Viranomaisten antamat ohjeet ja suositukset koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi näkyvät tällä hetkellä laajasti suomalaisten liikkumisessa ja liikennemäärissä. Liikenteenohjausyhtiö Traffic Management Finlandin kokoamien tietojen mukaan lentoliikenteen supistumisen lisäksi myös tieliikenteen määrät ovat jo tuntuvasti alentuneet. Rautatie- ja meriliikenteessä junien ja alusten määrä on pysynyt tähän saakka kutakuinkin ennallaan. Rautateillä junien määrät alkavat vähitellen supistua ajankohdalle 17.–19. maaliskuuta ilmoitettujen peruutusten vuoksi, kerrotaan tiedotteessa.
– Suomalaiset ovat ottaneet tosissaan suositukset toimenpiteistä koronaviruksen ehkäisemiseksi. Lentoliikenteen rajoitusten ja matkustussuositusten noudattamisen lisäksi moni välttää myös arkiliikkumista, mikä näkyy muun muassa liikenteessä olevien autojen määrän vähenemisenä, toteaa vaikuttavuusjohtaja Mikko Saariaho Traffic Management Finlandin tiedotteessa.
Lentoliikenteessä laskeutumisten ja nousujen määrät vähenivät viikon loppua kohti Suomessa lähes viidenneksen normaalitilannetta alemmalle tasolle. Määrän ennakoidaan laskevan tulevina viikkoina selvästi tiukentuneiden maahantulosäännösten ja lentoyhtiöiden ilmoitusten seurauksena.
Tieliikenteessä Suomen hallituksen 12. maaliskuuta julkaisemat suositukset koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi heijastuivat liikennemääriin nopeasti. Tieliikenteenohjauksen (ITM Finland) kokoamien tietojen perusteella liikenne pääkaupunkiseudulla aleni perjantaina 13. maaliskuuta runsaat 10 prosenttia edelliseen perjantaihin verrattuna. Esimerkiksi Länsiväylän mittauspisteellä Hanasaaren kohdalla liikennemäärä oli perjantaina noin 17 prosenttia alhaisempi kuin viikkoa aiemmin.