Risteilyalukset jatkavat normaalia kulkuaan Helsingin ja Tallinnan välillä. Niihin liittyen hallitus ei antanut mitään suosituksia tai rajoituksia. Suomen hallituksen torstaisen tiedotustilaisuuden mukaan Suomessa suositellaan perumaan kaikki yli 500 hengen tilaisuudet toukokuun loppuun saakka. Sen lisäksi työpaikoilla kannustetaan suosimaan etätyötä ja ihmisiä suositellaan perumaan lomamatkansa.
Laivayhtiöiden mukaan peruutuksia on tähän mennessä tullut jonkin verran, mutta viime vuoteen verrattuna tammi-helmikuun matkustajaluvut ovat pysyneet lähes ennallaan.
– Helmi-huhtikuun aikana yhteensä noin 21 000 kiinalaista ryhmämatkustajaa on perunut matkansa, Tallink Siljan viestintäjohtaja Marika Nöjd kertoo.
Maaliskuun matkustajaluvut julkistetaan vasta huhtikuun alussa, jolloin vasta nähdään kunnolla, mikä on koronaviruksen vaikutus laivamatkustukseen Suomenlahdella.
– Lähiviikkojen aikana nähdään, mihin suuntaan tilanne oikeasti lähtee menemään, Nöjd lisää.
Eckerö Linellä alkuvuosi on sujunut hyvin.
– Jonkin verran on tullut peruutuksia lähiviikkojen ryhmämatkoihin sekä suomalaisilta että kansainvälisiltä asiakkailta. Tällä hetkellä meillä on voimassa normaalit peruutusehdot, sillä laivalla matkustaminen on täysin turvallista, emmekä ole minkään viranomaisrajoitteen alaisena, Eckerö Linen toimitusjohtaja Taru Keronen sanoo.
Viking Line on jopa saanut uusia varauksia matkustajilta, jotka ovat vaihtaneet Italian matkansa Tallinnan tai Tukholman risteilyyn.
– Olemme saaneet joitakin peruutuksia sekä yksittäisiltä matkustajilta että ryhmiltä. Ryhmämatkoja on myös siirretty syksyyn johtuen yritysten matkustuskielloista tällä hetkellä, Viking Linen tiedotuspäällikkö Christa Grönlund kertoo.
Myös Viking Linella alkuvuoden matkustajamäärät ovat pysyneet viime vuoden tasolla.
– Helsinki-Tallinna-reitillä meillä oli helmikuussa saman verran matkustajia kuin viime vuonna. Maaliskuukin on alkanut lupaavasti ilman merkittävää laskua, Grönlund lisää.
Kaikki laivayhtiöt seuraavat pandemiaa tiiviisti ja tekevät yhteistyötä sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen että Viron terveysviranomaisten kanssa.
Ikaalisten matkatoimiston toimitusjohtaja Esa Talonen kirjoitti Linkedin-postauksessaan, että kysynnän romahdus on ollut valtava. Matkatoimiston viimeisen seitsemän päivän myynti on ollut 260 000 euroa pienempi kuin viime vuonna eli myynti on laskenut 58 prosenttia. Lisäksi varauksia on peruttu 128 000 euron arvosta, kun yrityksen myynti on samaan aikaan ollut 36 000 euroa.
– Meillä viimeiset päivät on olleet karmeita. Kysynnän romahdus on valtavalla mittakaavalla sylissä, päivät täyttyvät peruutuksista, Esa Talonen toteaa postauksessaan.
Lue Talosen koko Linkedin-postaus täältä
Tämä juttu on julkaistu ensimmäisenä Tallinna24-sivustolla .