Hallituksen tiistai-iltana eduskunnalle tekemässä esityksessä ehdotetaan ravintoloiden aukiolon rajoittamista 31.5.2020 asti.Liikkeet olisi pidettävä suljettuna asiakkailta. Ulosmyyntiä eli ruoan tai juoman myymistä muualla nautittavaksi ei rajoitettaisi.
Rajoituksen ulkopuolelle jäisivät henkilöstöravintolat, joita ovat esimerkiksi päiväkotien, koulujen, sairaaloiden, ja vankiloiden ruokalat sekä teollisuuslaitosten henkilöstöruokalat.
Eduskunta käsittelee esitystä ja ravintolat voisivat mennä kiinni jo lauantaina.
Liikkumisrajoituksista ja Uudenmaan mahdollisesta eristämisestä saadaan lisätietoa keskiviikkona. Mediatietojen mukaan Uudenmaan eristäminen näyttää melko varmalta. Husin alueella on esiintynyt muuta maata enemmän koronatartuntoja.
Suomessa olitodettu 24. maaliskuutamennessä kaikkiaan yhteensä 792 laboratoriovarmistettuakoronaviruksen aiheuttamaa tautitapausta. Luku perustuu laboratoriovarmistettuihin lukuihin, jotka THL on kerännytsairaanhoitopiireiltä. Tällä hetkellä 17 potilasta on tehohoidossa ja yksi iäkäs henkilö on menehtynyt tautiin.
Sairaalahoidosta on THL:n mukaan jo toipunut ja kotiutunut useita henkilöitä.
Muokattu klo 9.53: Lisätty THL:nluvut tämänhetkisestä koronatilanteesta.