"Valitettavasti korona tulee näkymään myös eläinten tilanteessa" – Eläinsuojelujärjestö vinkkaa, miten sinä voit auttaa

Sey:n toiminnanjohtaja Maria Lindqvist toivoo ihmisten tarjoavan mahdollisuuksiensa mukaan apua lemmikkien hoitoon. Kuvituskuva. Arkisto/Päivi Tuovinen

Tiina Örn

– Jos ihminen voi huonosti, niin eläin voi huonosti. Ihmisten pahoinvointi näkyy lemmikki- ja tuotantoeläinten kohtelussa. Aiheesta on monia tutkimuksiakin, Suomen eläinsuojelu ry:n toiminnanjohtaja Maria Lindqvist toteaa.

Koronaviruksen aiheuttamaan poikkeustilanteeseen ja siitä seuraavaan ihmisten hätään on siksi pyritty varautumaan myös eläinsuojelurintamalla.

– Valitettavasti korona tulee näkymään myös eläinten tilanteessa, Lindqvist lausuu.

Osa Suomen eläinsuojelu ry:n paikallisista jäsenyhdistyksistä on perustanut vapaaehtoisringin, joka tulee apuun, jos lemmikille ei löydy muutoin hoitajaa omistajan sairaustuessa. Apua on Lindqvistin mukaan myös kysytty.

Hän kiittelee niin järjestöjen kuin yksittäisten kansalaisten toimintaa.

– Sosiaaliseen mediaan on perustettu monenlaisia auttamissivustoja. Niissä voi pyytää apua myös eläimistä huolehtimiseen esimerkiksi omistajan sairastuessa. Apua tarjotaan myös monien taloyhtiöiden ja kaupunginosien omissa some-kanavissa.

Toiminnanjohtaja Lindqvist toivoo ihmisten tarjoavan mahdollisuuksiensa mukaan apua ja antavan tukea eläimiä auttaville.

– Esimerkiksi nappinaapuri.fi-sivustolla voi tarjota myös eläintenhoitoapua. Myös paikalliseen eläinsuojeluyhdistykseen voi soittaa ja kysyä, tarvitaanko apua.

Lindqvist pelkää koronavirustilanteen näkyvän eläinten hyvinvoinnissa vielä akuutin kriisin päätyttyä.

– Jos ihmisillä on esimerkiksi huolta toimeentulosta, niin se näkyy myös eläinten hyvinvoinnissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Pirkka-Pekka Petelius vastaa 3 neliön yksiössä asuvalle "Yölinjalla" – tämä hulvaton hupailu oli yli 20 vuotta aikaansa edellä
  2. Sari, 44, pyysi kaupunkia tarkistamaan Seat Ibizansa päästöarvot, sai yllätyksekseen takaisin 173 euroa – "Työntekijäkään ei tiennyt muutoksesta"
  3. Uimaan pääsee pian Malmilla – Näin muutkin uimahallit avaavat ovensa
  4. Nikke Ankaran seksuaalirikostuomioon ei muutosta hovissa – Uhrin viesti ystävälle: "Ei oo mikää läppä"
  5. Kulkutautipaviljonki siirretään Itä-Pakilaan ja myydään asumiskäyttöön – myös toinen 1800-luvun lopun puurakennus saa uuden elämän
  6. Koronavirusta Helsingin jätevedessä – "Jätevesistä voidaan havaita ennakkoon, jos virusta kiertää väestössä enenevissä määrin"
  7. T24: Kuriiri-elokuva on tosipohjainen tarina Suomen ja Viron välillä mustan pörssin kauppiaan toimineesta suomalaissiivoojasta
  8. Poliisin epäily: Kahden teinin Snapchat-riita johti 200 nuoren joukkorähinään – "Olivat vetäneet toisiaan tukasta"
  9. Päivitetty: Kehäradan ja Keravan junien kulku tökkii iltaan asti
  10. Helsingin keskeisillä paikoilla kunnostetaan kesällä ratikkarataa – HKL lupaa lopputuloksena vähemmän kiskomelua
  11. T24: Tallink tuo uuden aluksen Helsinki-Tallinna-reitille – Victoria I aloittaa päiväristeilyt 8.6.
  12. Helsinkiläinen Allas Sea Pool -merikylpyläkonsepti leviämässä Espooseen – alue varattu myös Tukholmasta
  13. Suosittu leikkipuisto uusitaan Herttoniemessä – kahluualtaan tilalle vesileikkipaikka, pelaamiseen oma areena
  14. "Voi aiheuttaa vaikeita aivohalvauksia" – Hus huolissaan: koronakevät on romahduttanut pitkäaikaissairauksien seurannan
  15. Uutta tietoa poliisilta: "Noin kahdensadan nuoren porukka kokoontui aluksi Malmilla" – Poliisilta lisätietoa Helsingin joukkotappelusta: sovittiin ennakkoon sosiaalisessa mediassa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Vierustoveri lentokoneessa yski tauotta – perusterve Eva sai maaliskuun lopussa koronan ja kävi kahden tunnin päässä kuolemasta, kuntoutuminen jatkuu yhä
  2. T24: Tallink tuo uuden aluksen Helsinki-Tallinna-reitille – Victoria I aloittaa päiväristeilyt 8.6.
  3. Helsingin herkkupaikalle avataan jättimäinen irkkupubi – koronavirus sotki avaamisaikataulun
  4. Janne Kilpinen rakennutti minitalon Helsinkiin, neliöitä piti lisätä viranomaisen vaatimuksesta – hirret veistetty käsityönä Vienan Karjalassa
  5. Salaperäistä rakennusta myydään Helsingissä 7 miljoonalla eurolla – väite upeiden kotkaveistosten alkuperästä suututti taiteilijan suvun
  6. Trendiravintola joutui yllättävien ongelmien eteen Helsingissä – "Kaikki tiskaavat nyt"
  7. Nikke Ankaran seksuaalirikostuomioon ei muutosta hovissa – Uhrin viesti ystävälle: "Ei oo mikää läppä"
  8. Koronarajoitukset purettiin vihdoin! – Suosittu kaupunkikeidas otti käyttöön jopa yhteisögrillin
  9. Uutta tietoa poliisilta: "Noin kahdensadan nuoren porukka kokoontui aluksi Malmilla" – Poliisilta lisätietoa Helsingin joukkotappelusta: sovittiin ennakkoon sosiaalisessa mediassa
  10. Sari, 44, pyysi kaupunkia tarkistamaan Seat Ibizansa päästöarvot, sai yllätyksekseen takaisin 173 euroa – "Työntekijäkään ei tiennyt muutoksesta"
  11. Kuva: Uimastadionille muodostui heti jono, kävijämäärää voi seurata verkossa – saunat pidetään toistaiseksi kiinni
  12. Kulkutautipaviljonki siirretään Itä-Pakilaan ja myydään asumiskäyttöön – myös toinen 1800-luvun lopun puurakennus saa uuden elämän
  13. Remontti sulki kirjaston Viikissä – Korona-kirjasto remontoidaan täysin
  14. Pirkka-Pekka Petelius vastaa 3 neliön yksiössä asuvalle "Yölinjalla" – tämä hulvaton hupailu oli yli 20 vuotta aikaansa edellä
  15. Poliisin epäily: Kahden teinin Snapchat-riita johti 200 nuoren joukkorähinään – "Olivat vetäneet toisiaan tukasta"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.