Kuva: Suoja-aidat rakennettiin Tapanilan aseman ympärille

Kaisa Paastela

Keskiviikkoiltana Tapanilan juna-asemalla huhki kymmeniä vapaaehtoisia pystyttämässä lisäaitoja vaarallisen matalaksi koettujen aitojen korotuksiksi.

Asemalla menehtyi nuori junan alle tiistaiaamuna.

Helsingin Uutiset kertoi keskiviikkona alueen asukkaan ja itsekin kolmen lapsen isän organisoimasta julkisesta tempauksesta, jossa aseman ympärille rakennettiin korotetut aidat.

Asukas totesi tiistai-iltana tekemässään tunteellisessa päivityksessä, että korkeampi aita ei varmasti poista ongelmaa, mutta antaa hetken lisää miettimisaikaa.

Tapanilaan viritetyssä banderollissa lukee "meillä on paljon lapsia mutta ei yhtään ylimääräistä".

Väylävirastossa aidat katsotaan tilapäisiksi.Väylä vastaa valtion tieverkon, rautateiden ja vesiväylien kehittämisestä sekä kunnossapidosta. – Asia on kokonaisuutena käsittelyssä ja jatkamme keskustelua Helsingin kaupungin kanssa ihan lähipäivinä. Aitojen purkamisesta ei ole päätöksiä, Väylän turvallisuusasiantuntija Marko Tuominen kertoo.

Muun muassa radan ylittävän Fallkullantien sillan kaiteiden korotus on ollut vireillä pitkään, mutta ratkaisua ei ole tullut. Kaupukiympäristön toimialan projektinjohtaja totesi eilen Helsingin Uutisille, että asia on edelleen selvittelyssä.

Aidat ovat Helsingin Uutisten lukijan mukaan lainassa tapahtumatuotantoon erikoistuneelta Roudaamo-yritykseltä.

Tapanilassa surraan menehtynyttä nuorta. Kuva: Patrick Wikblad

Muokattu kello 10.31: Juttuun lisätty kommentti Väylävirastosta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Aluksi muinaisjäännöksiä ei kunnioitettu, nyt ne jätetään rapistumaan – Antti Kekki on ottanut Patolan juoksuhaudat hoitoonsa
  2. Kuva: Koivusaaren metroaseman halkeamille löytyi 3 syytä – "En halua olla jälkiviisas"
  3. Vuosaari saa lisää ravintoloita – tässä uusimmat tulokkaat
  4. Ravintolalegenda Salven ratkaisu rikkoi todennäköisyydet – "Yleensä se ei onnistu"
  5. Pitäjänmäki saa radan varteen uuden maamerkin ja liki 600 asukasta – arvokas asemapuisto suojellaan
  6. Ruokavirasto kehottaa välttämään kielen värjääviä Dipper-patukoita – lapset ovat saaneet pahoinvointioireita
  7. Kirjastosta saa tänä kesänä lainaan myös grillin – Aluksi mukana nämä 17 kirjastoa
  8. Energiayhtiö palkitsee hyvää mieltä levittäviä harrastusseuroja 5 000 eurolla – Voittajia valitsemassa suosikkitubettaja Roni Back
  9. Helsinkiläisiä kosiskellaan nyt kausitöihin perunamaille – työntekijöille saattaa järjestyä myös kuljetus
  10. T24: Tallink Ekspress on Tallinkin uusi lähikauppa – Se toimii sekä verkossa että Tallinnan rautatieasemalla
  11. "Monen tilanne mennyt koronaepidemian aikana huonompaan suuntaan" – Sininauhasäätiö avaa taas toimintojaan
  12. Kansallinen kaupunkipuisto nytkähti eteenpäin – aletaan valmistella Keskuspuiston ja Haltialan pohjalta
  13. Poliisi ihmettelee leväperäisyyttä: Kymmenissä yrityksissä avattiin yritystilejä puhelimessa tarkastamatta henkilöllisyyttä – Vantaalaisen vuokrausyrityksen nimissä huijattiin omaisuutta 120 000 euron edestä
  14. Herttoniemen pyöräturman kuorma-autoilija kiistää syyllistyneensä rikoksiin, poliisi epäilee törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta
  15. Jouko Kokkonen HU:ssa: "Urheiluseurat ovat yhteiskunnan koossapitäjiä"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Pikaruokaketju avaa 60 hengen terassin huikealle paikalle Helsinkiin– "Tuohon kun saisi ravintolan"
  2. Kaupunki antoi tiukan vaatimuksen pyöräilijöille Helsingissä – "Joko ajaminen loppuu tai..."
  3. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta
  4. THL:ltä uusi karttasovellus: Täällä ihmisillä on koronaoireita – Suuret kaupungit ja kaksi sairaanhoitopiiriä erottuvat joukosta
  5. T24: Tallink Ekspress on Tallinkin uusi lähikauppa – Se toimii sekä verkossa että Tallinnan rautatieasemalla
  6. T24: Koronarajoitusten höllentäminen ei auttanut – Moni kesätapahtuma on jouduttu perumaan Virossa
  7. Ravintolalegenda Salven ratkaisu rikkoi todennäköisyydet – "Yleensä se ei onnistu"
  8. Helsinkiläisen Saara Arvan katoamista tutkitaan henkirikoksena, mutta ruumista ei ole löytynyt ja poliisi joutui vapauttamaan epäillyn
  9. Herttoniemen pyöräturman kuorma-autoilija kiistää syyllistyneensä rikoksiin, poliisi epäilee törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta
  10. Uudet mallinnukset: Yskäisy levittää koronaa neljän metrin päähän ja ihmisjoukossa puhekin riittää– Työpaikalla koronatartunta voi levitä jopa minuuteissa
  11. T24: Viron terveysvirasto: Työmatkaliikenteen avaaminen on tuonut koronatartuntoja Suomesta Viroon
  12. Yllätyskaupat! Stadin Panimo pelasti konkurssioluet – osti arvostetun pienpanimon
  13. ”Ei tule holtitonta juottolaa” – Senaatintorin jättiterassia suunnitellaan nyt kiivaasti, tavoitteena saada pian auki
  14. Pitäjänmäki saa radan varteen uuden maamerkin ja liki 600 asukasta – arvokas asemapuisto suojellaan
  15. T24: Viro on automaattien luvattu maa – Automaatista voi Tallinnassa ostaa kukkia ja apteekkituotteita

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.