Asukkaat alkoivat kerätä adressia suositun kahvilan puolesta Helsingissä – "Tilamme vuokrattiin toimijalle, joka voi maksaa suurempaa vuokraa kuin me pienenä yrityksenä"

Columbus aikoo lisätä ravintola- ja kahvilapalveluita, joiden tieltä Marian Konditoriaa ollaan siirtämässä. Arkistokuva. Sanna Jompero

Anniina Virtanen

Vuosaarelaiset ovat vastustaneet voimakkaasti Marian Konditorian lähtöä kauppakeskus Columbuksesta. Kahvila on ollut kauppakeskuksessa 21 vuotta, mutta nyt sen vuokrasopimus nykyisessä liiketilassa loppuu maaliskuun lopussa.

Citycon haluaa omien sanojensa mukaan uudistaa kauppakeskusta ja lisätä Columbuksen ravintola- ja kahvilatoimintaa. Kauppakeskukseen on tulossa yhteensä neljä uutta ravintola- ja kahvilatoimijaa.

– Nykyinen tilamme on vuokrattu toiselle toimijalle, joka on valmis maksamaan suurempaa vuokraa kuin me paikallisena ja pienenä yrityksenä, Marian Konditorian ketjujohtaja Virva Vuolteenaho sanoo.

Hän haluaa korostaa, että he ovat hoitaneet kaikki vuokralaisen velvollisuudet aina moitteettomasti. Yritys pyysi vuokrasopimuksen jatkoa noin puolitoista vuotta sitten.

– Olisimme olleet valmiita pitkään jatkosopimukseen, sekä valmiita myös uudistumaan ja tekemään kahvilastamme entistä olohuonemaisemman, Vuolteenaho kertoo.

Huhujen mukaan tilaan olisi tulossa Fafa's, mutta Citycon ei toimijaa vielä aio julkistaa.

– Kauppakeskukset vuokraavat mielellään tiloja tunnetuille ja isoille ketjuille. Siihen heillä toki vuokranantajana on täysi oikeus, Vuolteenaho toteaa.

Marian Konditoria yllättyi asiakkaiden suuresta palautemäärästä ja adressista, johon he ovat keränneet nimiään vedotakseen kahvilan jatkumiseen. Kahvila-konditoria on Vuolteenahon mukaan ollut tärkeä paikka paikallisille ja siihen liittyy paljon muistoja ja kokemuksia.

– Olemme liikuttuneena seuranneet valtaisaa asiakaspalautetta ja lisäksi yli 200 nimen adressia. Nykyinen yrittäjämme on luonut alueelle lämpimän ja palveluhenkisen kokonaisuuden kahvilana, hän kertoo tiistaina.

Myös Facebookin Vuosaari-ryhmässä aihe on herättänyt paljon tunteita. Aiheeseen liittyvä päivitys on kerännyt 130 kommenttia, joista suurimmassa osassa harmittellaan, että kahvila lopettaa.

Vuolteenaho on pahoillaan asiakkaiden ja kahvilan yrittäjän puolesta siitä, että hänen mukaansa raha menee palvelun ja viihtyvyyden edelle. Hän kuitenkin toivoo, että he saavat vielä joskus palvella vuosaarelaisia.

Asukkaat ovat olleet yhteydessä myös Cityconin kauppakeskusjohtoon.

– Minulle on tullut asian tiimoilta paljon yhteydenottoja. On hienoa, että Vuosaaressa asukkaat ovat aktiivisia ja välittävät omasta asuinalueestaan, Columbuksen keskuspäällikkö Karoliina Hurmerinta sanoo.

Hän vahvistaa, että Marian Konditorian vuokrasopimus päättyy, mutta jatkoneuvottelut ovat vielä kesken. Hän toivoo, että tämä tieto rauhoittaisi asukkaita.

– Asiakkailta saatu palaute on otettu huomioon, ja on myös monia muita asioita, jotka vaikuttavat tähän. Neuvotteluiden sisällöstä emme voi kommentoida sen enempää, Hurmerinta sanoo.

Kauppakeskusjohto on Vuolteenahon mukaan esittänyt Marian Konditorialle korvaavia liiketiloja Columbuksesta.

– Muuttokulujen lisäksi liiketilojen muuttaminen elintarvikehuoneistoiksi yhdessä nousevan vuokran kanssa olisi tehnyt siitä meille kannattamattoman, Virva Vuolteenaho harmittelee.

