Helsingin Uutiset aloittaa valtuustoseurannan – toimitus paikalla kuukausittain

toimitus

Helsingin Uutiset tiivistää päätöksenteon ja politiikan seurantaa Helsingissä. Maaliskuusta alkaen toimitus on kuukausittain läsnä Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksissa.Seuranta alkaa tämän keskiviikon kokouksesta. Valtuustossa ovat paikalla toimittaja Sanna Jompero sekä päätoimittaja Karri Kannala Jatkossa seurantaa hoitaa Jomperon lisäksi uutispäällikkö Aapo Siippainen

– Pyrimme löytämään näkökulmia, jotka ilman läsnäoloa jäävät muuten piiloon. Uutisoimme kokouksesta tuoreeltaan verkkoon, mutta lauantain paperilehdessä emme kertaa samoja asioita, päätoimittaja Karri Kannala suunnittelee.

Helsingin Uutiset on vuoden 2019 elokuusta alkaen uudistunut voimakkaasti Paperilehteen on luotu muun muassa selkeät osastot ravintola-, kulttuuri- ja urheiluaiheille sekä joka numerossa ilmestyvälle henkilöhaastattelulle. Kaupunkiin, sen ilmiöihin ja asukkaisiin liittyvät uutiset ja puheenaiheet ovat pääosassa.

Vuoden 2020 alussa tapahtui lisää: Helsingin Uutisten paikallisuus harppasi ison askeleen eteenpäin, kun lehteä alettiin julkaista kuudessa eri aluepainoksessa Painokset ovat HU Länsi, HU Keskinen, HU Koillinen, HU Itä, HU Kaakko ja HU Kantakaupunki.

– Haluamme olla aidosti helsinkiläinen uutis- ja puheenaihemedia. Aluepainokset madaltavat kynnystä alueelliseen uutisointiin ja lisäävät sisällön määrää. Kokopainokseen puolestaan rakennamme sisältöä, jonka uskomme kiinnostavan helsinkiläisiä koko kaupungin tasolla, Kannala näkee.

Vuoden alussa Helsingin Uutisissa aloitti myös uusi kolumnirinki Eri puolueet, elinkeinoelämä, kulttuuri, urheilu ja kolmas sektori ovat laajasti edustettuna.

– Saimme mukaan muun muassa Helsingin johtavat poliitikot. Olemme muutenkin lisänneet Helsingin politiikkaan liittyvää uutisointiamme ja tällä tiellä jatkamme, Kannala lupaa.

Paperilehden ohella myös Helsingin Uutisten verkkoa kehitetään, kun uusi julkaisualusta saadaan käyttöön maaliskuun lopulla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Pirkka-Pekka Petelius vastaa 3 neliön yksiössä asuvalle "Yölinjalla" – tämä hulvaton hupailu oli yli 20 vuotta aikaansa edellä
  2. Sari, 44, pyysi kaupunkia tarkistamaan Seat Ibizansa päästöarvot, sai yllätyksekseen takaisin 173 euroa – "Työntekijäkään ei tiennyt muutoksesta"
  3. Uimaan pääsee pian Malmilla – Näin muutkin uimahallit avaavat ovensa
  4. Nikke Ankaran seksuaalirikostuomioon ei muutosta hovissa – Uhrin viesti ystävälle: "Ei oo mikää läppä"
  5. Kulkutautipaviljonki siirretään Itä-Pakilaan ja myydään asumiskäyttöön – myös toinen 1800-luvun lopun puurakennus saa uuden elämän
  6. Koronavirusta Helsingin jätevedessä – "Jätevesistä voidaan havaita ennakkoon, jos virusta kiertää väestössä enenevissä määrin"
  7. T24: Kuriiri-elokuva on tosipohjainen tarina Suomen ja Viron välillä mustan pörssin kauppiaan toimineesta suomalaissiivoojasta
  8. Poliisin epäily: Kahden teinin Snapchat-riita johti 200 nuoren joukkorähinään – "Olivat vetäneet toisiaan tukasta"
  9. Päivitetty: Kehäradan ja Keravan junien kulku tökkii iltaan asti
  10. Helsingin keskeisillä paikoilla kunnostetaan kesällä ratikkarataa – HKL lupaa lopputuloksena vähemmän kiskomelua
  11. T24: Tallink tuo uuden aluksen Helsinki-Tallinna-reitille – Victoria I aloittaa päiväristeilyt 8.6.
  12. Helsinkiläinen Allas Sea Pool -merikylpyläkonsepti leviämässä Espooseen – alue varattu myös Tukholmasta
  13. Suosittu leikkipuisto uusitaan Herttoniemessä – kahluualtaan tilalle vesileikkipaikka, pelaamiseen oma areena
  14. "Voi aiheuttaa vaikeita aivohalvauksia" – Hus huolissaan: koronakevät on romahduttanut pitkäaikaissairauksien seurannan
  15. Uutta tietoa poliisilta: "Noin kahdensadan nuoren porukka kokoontui aluksi Malmilla" – Poliisilta lisätietoa Helsingin joukkotappelusta: sovittiin ennakkoon sosiaalisessa mediassa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Vierustoveri lentokoneessa yski tauotta – perusterve Eva sai maaliskuun lopussa koronan ja kävi kahden tunnin päässä kuolemasta, kuntoutuminen jatkuu yhä
  2. T24: Tallink tuo uuden aluksen Helsinki-Tallinna-reitille – Victoria I aloittaa päiväristeilyt 8.6.
  3. Helsingin herkkupaikalle avataan jättimäinen irkkupubi – koronavirus sotki avaamisaikataulun
  4. Janne Kilpinen rakennutti minitalon Helsinkiin, neliöitä piti lisätä viranomaisen vaatimuksesta – hirret veistetty käsityönä Vienan Karjalassa
  5. Salaperäistä rakennusta myydään Helsingissä 7 miljoonalla eurolla – väite upeiden kotkaveistosten alkuperästä suututti taiteilijan suvun
  6. Trendiravintola joutui yllättävien ongelmien eteen Helsingissä – "Kaikki tiskaavat nyt"
  7. Nikke Ankaran seksuaalirikostuomioon ei muutosta hovissa – Uhrin viesti ystävälle: "Ei oo mikää läppä"
  8. Koronarajoitukset purettiin vihdoin! – Suosittu kaupunkikeidas otti käyttöön jopa yhteisögrillin
  9. Uutta tietoa poliisilta: "Noin kahdensadan nuoren porukka kokoontui aluksi Malmilla" – Poliisilta lisätietoa Helsingin joukkotappelusta: sovittiin ennakkoon sosiaalisessa mediassa
  10. Sari, 44, pyysi kaupunkia tarkistamaan Seat Ibizansa päästöarvot, sai yllätyksekseen takaisin 173 euroa – "Työntekijäkään ei tiennyt muutoksesta"
  11. Kuva: Uimastadionille muodostui heti jono, kävijämäärää voi seurata verkossa – saunat pidetään toistaiseksi kiinni
  12. Kulkutautipaviljonki siirretään Itä-Pakilaan ja myydään asumiskäyttöön – myös toinen 1800-luvun lopun puurakennus saa uuden elämän
  13. Remontti sulki kirjaston Viikissä – Korona-kirjasto remontoidaan täysin
  14. Pirkka-Pekka Petelius vastaa 3 neliön yksiössä asuvalle "Yölinjalla" – tämä hulvaton hupailu oli yli 20 vuotta aikaansa edellä
  15. Poliisin epäily: Kahden teinin Snapchat-riita johti 200 nuoren joukkorähinään – "Olivat vetäneet toisiaan tukasta"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.