Voisiko Yalen huippuyliopisto opettaa meille onnellisuutta? Suomi ja Helsinki ovat jo maailman onnellisimmat

Maailman onnellisin kaupunki Helsinki sijaitsee maailman ylivoimaisesti onnellisimmassa maassa. Jussi Vehkasalo

Crista Lassfolk-Feodoroff

Suomi on ylivoimaisesti maailman onnellisin maa, ja Helsinki maailman onnellisin kaupunki. Tämän meille kertoo YK:n onnellisuusraportti, joka nimesi Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi jo kolmannen kerran peräkkäin.

Onnellisuusraportti julkaistiin nyt 8. kerran.

Onnellisten maiden kärkikymmenikössä ovat kaikki Pohjoismaat.

Maailman onnettomin maa on Afganistan.

Onnellisuusraportissa verrattiin nyt ensimmäisen kerran myös kaupunkien onnellisuutta, ja siinäkin voitto tuli Suomeen. Helsinki on maailman onnellisin kaupunki, toisena on Tanskan Århus ja kolmantena Uuden-Seelannin Wellington.

Maailman onnettomin kaupunki on Afganistanin pääkaupunki Kabul.

Jo aiempien vuosien voitot ovat saaneet monet suomalaiset kyseenalaistamaan raportin tuloksen. Voiko maailman onnellisimmassa maassa olla esimerkiksi niin paljon itsemurhia ja perheväkivaltaa, kuin mitä Suomen tilastot kertovat?

YK:n onnellisuusraportissa kansakunnan onnellisuutta mitataan datalla, jossa vertaillaan muiden muassa taloutta, korruptiota, sosiaalista tukea ja eliniänodotetta.

Näitä tekijöitä ei kuitenkaan käytetä varsinaisen onnellisuuden mittaamiseen, vaan tutkimuksen tulokset perustuvat yksilöiden omiin arvioihin omakohtaisesta hyvinvoinnista.

Maiden ja kaupunkien paremmuusjärjestys ei siis perustu perinteiseen onnellisuuden tuntemiseen vaan mitattavissa oleviin tosiasioihin.

Yksilöiden onnellisuutta raportti ei tarkastele, mutta silläkin on tieteen maailmassa merkitystä.

Onnellisuutta jopa opetetaan maailman huippuyliopistoihin lukeutuvassa Yalen yliopistossa.

Yhdysvaltalaisen huippuyliopiston tarjoama kurssi onnellisuuden ja hyvinvoinnin tieteestä on niin suosittu, että sen on valinnut jopa neljännes opiskelijoista.

Yalen professori Laurie Santos aloitti onnellisuuskurssin keväällä 2018 vähentämään opiskelijoiden kärsimää masennusta, ahdistuneisuutta ja stressiä.

Maanataista 23.3. alkaen Yale tarjoaa The Science of Well-Being -kurssinsa ilmaiseksi netissä kaikille kiinnostuneille, kertoo Business Insider

Maksuttoman kurssin on jo ladannut yli 600  000 ihmistä ympäri maailman.

Yhdysvallat on YK:n onnellisuusraportissa sijalla 18.

Maailman onnellisimmat maat

(suluissa edellisvuoden sijoitus):

1. Suomi (1.)

2. Tanska (2.)

3. Sveitsi (5.)

4. Islanti (4.)

5. Norja (3.)

6. Alankomaat (6.)

7. Ruotsi (7.)

8. Uusi-Seelanti (8.)

9. Itävalta (10.)

10. Luxembourg (14.)

Maailman onnellisimmat kaupungit:

1. Helsinki, Suomi

2. Aarhus , Tanska

3. Wellington, Uusi-Seelanti

4. Zurich, Sveitsi

5. Kööpenhamina, Tanska

6. Bergen, Norja

7. Oslo, Norja

8. Tel Aviv, Israel

9. Tukholma, Ruotsi

10. Brisbane, Australia

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut