Uimahallille suunniteltu tontti tuleekin uuden jäähallin käyttöön Helsingissä – asukkaat näreissään

Kaisa Paastela

Herttoniemessä kummastellaan sitä, miksi alueen uimahallille kaavailtu tontti on menossa jäähallikäyttöön.

Herttoniemen ja Roihuvuoren rajalla sijaitseva Johan Sederholmin tie 1:n tontti on voimassa olevan asemakaavan mukaan osoitettu urheiluhallitoimintaa palvelevien rakennusten korttelialueeksi.

Nyt kaupunki on vuokrannut alueen Garden Helsingille jäähallitoimintaa varten. Vuokra-aika on 1.1.2020–31.12.2043, eli yli 20 vuotta.

Vanhan jäähallin läheisyyteen aletaan rakentaa uutta monitoimiareenaa HIFK:n kotihalliksi, joka on osa isompaa Garden Helsinki -kokonaisuutta. Tämän vuoksi Nordenskiöldinkadun harjoitushallin tilat poistuvat. Korvaavat uudet tilat ovat nyt tulossa Herttoniemeen, jonne on tarkoituksena toteuttaa noin 7 000 kerrosneliön suuruinen jäähalli sekä paikoitusalue, joka palvelee mahdollisuuksien mukaan myös muita toimijoita.

Asukkaissa hanke on herättänyt keskustelua ja ristiriitaisia tunteita Herttoniemiranta-foorumilla. Vaikka jääajastakin on Helsingissä pulaa, moni kokee, että uimahalli palvelisi laajempaa yleisöä. Kaupungilta ei kuitenkaan ole rahaa hankkeeseen herunut.

Lähin uimahalli on Itäkeskuksessa. Herttoniemen, Kulosaaren, Roihuvuoren, osin asuinalueeksi muuttuvan Herttoniemen teollisuusalueen sekä voimakkaasti kasvavan Laajasalon alueilta uimahalli puuttuu kokonaan. Sitä on toivottu jo vuosia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut