Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Psykologi Pirkko Lahti rauhoittelee koronauutisten ahdistamia ihmisiä – "Jäitä hattuun, noudatetaan ohjeita ja käännetään tämä yhdessä voitoksi"

Eläkkeellä oleva psykologi Pirkko Lahti kehottaa suomalaisia pysymään rauhallisina koronakriisin keskellä. Jos on perusterve ja toimii ohjeiden mukaan, pärjää kyllä, hän painottaa.

– Jäitä hattuun. Ja jos tilanne vaatii, niin sitten toimintaa.

Hän muistuttaa, että Suomessa terveydenhoito on korkeatasoista.

– Meillä on toimiva yhteiskunta ja laaja, harvaan asuttu maa. Se on meille nyt etu, Lahti sanoo.

Samaan hengenvetoon hän muistuttaa jokaisen omasta vastuusta. Lahden mukaan ei riitä, että terveydenhuolto tekee kaikkensa, vaan jokaisen velvollisuus on noudattaa annettuja ohjeita.

– Viikko tai kaksi karanteenissa menee vielä, mutta moraali punnitaan sen jälkeen. Toivon, että kaikki jaksavat pitää säännöistä kiinni niin kauan kuin on tarpeen.

Lahti kiittää hallituksen, THL:n sekä Sosiaali- ja terveysministeriön tapaa tiedottaa koronaviruksesta. Tieto ei hänen mielestään lisää tuskaa, vaan auttaa hallitseman tilannetta. Hän liputtaa nyt enemmän järjen kuin tunteen puolesta.

Tiedon pitää kuitenkin perustua faktoihin, Lahti painottaa. Hän on itse lopettanut sosiaalisen median seuraamisen ja kehottaa muitakin tekemään niin.

– Siellä törmää helposti värittyneisiin kokemuksiin.

Kuten usein, kriisistä voi seurata myös jotakin hyvää.

Presidentti Sauli Niinistö totesi torstai-illan A-talk-ohjelmassa, että fyysisen läheisyyden välttäminen voi lisätä henkistä läheisyyttä. Se voi Niinistön mukaan nostaa pintaan tunteen siitä, että "minä en ole tässä nyt yksin, vaan me olemme tässä joukolla ja tuemme toisiamme".

Pirkko Lahti on samaa mieltä.

– Korona on yhteinen, uudentyyppinen uhka, joka yhdistää meitä. Nyt on kyse uhan hallinnasta. Tarkoituksena on kääntää yhdessä tilanne voitoksi.

Lahti uskoo Niinistön tavoin, että kriisitilanne voi jopa muuttaa suomalaisten ajatusmaailmaa. Se voi saada meidät miettimään pakolaisleirejä, joissa eläminen on jatkuvaa kriisin keskellä olemista. Lisäksi se voi motivoida meitä hoitamaan terveyttämme jatkossa entistä paremmin.

– Suomi on korkean hygienian maa. Siksi koronan leviäminen on meille erityisen kova isku.

Lahti, 79, toimi Suomen mielenterveysseuran puheenjohtajana vuodet 1983–2006 eli 23 vuotta. Hän muistaa hyvin, miten uusi ja outo HIV aluksi pelotti.

– Mietin itsekin ahdistuneena, tervehdinkö asiakasta kädestä vai en, Lahti muistelee.

Hän vieraili myös SARS-alueella ja huomasi, että mitä lähemmäksi sairauden uhka tulee, sitä enemmän kurkkua kuristaa.

Lahti tietää astmaatikkona ja ikänsä puolesta itsekin kuuluvansa riskiryhmään. Samoin kuuluu hänen puolisonsa, jonka omaishoitaja Lahti on.

Lahti ymmärtää, että moni on huolissaan läheisistään, vaikkei itsestään olisikaan. Jokaisella lienee lähipiirissään joku, jonka sairastuminen voi olla kohtalokasta.

– Siksi koronan vähättely on naiivia. Ei pidä olla sankari väärässä tilanteessa, Lahti sanoo.

Lahdella on 86-vuotias sisar, jonka asennetta ja ajattelumaailmaa hän kehuu.

– Sisareni kertoi, että oli suunnitellut siivoavansa kaappinsa, mutta tullut sitten toisiin ajatuksiin: Siivoamiseen on kuulemma sitten hyvin aikaa, jos hän joutuu karanteeniin. Tämä oli mielestäni hieno esimerkki siitä, millaisia selviytymiskeinoja iäkkäillä ihmisillä usein on.