinen 1800-luvun lopun puurakennus saa uuden elämän
  6. Koronavirusta Helsingin jätevedessä – "Jätevesistä voidaan havaita ennakkoon, jos virusta kiertää väestössä enenevissä määrin"
  7. T24: Kuriiri-elokuva on tosipohjainen tarina Suomen ja Viron välillä mustan pörssin kauppiaan toimineesta suomalaissiivoojasta
  8. Poliisin epäily: Kahden teinin Snapchat-riita johti 200 nuoren joukkorähinään – "Olivat vetäneet toisiaan tukasta"
  9. Päivitetty: Kehäradan ja Keravan junien kulku tökkii iltaan asti
  10. Helsingin keskeisillä paikoilla kunnostetaan kesällä ratikkarataa – HKL lupaa lopputuloksena vähemmän kiskomelua
  11. T24: Tallink tuo uuden aluksen Helsinki-Tallinna-reitille – Victoria I aloittaa päiväristeilyt 8.6.
  12. Helsinkiläinen Allas Sea Pool -merikylpyläkonsepti leviämässä Espooseen – alue varattu myös Tukholmasta
  13. Suosittu leikkipuisto uusitaan Herttoniemessä – kahluualtaan tilalle vesileikkipaikka, pelaamiseen oma areena
  14. "Voi aiheuttaa vaikeita aivohalvauksia" – Hus huolissaan: koronakevät on romahduttanut pitkäaikaissairauksien seurannan
  15. Uutta tietoa poliisilta: "Noin kahdensadan nuoren porukka kokoontui aluksi Malmilla" – Poliisilta lisätietoa Helsingin joukkotappelusta: sovittiin ennakkoon sosiaalisessa mediassa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. T24: Tallink tuo uuden aluksen Helsinki-Tallinna-reitille – Victoria I aloittaa päiväristeilyt 8.6.
  2. Vierustoveri lentokoneessa yski tauotta – perusterve Eva sai maaliskuun lopussa koronan ja kävi kahden tunnin päässä kuolemasta, kuntoutuminen jatkuu yhä
  3. Helsingin herkkupaikalle avataan jättimäinen irkkupubi – koronavirus sotki avaamisaikataulun
  4. Janne Kilpinen rakennutti minitalon Helsinkiin, neliöitä piti lisätä viranomaisen vaatimuksesta – hirret veistetty käsityönä Vienan Karjalassa
  5. Salaperäistä rakennusta myydään Helsingissä 7 miljoonalla eurolla – väite upeiden kotkaveistosten alkuperästä suututti taiteilijan suvun
  6. Trendiravintola joutui yllättävien ongelmien eteen Helsingissä – "Kaikki tiskaavat nyt"
  7. Nikke Ankaran seksuaalirikostuomioon ei muutosta hovissa – Uhrin viesti ystävälle: "Ei oo mikää läppä"
  8. Koronarajoitukset purettiin vihdoin! – Suosittu kaupunkikeidas otti käyttöön jopa yhteisögrillin
  9. Sari, 44, pyysi kaupunkia tarkistamaan Seat Ibizansa päästöarvot, sai yllätyksekseen takaisin 173 euroa – "Työntekijäkään ei tiennyt muutoksesta"
  10. Uutta tietoa poliisilta: "Noin kahdensadan nuoren porukka kokoontui aluksi Malmilla" – Poliisilta lisätietoa Helsingin joukkotappelusta: sovittiin ennakkoon sosiaalisessa mediassa
  11. Pirkka-Pekka Petelius vastaa 3 neliön yksiössä asuvalle "Yölinjalla" – tämä hulvaton hupailu oli yli 20 vuotta aikaansa edellä
  12. Kulkutautipaviljonki siirretään Itä-Pakilaan ja myydään asumiskäyttöön – myös toinen 1800-luvun lopun puurakennus saa uuden elämän
  13. Kuva: Uimastadionille muodostui heti jono, kävijämäärää voi seurata verkossa – saunat pidetään toistaiseksi kiinni
  14. Remontti sulki kirjaston Viikissä – Korona-kirjasto remontoidaan täysin
  15. Poliisin epäily: Kahden teinin Snapchat-riita johti 200 nuoren joukkorähinään – "Olivat vetäneet toisiaan tukasta"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.