Varmistin pois ja kohti unelmaa – katutanssija Johannes "Hatsolo" Hattunen tähtää nyt vuoden 2024 olympialaisiin

toimitus

Ei tiennyt Johannes Hattunen aloittaessaan nuorena breakdancen, että joskus on mahdollisuus kisata olympialaisissa. Suomen yksi menestyneimmistä breikkareista on vahvasti matkalla Pariisin vuoden 2024 kisoihin. Breakin lisäksi kyseisissä kesäolympialaisissa lajina nähdään muun muassa rullalautailu.

Breakdance-kilpailuja järjestetään aktiivisesti ympäri maailman. Tulevana viikonloppuna kisataan Kööpenhaminassa Floor Wars -kisassa. Pohjoismaiden yhden suurimman katutanssitapahtuman ennakkosuosikki on helsinkiläistynyt Johannes ”Hatsolo” Hattunen

Breakdance syntyi New Yorkissa 1970-luvulla. Uusi tanssityyli löysi nopeasti tiensä myös Suomeen. Jyväskylästä lähtöisin oleva Hattunen on lajin menestyneimpiä suomalaisia tanssijoita. Helsingissä hän on asunut vuodesta 2006.

Breikkipiireissä White Gorilla -taiteilijanimellä tanssiva moniosaaja tunnetaan kansainvälisesti ja kansallisesti erittäin meritoituneena tanssijana. Hatsolo on voittanut useita arvostettuja breakdance-kilpailuja. Tunnetuin palkinto on Rock Steady Anniversary New Yorkista 2006, kun Hatsolon edustama Flow Mo -ryhmä voitti yhden maailman arvostetuimmista kisoista.

Tämän jälkeen elämä ja tanssiminen onkin ollut yhtä ilotulitusta. Vyölle on tullut vuosien saatossa useita kymmeniä kansainvälisiä titteleitä, mestaruuksia ja kunniamainintoja maailman joka kolkasta.

Nykyään Hatsoloa työllistävät useat puhujakeikat ympäri Suomea. Lisäksi hän on perustanut ystäviensä Kimmo Laihon (Elastinen) ja Petri Rasasen kanssa suositun TFW-kuntosalin.

Hatsolo aikoo osallistua kisoihin lähes varmuudella. Voittaakseen breikkarin on annettava itsestään kaikkensa, breikki on laji, jossa kroppa laitetaan likoon.

– Ne ajat ovat takana, kun yrittää tehdä enemmän. Tässä iässä osaa harjoitella järkevästi, hyviä juttuja arjessa ja treenejä laadukkaasti vain sopiva määrä, Hatsolo tietää reseptin kisoihin.

Aiemmin tanssija kiersi ympäri maailmaa arviolta 30. kisassa vuosittain, viime vuosina tahti on rauhoittunut noin kymmeneen kisaan vuodessa. Kevään 2019 MM-kisat Kiinassa osuivat muun muassa kalenteriin. Sijoitus oli 22.

– Sijoitus oli hyvä. En ollut tuolloin harjoitellut paljon. Nyt valitsen kaikkiaan tarkemmin, missä kisailen. Nyt kilpailun pitää palvella matkaa olympialaisiin, minulla on hyvä 20 vuoden lämmittely alla, Hatsolo naurahtaa.

Olympialajiksi nousu on myös korottanut lajin palkintorahoja. Ennen rahapalkintoja saivat vain voittajat, nykyään palkitaan myös sijoituksista. Parhaiden kisojen voittajat voivat kuitata jopa 20 000 – 30 000 euroa voitosta.

Tanssin ohella Hattunen kiertää niin Suomessa kuin ulkomailla puhumassa ja innostamassa ihmisiä työelämän pyörteissä.

– 2014 pidin ensimmäisen puheeni Turun yliopistolla, viime vuonna työhyvinvointivalmennuksia ja puhetilaisuuksia oli 140.

Johannes Hattunen

35-vuotias breikkaaja.

Kirjoittanut kirjan, kirjoittaa blogia ja nauhoittaa podcasteja sekä käy puhumassa yrityksille ja eri yhteisöille.

Ollut perustamassa katutanssikoulu Saiffaa ja tuonut Suomeen Training For Warriors -kuntosalikonseptin.

Tanssikoulut järjestävät breakdancen alkeiskursseja halukkaille.

1980-luvulta alkaen Töölön Kisahalli on kerännyt innokkaita lajiharrastajia treenaamaan.

Suomessa lajia harrastaa pari tuhatta, kilpailuja kiertää noin 200 tanssijaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut