Häihin ja hautajaisiin saa osallistua korkeintaan 10 henkilöä – kirkolta tuli ohjeet korona-ajalle

Crista Lassfolk-Feodoroff

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat ovat antaneet omat ohjeensa seurakunnille tilaisuuksien järjestämisestä koronavirusepidemian aikana.

Piispat ovat yhdessä päättäneet, että kirkollisissa toimituksissa, mukaan lukien häät, hautajaiset ja kastetilaisuudet, voi olla paikalla enintään kymmenen ihmistä.

Hautajaistilaisuuksissa suositaan haudalla tapahtuvaa siunaamista.

Lisäksi piispat päättivät, että lakisääteiset jumalanpalvelukset välitetään seurakuntalaisille verkon välityksellä. Seurakuntien muu normaali viikkotoiminta keskeytetään toistaiseksi.

– Kirkon tehtävä tässä tilanteessa on olla ihmisten rinnalla ja välittää uskon ja toivon sanomaa. Vaikeinakin aikoina, ja ennen kaikkea silloin, kirkko jatkaa rukousta kansan ja koko maailman puolesta, piispat sanovat kirkon tiedotteessa.

Piispat suosittelevat, että jokaisen seurakunnan pääkirkko on auki hiljentymistä ja yksityistä rukousta varten videoidun jumalanpalveluksen jälkeen.

Paikalla on pappi tai muu seurakunnan työntekijä keskustelua ja sielunhoitoa varten.

Hiljentymisen ja rukouksen mahdollistaminen kirkkotilassa on piispojen mukaan kansakunnan kriisinkestävyyden kannalta tärkeä asia. Piispat korostavat, että kyseessä ei ole yleisötilaisuus.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Laivamatkustaja voi pian ostaa parkkipaikan etukäteen Helsingin satamasta
  2. Maskikauppa käy kuumana – Apteekit ja kaupat vakuuttavat maskien riittävän
  3. Saitko koronan salakavalan oireen? Älä viivyttele testiin menoa – ylilääkäri: "Altistuksia ehtii tulla enemmän"
  4. Helsinki ei ryhdy jakamaan ilmaisia kasvomaskeja – Myös HSL sysää vastuun matkustajille: "Lähtökohtaisesti se on matkustajan vastuulla"
  5. Tuoreen metroaseman halkeillut lattia uusittiin – liikenne avataan matkustajille torstaina
  6. Tuusulan asuntomessut: Tuusula päihitti Ylöjärven: vuonna 2000 tehty kävijäennätys on edelleen voimassa
  7. Tiede: Solubiologi Kirsi Rilla tutkii mikroskooppisen pieniä kalvorakkuloita, joista voi olla apua esimerkiksi syövän diagnosoinnissa – "Muistan edelleen, kuinka alle kouluikäisenä pääsin tutkimaan tukkimiehentäitä"
  8. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  9. Keski-ikäinen mies vangittiin useista seksirikoksista epäiltynä – uhreina alle 16-vuotiaita poikia
  10. USU: Apteekkien hyllyt jopa tyhjentyneet kasvomaskeista – Kertakäyttömaskista voi joutua maksamaan pari euroa kappaleelta
  11. Helsinkiläinen Tiitu, 35, sai punkin puremasta pahan taudin: "Heräsin niin kovaan pääkipuun että oksensin – naama roikkui"
  12. Tilastotkin sen vahvistavat: Heinäkuussa hellepäiviä melkein viikon verran keskivertoa vähemmän, sadetta senkin edestä
  13. Poliisi: Häiriökäyttäytyminen lisääntynyt Espoossa, henkirikosten ja niiden yritysten määrä kasvanut Länsi-Uudellamaalla
  14. Lukijalta: Esitys oppivelvollisuuden pidentämisestä on koulutusleikkaus Helsingille
  15. Kasvomaskit tulossa joukkoliikenteeseen: "Pakko vai suositus?" –  HSL aikoo reagoida nopeasti

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Kasvomaskit tulossa joukkoliikenteeseen: "Pakko vai suositus?" –  HSL aikoo reagoida nopeasti
  2. "Peruslippumme maksaa 2,99 euroa" – Uusi halpabussifirma aloittaa liikennöinnin Helsingistä Turkuun
  3. Saitko koronan salakavalan oireen? Älä viivyttele testiin menoa – ylilääkäri: "Altistuksia ehtii tulla enemmän"
  4. Yksi nainen yllätti Kaljakellunnassa – ulkomaalainen tapahtumasta: "There are so many of those... how funny!"
  5. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  6. Katastrofaaliselle hanhiongelmalle vaaditaan loppua – kaupunki:  "Alamme valmistella ratkaisua"
  7. T24: Tallinnassa avautuu viikonloppuna täysin uudenlainen konseptihotelli – Citybox-hotelli ei tarjoa asiakaspalvelua vaan edullista majoitusta
  8. Sofi Kallio, 26, siirsi koronan vuoksi unelmahäitään ja menetti täydellisen juhlapaikan – sormuksiin jäi väärä päivämäärä
  9. Helsinkiin avataan ensi kesänä uusi kiinnostava ulkoilualue – "Sisäänkäynnistä tulee hieno"
  10. Kauppakeskusravintola yritti tarjota asiakkaille luksuslounasta – tätä ruokaa suomalaiset oikeasti halusivat
  11. T24: Tallinnan sataman uudistunut D-terminaali avasi ovensa – Kahden vuoden remontti on vihdoin ohi
  12. USU: Apteekkien hyllyt jopa tyhjentyneet kasvomaskeista – Kertakäyttömaskista voi joutua maksamaan pari euroa kappaleelta
  13. Vakavien väkivaltarikosten määrä kasvoi rajusti Helsingissä – "Väkivallan käyttöön varaudutaan ja esimerkiksi teräasetta saatetaan kantaa mukana"
  14. Helsinki ei ryhdy jakamaan ilmaisia kasvomaskeja – Myös HSL sysää vastuun matkustajille: "Lähtökohtaisesti se on matkustajan vastuulla"
  15. Hus-pomolta kylmäävä laskelma: Tällä vauhdilla koronan toinen aalto iskee jo 2 viikon päästä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.