Toritoimintaa ei ole suljettu koronan vuoksi Helsingissä. Viime perjantaina Kauppatorin kojuja oli pystyssä kuitenkin vain puolentusinaa. Asiakkaita riitti lähinnä kahvilassa.
15 vuotta torimyyjänä työskennellyt taidemaalari Ilia Linev sanoi perjantaina, ettei hän ollut myynyt koko päivänä yhtään postikorttia tai muuta matkamuistoa.
– Jään torilta pois nyt väliaikaisesti, Linev sanoi.
Käsityömyyjä Aira Oja kertoi kassaan tulleen torstaina 50 euroa.
– Perjantaina on mennyt pari myssyä. Tulen myymään jatkossakin, hän lupasi.
Samaa mieltä oli 1980-luvulta lähtien torilla käsitöitä myynyt Jasmine Reiter
– Tästä saa ruokarahaa. Jatkan myymistä, Reiter kertoi.
Kauppatorilla on yhteensä 70 vakituista torimyyjää. He maksavat kuukausivuokraa ympäri vuoden.
– Meille on esitetty pyyntöjä vuokran alennuksesta. Tukkutori-yksikkö ei päätöstä tee, vaan odotamme koko kaupungin linjausta, sanoo paikkojen vuokraamisesta vastaavan Helsingin Tukkutorin tiimipäällikkö Merja Sorakari
Kauppatorin myyjien määrä vähenee ensi kesänä. Yrityksille tullaan myöntämään noin viisi päivämyyntipaikkaa vähemmän kuin viime kesänä. Syynä on muun muassa Keisarinluodon pysäköintipaikan siirto Pohjoisesplanadin lähelle.
– Ensi kesäksi ei myönnetä todennäköisesti yhtään uutta päivämyyntilupaa, Sorakari sanoo.
Uusien liikennejärjestelyjen vuoksi torikartta on piirretty uusiksi. Sorakari sanoo, että kartan mukaan tilaa olisi periaatteessa ehkä muutamalle uudelle myyntipaikalle.
– Vaikka mittasuhteet ovat arkkitehdin laskemia, pitää uudet paikat nähdä käytännössä elävässä elämässä. Kauppatorilla on muun muassa paljon epätasaisuutta, eli mukulakiveä ja kuoppia, joihin kertyy vettä.
Uuden pysäköintipaikan jatkosta tehdään arvioita syksyllä. Silloin jatkuu myös Kauppatorin alueen asemakaavan suunnittelu.
– Kesän jälkeen meillä on kokemusta siitä, miten pysäköintipaikkojen muutos kohti Pohjoisesplanadia käytännössä vaikuttaa alueella liikkumiseen ja kävelijävirtoihin, sanoo kaupungin johtava arkkitehti Marjaana Yläjääski.
Torille pysäköinti ja perille pääsy ovat puhuttaneet kaupunkilaisia ja kauppiaita pitkään. Kalakauppias Tuomas Kajasola sanoi maaliskuun alussa (HU 4.3.), että kaupunki kehittää toria väärään suuntaan, kun ostajat eivät pääse perille autolla ja myyntiin jää vain turistirihkamaa.
Torialueen kehittämisestä vastaavan Helsingin Leijona oy:n kauppapaikkajohtaja Peggy Bauerin mukaan torille pitää päästä kaikin kulkumuodoin.
– Kaupunkilaisten mielestä Kauppatorin ei kuulu olla pysäköintipaikka. Voisiko pysäköintiä hoitaa esimerkiksi osoittamalla pysäköinti lähialueelle, hän sanoo.
Kauppatorin vetomaisuuden ja selkeyden parantamiseksi on käynnissä useita kokeiluja.
– Yksi keino elävöittää torielämää on tapahtumallisuus. Tulevallekin kesälle meillä on suunnitteilla Kauppatorille muun muassa iltatorikokeilua ja toritansseja. Myös Kukkatorin on tarkoitus jatkua. Valitettavasti kuitenkin kaikki kesän suunnitelmat ovat nyt täysin riippuvaisia koronavirustilanteesta, Bauer sanoo.
Helsingin Uutisiin yhteyttä ottanut nainen ihmetteli, miksi Kauppatorilla ei myydä enempää aitoja suomalaisia käsitöitä. Hän olisi valmis myymään niitä itsekin, jos myyntipaikka vain myönnettäisiin. Myyntiluvan ehtoihin kuuluu, että käsityöt ovat itse tehtyjä eikä tehdasvalmisteisia.
Tukkutori saa säännöllisesti ilmoituksia käsitöiden alkuperästä.
– Saamme nimettömiä ilmiantoja ja ystävällisiäkin viestejä. Ihan kaikkia en heti lähde selvittämään, mutta jos aihetta on, niin asiaan puututaan, Sorakari sanoo.
Myyjä saattaa joutua näyttämään, että hän itse todella osallistuu käsitöiden tekoon.
– Kun olen sen omin silmin nähnyt, niin uskon. Mutta pystynkö todistamaan, että jokainen myyntitiskille päätyvä tuote hänen tekemänsä. Siihen en pysty, Sorakari sanoo.
Hakaniemessä torimyyjiä on vajaat 30. Hietalahdessa vakituisia myyjiä on enää pari: muun muassa kahvio ja vihannesmyyjä.
– Töölöntorilla on pieni, mutta toimiva kauppiasjoukko, pari kahvilaa sekä vihannes- ja kukkamyyntiä. Fredrikintoria on jo vuosia pitänyt pystyssä vakituinen kukkamyyjä, Sorakari kertoo.