– Meillä on vielä keskusteluyhteys auki kauppakeskuksen edustajiin ja olemme nyt saamassa uuden vuokratarjouksen kauppakeskukselta, hän jatkaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Helsinkiläisellä asuinalueella on myynnissä peräti 20 hulppeaa luksusasuntoa – Tämä kohde poikkeaa täysin muista
  2. Säilyykö ostari vai ei? – Kontulan kehitykselle haetaan uutta vauhtia arkkitehtuurikilpailusta
  3. Helsinkiläinen Sampsa hankki jäsenyyden yhteisveneeseen: "Koronataloustilanteessa tämä on hyvä vaihtoehto"
  4. Muumien syntymästä 75 vuotta: Kansallismuseo juhlistaa näyttelyllä – katso tärpit helsinkiläisten museoiden tarjonnasta kesällä
  5. Liikkuva lomakoti kiinnostaa – uusi asiakaskunta innostui matkailuautoista
  6. Lukijalta: Finnairin kriisissä pitäisi harkita myös säästöjä
  7. Lukijalta: Korona-aika on hankala ilman älylaitteita
  8. Mehumyynti ei tänä vuonna kannattanut, joten töölöläistytöt siirtyivät pullobisnekseen – Lyylillä, 5, on selkeä tavoite
  9. Elinkeinojohtaja Marja-Leena Rinkineva: Koronan vaikutukset osuvat kaikkein pahiten Helsinkiin
  10. Kolumni: Sinnikkäästi parempaan tulevaisuuteen
  11. Päätoimittaja Karri Kannala: Tallinna-tunneli on tervetullut, mutta hankkeella on liian utopistiset tavoitteet
  12. Mari Holopainen torjuu kritiikin Helsingin toimista Tallinna-tunnelin kanssa: "Se kannattaa rakentaa sinne, missä on ihmisiä"
  13. Mistä Tallinna-tunneli kulkee? – Linjauksesta syntyi tiukka vääntö
  14. Päätoimittaja Kannala: Tallinna-tunneli kerää kannatusta, mutta hankkeen esittelytapa ampuu itseään jalkaan
  15. Ilkivalta, varkaudet ja luvaton yöpyminen piinaavat helsinkiläistä senioritaloa – 85-vuotias asukas: "Talon varasto on kuin ilmainen kirpputori"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  2. Helsinkiläisellä asuinalueella on myynnissä peräti 20 hulppeaa luksusasuntoa – Tämä kohde poikkeaa täysin muista
  3. Helsingistä risteillään kesällä joka toinen päivä Riikaan – alus otetaan Tukholman-reitiltä
  4. Ilkivalta, varkaudet ja luvaton yöpyminen piinaavat helsinkiläistä senioritaloa – 85-vuotias asukas: "Talon varasto on kuin ilmainen kirpputori"
  5. Nyt on kuumottavaa liikkua! – Korkeasaaressa on 150 valkoposkihanhen pesää, eläintarha joutui rajaamaan niille omia alueita
  6. Liikkuva lomakoti kiinnostaa – uusi asiakaskunta innostui matkailuautoista
  7. Mies tunkeutui aamuyöllä Triplaan – ehti mellastaa kauppakeskuksessa 3 minuutissa järjettömät vahingot
  8. Helsingin vanhin etninen ravintola päihitti epäilijät – avajaisten jälkeen 1980 tokaistiin: "Poika, sulla on puoli vuotta aikaa"
  9. Mehumyynti ei tänä vuonna kannattanut, joten töölöläistytöt siirtyivät pullobisnekseen – Lyylillä, 5, on selkeä tavoite
  10. Helsinkiläinen Sampsa hankki jäsenyyden yhteisveneeseen: "Koronataloustilanteessa tämä on hyvä vaihtoehto"
  11. Mari Holopainen torjuu kritiikin Helsingin toimista Tallinna-tunnelin kanssa: "Se kannattaa rakentaa sinne, missä on ihmisiä"
  12. Mistä Tallinna-tunneli kulkee? – Linjauksesta syntyi tiukka vääntö
  13. T24: Viro avasi rajat ja laivayhtiöt lisäsivät laivavuoroja Helsinki-Tallinna-reitille – Matkustajamäärät ovat kuitenkin vielä vähäisiä
  14. Missä on Anna? Edes some-profiileissa ei ole näkynyt kuulumisia, poliisi julkaisi kuvan
  15. Malmin kentällä aloitetaan maaperätutkimukset – Alueella tehdään myös luontoselvityksiä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.