Koronan vaikutukset jatkuvat – Nyt siirtyy Vihreiden puoluekokous

Vihreiden puoluekokousta siirretään koronaviruksen takia. Kuvassa puheenjohtaja, ministeri Maria Ohisalo. Johanna Erjonsalo

Pekka Ruissalo

Koronalla on vaikutusta myös Vihreiden puoluekokoukseen, joka on päätetty siirtää. Kokous oli tarkoitus pitää Joensuussa 23.–24.5.

Hallituksen yleisötapahtumia koskevan suosituksen mukaisesti puoluekokouksen ajankohtaa siirretään. Uusi ajankohta on 5.–6.9. ja pitopaikkana edelleen Joensuu.

Vihreiden puoluehallitus päätti ajankohdan siirtämisestä etänä pidetyssä kokouksessa lauantaina 14.3.

– On itsestään selvää, että haluamme toimia Suomen koronatilanteen kannalta vastuullisesti. Siirtämällä ajankohtaa voimme osaltamme ehkäistä koronaviruksen leviämistä, puoluesihteeri Veli Liikanen toteaa.

Puoluekokouksessa päätetään tänä vuonna Vihreiden periaateohjelmasta, joka uusitaan kahdeksan vuoden välein. Henkilövalintoja ei olla tässä kokouksessa tekemässä.

– Periaateohjelma on puolueen kannalta tärkeä asiakirja. Se kertoo arvopohjasta ja periaatteista, jotka tekevät vihreistä nimenomaan vihreitä, Liikanen sanoo.

Joensuu-areenassa järjestettävä puoluekokous kokoaa yhteen noin 600 osallistujaa, joista 400 on virallisia kokousedustajia.

– Olen tyytyväinen siihen, että tilat järjestyivät myös uudelle ajankohdalle eikä puoluekokouksen sijaintia tarvinnut vaihtaa. Joensuu on kasvava kaupunki, jolla on kunnianhimoinen hiilineutraaliustavoite, Liikanen toteaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut